Joulu saapuu sydämeen yön hiljaisuudessa
Vuoden suurin juhla on täällä. On aika hiljentyä ja keskittyä olennaiseen. Yhdessäoloon rakkaimpien kanssa. Kiitos kuluneesta vuodesta, jota olet kulkenut kanssamme. Jokainen käynti, jokainen kommentti ja jokainen kohtaaminen on tehnyt vuodesta ikimuistoisen. Lämmin kiitos myös yhteistyökumppaneillemme. Vuosi vuodelta olemme rikkoneet kävijäennätykset joulukuussa. Tänä vuonna teitä kävijöitä on ollut tässä kuussa jo yli 50 000 täällä! Se vetää sanattomaksi. Nöyrin kiitos!
Tyylikkäät lahjarasiat kierrätysmateriaaleista
Joulun osalta lahjat alkavat olla paketissa ja muutkin valmistelut loppusuoralla. Tänä vuonna kierrätys ja ekologisuus ovat olleet vallitsevia teemoja töissämme. Suurimman osan lahjoista olemme tehneet omin käsin ja paketoinneissa hyödyntäneet kierrätysmateriaaleja mahdollisimman paljon. Viimeisimpänä syntyivät kierrätysmateriaaleista tehdyt lahjarasiat.
Jouluinen kattaus ja kuusen koristelua
Joulukuu on edennyt yli puolivälin. Kotikin näyttää ja tuoksuu hiljalleen jo joululta. Joulun värimaailma on meillä muuttunut vuosien saatossa entistä lämpöisempään suuntaan. Aiemmassa kodissa vallalla ollut hopea on saanut väistyä kullan, vihreän ja punaisen eri sävyjen tieltä. Koska jouluun kuuluvat lämpö, rakkaus ja välittäminen, ne saavat näkyä myös kodissa. Kullan, vihreän ja punaisen eri sävyt sopivat toisiinsa ja tekevät olon kotoisaksi. Mennään tällä kombolla ainakin tämä joulu.
Piparikasvihuone on joulukodin valopilkku
Olohuoneen lipaston päällä koreilee pieni piparitalo. Sen suurista ikkunoista kajastava valo henkii lämmintä joulun tunnelmaa. Talo ei ole perinteisimmästä päästä, vaan se muistuttaa enemmän pientä kasvihuonetta. Tämä piparikasvihuone on kotimme pieni valopilkku.
Nimellä varustettu Toblerone-suklaa yllättää makeasti
Kaupallinen yhteistyö: Lahjat.fi |
Suklaa lienee yksi yleisimmistä joulumuistamisista. Kukapa ei hyvää suklaata rakastaisi. Nyt suklaamuistamisen voi viedä entistä henkilökohtaisemmalle tasolle. Miltä kuulostaisi suklaapatukka, jonka kyljessä koreilee lahjansaajan nimi? Se nimittäin on mahdollista. Joulupukki muisti meitä jo ennakkoon Toblerone-suklaapatukoilla, joiden pahvikuorissa komeilee meidän nimet. Nimellä varustetut suklaat on saatu blogiyhteistyönä Lahjat.fi-verkkokaupasta. Postauksen lopusta löydät alekoodin, jolla voit hankkia oman nimellä varustetun Tobleronesi tai jotain muuta kivaa alennettuun hintaan. Halusipa Tobleronen kylkeen mielitiettynsä, hyvän ystävän, kummin tai opettajan nimen, se on mahdollista.
Tatuoinnin siirto kynttilään
Olemme hurahtaneet erilaisiin kuvansiirtotekniikoihin. Vuosi sitten esittelimme blogissa kaksi erilaista kuvansiirtotekniikkaa. Toinen projekteista oli kuvansiirto teipillä ja toinen kuvansiirto liimalla. Koska molemmat herättivät valtavasti kiinnostusta, päätimme esitellä jälleen yhden uuden kuvansiirtotekniikan. Kyseessä on kertakäyttöisen tatuoinnin siirto kynttilään.
Tuoksuva lahja miehelle - Dior Homme Sport EdT
Kaupallinen yhteistyö: Dior |
Miehille ostettavat lahjat aiheuttavat monille päänvaivaa. Vinkkejä miesväen lahjoihin kysellään meiltäkin tasaisin väliajoin. Viimeksi kuukausi takaperin, kun eräs lukijamme kaipasi suosituksia miesten tuoksuista. Blogiyhteistyön merkeissä esittelemme nyt oman lempituoksumme, joka hurmasi meidät ensi kerran vuosi sitten laivan parfymeriassa. Kyseessä on sporttisen raikas, mutta samalla mausteisen miehekäs Dior Homme Sport EdT.
Joululahjojen paketointi ekologisesti tyylistä tinkimättä
Yhteistyössä: Paperinkeräys Oy |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)