Search

ekologinen-paketointi-2

Vuosi on vierähtänyt nopeasti. Blogi on jäänyt tänä vuonna hieman muiden kiireiden vuoksi taka-alalle, mutta lupaamme aktivoitua ensi vuonna uudelleen. Sen sijaan Instagramissa olemme jakaneet paljon ideoita ja inspiraatiota, joten poimimme tähän joulupostaukseen nyt pienen katsauksen, millaisia paketteja meidän tonttupajassa on tänä vuonna näperrelty. Teemana on vahvasti ekologinen paketointi.
Aatonaaton aamu tarjosi ihanan yllätyksen. Maata koristi ohut lumikerros. Joulussa todellakin on taikaa. Poimimme muutaman joulurunon, joill...
Vaikka joulumieli on tänä vuonna ollut pitkään kadoksissa, emme ole antaneet sen vaikuttaa jouluvalmisteluihin. Olemme rakentaneet joulua pi...
*Kaupallinen yhteistyö: Posti Tervehdys joulun paketointipajasta! Taas eletään sitä vuodenaikaa, kun lahjapaperit, teippirullat ja erilaiset...
Joulun odotus käynnistyy virallisesti nyt, kun vietetään ensimmäistä adventtisunnuntaita. Olemme vuosittain tuunanneet adventtikynttilöiden ...
* Postauksessa esiteltävät tuotteet saatu pr-näytteinä Joulukoristeet tuovat joulun tunnelman kotiin. Aloitamme kodin koristelun usein jo m...
Kaura on super trendikäs ihmevilja. Sen lisäksi että kaura taipuu monenlaiseksi elintarvikkeeksi, siitä voi tehdä myös kauniita koristeita....
Meillä on tapana aloittaa jouluvalmistelut loka-marraskuun taitteessa, usein jopa aiemmin. Tämän vuoden valmistelut aloitimme eilen jouluko...
Pihassamme kasvava kriikunapuu näyttäisi tarjoavan tänäkin vuonna kelpo sadon. Sen hedelmät ovat herkullisia napostella, mutta kriikunoista ...
Keittiöstä leijaili joulun tuoksu aamuhämärässä. Saaristolaisleivät paistuivat uunissa ja riisipuuro hautui kattilassa liedellä. Joulumant...
Näin joulun alla porot ovat hurmanneet meidät. Poroissa on jotain kertakaikkisen sympaattista ja toki ne liittyvät muutoinkin vahvasti jou...
Vihreät kuulat. Niitä joko rakastaa tai vihaa. Meidänkin perheessä herkku jakaa mielipiteet. Tänä vuonna Fazer on tuonut vihreistä kuulist...
Yksi tykkää modernista, toinen perinteisestä, kolmas näiden yhdistelmästä. Joulukranssi taipuu moneen makuun. Olimme vuosia siinä harhaluu...
Jes! Paketointikausi on virallisesti avattu. Ensimmäiset joululahjat saivat kääreet ympärilleen jo marraskuussa, mutta suurin urakka on vi...
Joka vuosi sama juttu. Marraskuu hurahtaa vauhdilla ja yht äkkiä sitä ollaankin jo joulukuussa. Sunnuntaina alkaa virallinen lähtölaskent...
Yhteistyössä: Järvenpään Kukkatalo ja Keski-Uudenmaan blogit - Kublo Olimme vuosi sitten Järvenpään Kukkatalon järjestämällä kranssikur...
Ei tule joulua ilman joulukalenteria. Kummasti sitä näin aikuisiälläkin edelleen innostuu joulukalentereista. Olemme jo useamman vuoden aj...
Keräsimme loppukesästä pussillisen käpyjä joulun askarteluja varten. Monta ideaa muhi tuolloin mielessä, mutta niinhän siinä kävi, että la...
Voihan pimeys. Erityisesti iltaisin ja aamuisin ulkona on säkkipimeää, joten vireystaso on kyllä koetuksella. Onneksi ajatus lähestyvästä ...
Vuoden suurin juhla on täällä. On aika hiljentyä ja keskittyä olennaiseen. Yhdessäoloon rakkaimpien kanssa. Kiitos kuluneesta vuodesta, jo...