Search

Pringles-purkista säilytysrasia puikoille ja paristoille

säilytysrasia pringles-purkista
Miltäs kuulostaisi Pringles-purkki askartelu näin viikonlopun kunniaksi? Viikko sitten pääsimme kierrätystuunauksissa vauhtiin, kun esittelimme juomatölkistä toteutetun kynätelineen. Jatketaan siis samalla teemalla. Tällä kertaa vuorossa on säilytysratkaisu käytetyille paristoille ja puikoille. Niille syntyi näppärä säilytysrasia Pringles-purkista.

Kynien lisäksi puikot ja koukut seilaavat meillä milloin missäkin. Niinpä Pringles-purkista tehty säilytysrasia tuli enemmän kuin tarpeeseen. Sama juttu myös käytettyjen paristojen kohdalla. Niille ei ole löytynyt siistiä säilytysratkaisua, joten tähän asti ne ovat lojuneet siivouskaapissa muovipussissa. Nyt ne on helppo kerätä tyylikääseen säilytysrasiaan odottamaan kierrätykseen viemistä.

Paristoja kierrättäessä on aina muistettava, että virtanavat tulee teipata piiloon heti, kun ne poistetaan laitteesta. Teippaamattomat paristojen navat voivat kosketuksessa toistensa kanssa mennä oikosulkuun, kuumentua ja aiheuttaa tulipaloriskin. Tämän voi estää teippaamalla paristojen ja akkujen virtanavat piiloon. Tämä on tärkeä asia muistaa, säilyttipä käytöstä poistettuja paristoja miten tahansa.

Pringles-purkki askartelu

pringlespurkkien päällystäminen

Säilytysrasiat on tosiaan tehty tyhjistä Pringles-purkeista, jotka on ensin pesty ja sen jälkeen päällystetty kontaktimuovilla. Kotoa löytyi valmiiksi rulla mustaa ja rulla valkoista kontaktimuovia. Samaisilla kontaktimuoveilla päällystimme keväällä pari muistikirjaa.

Kun olimme päällystäneet Pringles-purkit, leikkasimme kontaktimuovista vielä tekstitarrat purkkien kylkeen. Homma meinasi mennä sellaiseksi näpräämiseksi, että oksat pois. Piirsimme ensin kirjaimet kontaktimuoville, jonka jälkeen leikkasimme ne askarteluveitsellä irti. Helpommalla olisi päässyt, jos olisi käyttänyt valmiita tarrakirjaimia. Tehty mikä tehty, eikä lopputulos onneksi mitenkään katastrofaalinen ollut.

Aivan lopuksi teimme purkkien kansiin nahkapalasista lenkit, joilla purkit saa helposti avattua. Nahkalenkki on kiinnitetty kanteen ruuviniitin avulla. Hommaan soveltuu myös sisarniitti, tasaniitti ja ruuvikiinnitteinen niitti.

pringles-purkki dc-fix

pringles-purkkiaskartelu

Vaikka olemmekin uskollisia kierrättäjiä ja vannomme kierrättämisen nimeen, silti sitä kauhistelee, kuinka paljon jätettä yhdenkin päivän aikana syntyy. Onneksi välillä roskiin menevästä materiaalista saa tehtyä myös jotain käyttökelpoista, kuten tässä tapauksessa tyylikkäät säilytysrasiat.

Kierrätysaskartelun lisäksi viikkomme on sisältänyt paljon muutakin mielenkiintoista puuhaa. Keskiviikkona kävimme Otavan studioilla kuvamaassa askarteluvideoita Suomalaiselle kirjakaupalle. Tunnin aikana saimme tehtyä kolme erilaista videota, joita julkaistaan sekä Suomalaisen some-kanavissa että tube-kanavalla syksyn aikana. Luvassa on poimintoja meidän kirjasta. Mielenkiinnolla jäämme odottamaan, millaista matskua nauhalle tallentui. 

Askartelu

Otavan tube-kanavalla on myös julkaistu lyhyt videopätkä, jossa kurkistellaan meidän Kaikki paketissa -kirjan sisältöä. Kirja on myynnissä mm. Adlibriksen (klik!) ja Suomalaisen (klik!) verkkokaupoissa.



Puuhaa on siis riittänyt ja uhkaavasti alkaa kalenteri täyttyä syksyn osalta. Onkos siellä lähtenyt syksy käyntiin kiireisissä vai leppoisissa merkeissä? Miltäs Pringles-purkista tehty säilytysrasia näytti? Onko sinulla kotona asioita, jotka kaipaisivat jonkinlaista säilytysratkaisua?

Itse tehty kynäteline tölkistä

kynäteline-tölkistä
Nyt nolottaa myöntää, ettei meidän taloudessa ole ollut minkään sorttista kynätelinettä. Niinpä kaikki kynät ovat lojuneet keittiön vetolaatikossa sikin sokin. Tilanne alkoi ärsyttää niin paljon, että diy-pajassamme valmistui kynäteline tölkistä, tarkemmin sanottuna juomatölkistä. Pientä kierrätysfiilistä on siis tässäkin toteutuksessa ja samalla hyvä osoitus, kuinka tölkeistä saa pienellä tuunauksella kivoja sisustuselementtejä.

Juoma- ja säilyketölkkejä kertyy lähes joka kotiin, ja useimmiten ne toivottavasti jatkavat matkaansa kierrätykseen tai pullonpalautukseen. Niitä voi hyödyntää myös askartelumateriaalina. Itse tehty kynäteline erottuu mukavasti tehdastekoisesta, sillä juomatölkistä voi vapaasti tuunata omaan sisustukseen sopivan. Kuinka tölkistä tehty kynäteline on toteutettu, selviää alempaa.

DIY-kynäteline

juomatölkistä kynäteline

Lähdimme liikkeelle tekemällä ensin yhden kynätelineen. Koska lopputulos onnistui yli odotusten, tölkistä tehty kynäteline sai vierelleen vielä toisen samanmoisen. Vuosien varrella kyniä on kertynyt varsinainen röykkiö, joten toinen kynäteline oli enemmän kuin tarpeellinen. Molempia purkkeja koristaa kaunis höyhenkuvio, joka symboloi sulkakyniä.

Tölkkiaskartelu


Itse tehty kynäteline juomatölkistä

Tarvitset toteutukseen juomatölkin, tölkinavaajan, kahta eri spraymaalia, hengityssuojaimen, maalarinteippiä ja sabluunan. Minuutin mittaisella ohjevideolla näytämme, kuinka kynäteline on toteutettu.



ideoita tölkeistä

Jos teidän taloudessa kynätelineelle ei juuri nyt ole tarvetta, voi tölkeistä askarrella myös pienen yrttitarhan tai muun säilytysratkaisun. Myös korkeat säilyketölkit soveltuvat hommaan loistavasti. Huomioi kuitenkin se, että mikäli havittelet tölkkiin sulka- tai muunlaista kuviota, tölkin reunan tulisi olla tasapintainen.

Kyllä nyt kelpaa säilyttää näkösällä kyniä, viivaimia ja saksia. Vihdoin ne pysyvät siististi omilla paikoillaan, eikä pitkin poikin asuntoa kuten tähän asti.

Oletko sinä askarrellut tölkeistä jotakin? Kerro ihmeessä oma ideasi. Vai löytyykö teiltä jokin muu näppärä ratkaisu kynien säilyttämiseen?

brunch

Kaikki paketissa -kirja ilmestyi ja Täditkin tubettaa siitä

kaikki-paketissa-kirja
Se on ulkona! Kaikki paketissa -kirja on saapunut kauppoihin ja olemme hurjan onnellisia siitä. Oli uskomaton kokemus nähdä kirja ensi kertaa omin silmin ja hypistellä sitä käsissään. Puolen vuoden työn tulos oli konkreettisesti nähtävissä silmien edessä. Eikä lopputuloksesta tullut mikään muutaman sivun pruju, vaan tuhti paketti erilaisia ideoita. Kirjaa myyvät mm. Suomalainen, Adlibris, Prisma ja monet muut kaupat. 

Laakereille ei jäädä lepäämään, sillä kirja liikuttaa meitä pitkin poikin Suomea koko syksyn. Tulevana lauantaina olemme Helsingin Kampin Suomalaisen avajaisissa. Jos satut liikkumaan suunnilla, tulehan moikkaamaan. Olemme paikalla klo 15.30-16.30.  

tädit-tubettaa

Kirjaturnee pärähti käyntiin kunnolla eilen, kun vietimme riemukkaan päivän Pinkit korkokengät -blogista tutun Maijun ja Minäkö keski-ikäinen? -blogin Tiian kanssa. Vierailimme vauhtikaksikon Tädit tubettaa -kanavalla kertomassa kirjastamme ja esittelimme opuksessa olevia toteutuksia. Kyllä siinä nauru raikui ja juttua piisasi. 

Koska antamisen ilo kumpuaa sydämestä, halusimme ilahduttaa Maijua ja Tiiaa meidän uunituoreella kirjalla. Lahjat paketoimme vastaanottajien mieltymysten mukaisiksi. Tiia on suuri Disney-fani, joten hänen pakettinsa sisälsi ripauksen Lumikin lumoa, kun taas Maijun paketissa oli hempeitä punaisen sävyjä, paperista askarreltu sydän ja ruusukuvioista koristenauhaa. 

lahjapaketti

Koko juttutuokiomme voit katsoa alla olevalta videolta. Kerromme mm. kuinka kirja sai alkunsa ja esittelemme muutaman toteutuksen kirjasta.



Laitoimme tädit myös hommiin. Kuinka Tiialta ja Maijulta sujui haastavan muotoisten lahjojen paketointi? Se selviää myöhemmin täällä blogissa.

Tällaista tohinaa täällä. Kannattaa myös seurata Tiian ja Maijun blogeja sekä tilata Tädit tubettaa -kanava.







Mukavaa alkavaa viikkoa! Ensi viikolla blogissa laitetaan kynät ojennukseen.


Suklaarasiasta lahjapaketti hääparille

suklaarasiasta lahjapaketti
Synkkää ja sateista. Vuodenajasta ei voi erehtyä. Me palaamme muistoissa kuitenkin vielä takaisin kesään, jolloin juhlittiin Janin suvun puolelta häitä. Lahjamme hääparille oli moniosainen, ja tokihan joukossa oli itse tehtyäkin.

Aiemmin täällä blogissa jo mainitsimmekin, että kesällä pyhitimme yhden päivän unisieppareille. Yksi päivän tuotoksista päätyi hääparin lahjapakettiin. Paketoinnissa kohtasimme kuitenkin ongelman, sillä meillä ei ollut sopivan kokoista laatikkoa lahjalle. Pulmatilanteessa käynti herkkukaapilla kannatti, sillä viime joululta jäänyt suklaarasia oli kuin tehty unisiepparille. Eihän siinä auttanut kuin syödä suklaat (oli muuten edelleen syömäkelpoisia).

Tunnelmallinen maalaistalo Sipoossa

maalaistalo-sipoo

Elokuun Unelmien talo & koti -lehdessä esiteltiin ihastuttava maalaistalo Sipoosta. Kyseinen koti on meille varsin tuttu, sillä siellä asuu Aleksin sisko Ann-Marie perheineen. Vietimme kesällä päivän Sipoossa erilaisia diy-toteutuksia tehden ja samalla nappasimme muutaman kuvan tästä hurmaavasta kodista. Nyt meillä on suuri ilo esitellä tämä maalaistalo täällä blogissa.

Perhe muutti Siposeen vuonna 2013. Talon historia ulottuu huomattavasti kauemmaksi, sillä se on rakennettu vuonna 1898. Arvioiden mukaan tupa on vielä vanhempi. Tila itsessään on peräisin 1600-luvulta ja sen tiedetään toimineen myös kuninkaallisena rälssitilana. Rälssitilat olivat alkujaan aateliston omistamia maatiloja, jotka oli vapautettu maaveroista.

sipoossa-maalaistalo

Sipoo-maalaiskoti
Muutettuaan uuteen kotiin perhe remontoi heti alkajaisiksi keittiön. Talon edellisten omistajien maku oli moderni, mutta se sai väistyä, kun Ann-Marie ja hänen miehensä ryhtyivät kunnostamaan kotia. Nyt, muutama vuosi myöhemmin, koti huokuu vanhan talon tunnelmaa. Tätä tunnelmaa tukevat myös vanhat, puiset huonekalut, joita on sijoitettu ympäri asuntoa. 

vanha-maalaistalo

vanha astiakaappi

Vanha astiakaappi keittiön nurkassa on todellinen katseenvangitsija. Kaappi on aikanaan ostettu tammisaarelaisesta antiikkikaupasta.

Keittiöstä löytyy myös suuri ruokapöytä, jonka ympärille mahtuu suurempikin porukka ruokailemaan tai tekemään erilaisia käsitöitä.

amppu7

maalaistalo-sipoo
Ulkona kohoaa suuri navettarakennus, joka on aikoinaan yhdistetty useasta pienestä rakennuksesta. Navetan katokseen pariskunta teki viihtyisän oleskelutilan. Täällä on mukava istuskella kesäiltaisin puulavoista rakennetuilla sohvilla. 

amppu12

navetta

Navetan yläkertaa on hyödynnetty mm. juhlatilana suvun eri juhlissa. Tanssittiinpa navetan yläkerrassa myös pariskunnan omia häitä jokunen vuosi sitten.

maalaistalo-sisustus

Lämmin tunnelma jatkuu talon yläkerrassa. Seinille on ripustettu vanhoja ikkunaruutuja, jotka toimivat persoonallisina valokuvakehyksinä. Niin ylä- kuin alakerrassakin roikkuu useampi himmeli, jotka ovat kaikki Ann-Marien käsialaa.

maalaistalo

Yläkerrassa sijaitsee mm. oleskelutila, vaatehuone, kylpyhuone ja pariskunnan makuuhuone. Ripauksen romantiikkaa tuo kaunis pitsikatos sängyn yllä. Se suorastaan kutsuu köllähtämään sängynreunalle.

vanha-maalaistalo

Koti pursuaa erilaisia pieniä yksityiskohtia. Myös Ann-Marien rakkaus erilaisia käsitöitä kohtaan näkyy vahvasti: yhtäällä on vanhoista kirjansivuista tehtyjä koristeita, toisaalla persoonallisia unisieppareita.  

kasvio-taulu

ampunkoti3

amppu10

Yksi talon huoneista on pyhitetty käsityö- ja askartelutarvikkeille. Säilytysratkaisut, kuten nämä hellyttävät säilytyspurkit ovat niin ikään Ann-Marien tuunaamia.

Untitled

Alakerrassa sijaitsevassa vierashuoneessa katseet kiinnittyvät ensimmäiseksi seinällä roikkuviin kehyksiin, joita koristaa kasvien kuvat. Huikea idea!

maalaistalo-sipoo2

Persoonallinen koti huokuu vanhanajan tunnelmaa, joten tähän taloon ei voi olla rakastumatta. Tässä kodissa tarinat ja eläminen saa näkyä. Eikö olekin valloittava?

Syyskoriste pihlajanmarjoista ja metallilangasta

pihlajanmarjakoriste
Luonnon vihreys alkaa hiljalleen muuttua ruskan väreiksi ja syksy kuiskii tuloaan. Viime viikonloppuna syysfiilis hiipi ensi kertaa mieliimme, kun havahduimme pihlajanmarjojen kypsyneen. Kyllä syksyn värikirjo on vastustamattoman kaunista! Suorastaan odotamme, että vaahteranlehdet muuttuvat kellertävän ja punertavan sävyisiksi. Vaahteranlehdistä ja pihlajanmarjoista inspiroituneena syntyi ajatus koristeesta, jossa nämä kaksi elementtiä yhdistyvät.

Pienen näpertelyn jälkeen ripustettava syyskoriste oli valmis. Siihen tarvittiin vain pätkä taipuisaa metallilankaa ja terttu pihlajanmarjoja.

pihljanamarja-askartelu

Aivan aluksi piirsimme paperille vaahteranlehden ääriviivat. Sen jälkeen taittelimme metallilangasta vaahteranlehden muotoisen kuvion käyttäen piirroskuvaa sabluunana. Lehden varteen jätimme jonkin verran extraa, jotta koriste on mahdollista ripustaa roikkumaan. Lopuksi asettelimme tertullisen pihlajanmarjoja koristeeseen kiinni. Siinäpä se, helppoa ja kaunista.

pihlajanmarjakoriste-ohje

Tykästyimme syyskoristeesta niin paljon, että teimme seuraavana päivänä näitä vielä pari lisää. Ripustuslenkin ansiosta koristeen voi ripustaa roikkumaan lähes mistä vain. Koska koriste on hento, kovin tuuliseen paikkaan sitä ei kannata laittaa. Meilläkin koristeet ovat katetulla ulkoterassilla.

pihlajanmarja-kranssi

Koristetta tehdessä kokeilimme myös, onnistuisiko marjoja pujotella metallilangan läpi niin, että vaahteranlehtikuvio olisi koko matkalta täynnä pihlajanmarjoja. Kuvio on kuitenkin niin mutkainen, että tämä idea tyssäsi jo alkumetreillä. Tiedä sitten onnistuisiko, jos ensin muodostaisi suorana olevaan metallilankaan helminauhan, ja sen jälkeen vasta muotoilisi langasta lehtikuvion. Ehkä pitää vielä sitä kokeilla.

koriste-pihlajanmarjoista

Jokos siellä mieli on viritelty hiljalleen saapuvaan syksyyn vai pidätkö kesästä kiinni niin kauan kuin mahdollista? Toivottavasti tämä koriste välitti sillekin puolen ruutua hitusen syysfiilistä.

Värikästä loppuviikkoa!


brunch