Search

Jäädytetyt numerot uudenvuoden juhliin

jäädytetyt numerot
Vuosi 2016 on lähes taputeltu. Vuoteen on mahtunut paljon ihania asioita. Välillä myös huonoja päiviä. Kaiken kaikkiaan 2016 jää mieleemme tapahtumarikkaana. Myös blogi on antanut paljon uudenlaista väriä elämään. Tänä vuonna olemme saaneet uusia ihastuttavia blogituttavuuksia, monista on tullut jo ystäviä. Oli suuri kunnia päästä myös ehdolle The Blog Awardseissa. Loppuvuoden kruunasi Helsingin Sanomien kirjoittama haastattelu. Huikeita juttuja kaikki!

uusivuosi 2017

Me otamme vuoden 2017 vastaan pienen ystäväporukan kesken. Pelailua, naposteltavaa ja rakettien värittämän taivaan ihailemista. Pihalle teimme 2017-jääkoristeen. Se on tehty silikonisiin numeromuotteihin, jotka ostimme syksyllä Lidlistä. Tarkoitus oli tehdä jäästä kirkasta ja sekoittaa ennen jäätymistä joukkoon vähän kultahilettä, mutta eipä lopputuloksesta tullut ihan sellainen kuin ajatuksissa oli. Eipä tuo haittaa. Ihan kaunis jääkoriste se on tuollaisenakin. 

jääkoristeet

Erilaisiin kädentaitoihin keskittyvän blogin pitäminen on kaikessa hienoudessaan myös työllistävää. Ideointi, ohjeistukset, valokuvaus, videointi jne. Vaikka meitä onkin pari heppua, blogi syö kahden työssäkäyvän ihmisen vapaa-ajasta aika paljon. Valehtelisimme jos väittäisimme, että välillä hanskojen tiskiin laittaminen ei olisi käynyt mielessä. Kaikki ne ihanat kommentit ja palautteet, joita olemme lukijoiltamme saaneet, ovat kuitenkin saaneet mielemme aina muuttumaan. Elämään jäisi tyhjä aukko ilman blogia. Homma siis jatkuu myös vuonna 2017.

Tapanamme ei ole liiaksi juuttua menneeseen. Katse on hyvä pitää tulevassa. Olemme nostaneet tulevalle vuodelle kaksi teemaa: luovuuden ruokkiminen ja yhdessä tekeminen. Ne tulevat näkymään vahvasti blogissa. Suunnitteilla on myös uudenlaisia juttusarjoja ja kenties videoitakin. Toivottavasti pysyt mukana menossa. Tehdään vuodesta 2017 ikimuistoinen. Yhdessä.

Hyvää uutta vuotta 2017!

-Jani ja Aleksi-

Lumoavaa Joulua - odotus on päättynyt

joulukoriste-piparimuotista
Jouluaatto on valjennut. Kuusen valot tuikkivat hämyisessä olohuoneessa. Oksilla roikkuu piparkakkumuotista tekemämme koriste. Keittiössä tuoksuu riisipuuro. Sen kaveriksi uunissa paistettua saaristolaisleipää kera kinkun. On aika hieraista viimeiset unihiekat silmistä pois ja hiljalleen ymmärtää, että muutaman kuukauden odotus on päättynyt. Kaikki on valmista, me olemme valmiit. Se on täällä. Joulu.

Blogissa olemme tarjoilleet erilaisia ideoita jouluun parin kuukauden ajan lähes joka päivä. Huikean moni on löytänyt myös ensi kertaa tiensä tänne. Erityiskiitos kaikista kannustavista ja kiittävistä viesteistä, joita olemme saaneet teiltä. Ne merkitsevät paljon. Nyt on aika rauhoittua. Blogi hiljenee hetkeksi.

Toivotamme taianomaista joulua sinulle sekä yhteistyökumppaneillemme! Nauttikaa ja rakastakaa. 
HYVÄÄ

Aleksi-joulu

Jani-joulu

Ruusuke huovasta

ruusuke-ohje

Ruusuke on perinteinen ja tyylikäs pakettikoriste. Ruusukkeita myydään kaupoissa, mutta sellainen on helppo askarrella myös itse. Ruusukkeen tekeminen onnistuu lähes materiaalista kuin materiaalista. Sanomalehti, nahka, leveä lahjanaru tai huopa. Mahdollisuuksia on useita. Kuvissa näkyvä on huovasta tehty ruusuke.

Ruusukeohje oli yksi niistä askarteluvinkeistä, jonka esittelimme Helsingin Sanomien taannoisessa haastattelussa. Videon voit käydä katsomassa täällä (klik!).

ruusuke-huovasta

Tämä ei itse asiassa ole ensimmäinen ruusukeohje, jonka blogissa nyt jaamme. Pari vuotta sitten esittelimme kolme erilaista pakettikoristetta, jotka oli tehty Ikean mittanauhasta. Voit käydä kurkistamassa tuota vanhempaa postausta klikkaamalla tästä! Ihan veikeä ruusuke sekin.

ruusukkeen-ohje

Jouluaattoon on enää tunteja aikaa. Tämä viikko on mennyt viimeisiä jouluaskareita tehdessä. Aikaa on jäänyt myös nautiskelulle ja rauhoittumiselle. Toivottavasti sinäkin olet ennättänyt vetää välillä henkeä ja nauttia joulufiilistelystä esim. glögikupposen tai hyvä jouluelokuvan parissa.

Lautaliinan taittelu joulupöytään - Tee servetistä kynttilä

lautasliinasta kynttilä
Kaipaatko ideoita joulukattaukseen? Tarjolla olisi jouluinen lautasliinan taitteluohje.  Kyseessä on servetistä taiteltu kynttilä. Servettikynttilä herättää ihastusta juhlapöydässä ja sitä voi hyödyntää myös paikkakorttina. Kynttilän tekeminen lautasliinasta ei ole monimutkaista ja se valmistuu nopeasti. Ohjevideon löydät alta.

servetintaittelu-ohje

Kynttilälautasliinan ympärille voit tehdä myös hauskat paikkakortit. Asettele lautasliinasta tehty kynttilä pienelle lautaselle. Leikkaa kapea suikale paperia ja kirjoita siihen henkilön nimi. Kiinnitä se kuvassa näkyvällä tavalla lautaseen esim. sinitarralla. Kokonaisuus muistuttaa vanhanajan kynttilänjalkaa, eikö vain?

Meidän tämänvuotinen joulukattaus sisältää kullan ja hopean eri sävyjä. Sopivassa suhteessa lämpöä ja talvista viileyttä. Pöydän ympärille aseteltu valosarja luo mukavasti tunnelmaa hämärtyvään iltaan. Vuosi sitten Koiramäen Pajutallilta Tuusulasta ostetut luistin-tuikut pääsevät niin ikään joulupöytään. 

ideoita joulukattaukseen

joulukattaus

Lautasliinasta taiteltu kynttilä -ohje:




joulukattaus


servetistä kynttilä

Joko siellä odotetaan aattoa? Millainen juhlakattaus sinulla on suunnitteilla?

Joulun paras herkkukori on itse tehty

Itse tehty herkkukori
Herkkukori on käytännöllinen ja helppo tapa muistaa läheisiään jouluna. Nykyisin lähes joka kaupan hyllyltä löytyy jonkinlainen versio jouluisesta herkkukorista. Me olemme valmiskorien sijaan tehneet vuosittain oman versiomme herkkupaketista. Itse tehty herkkukori voi sisältää niin makeita kuin suolaisiakin syötäviä.

Tällä kertaa kurkistellaan, mitä meidän tekemämme herkkukori pitää sisällään. Mukana on myös reseptit, jos innostut itse koostamaan herkkuja pursuavan paketin jouluksi. Meidän herkkukorista löytyy muun muassa kotitekoinen sinappi, gluteiiniton siemennäkkileipä, suklaakarkkeja ja mustikka-glögiä. Nam, nam!

siemennäkkileipä ohje

Gluteiiniton siemennäkkileipä

2 dl maissijauhoja
¾ dl auringonkukansiemeniä
½ dl pellavansiemeniä
½ dl seesaminsiemeniä
½ dl kurpitsansiemeniä
2½ dl kiehuvaa vettä
½ dl öljyä
sormisuolaa

Laita uuni 150°C (kiertoilma). Sekoita kuivat ainekset kulhossa. Kaada kulhoon kiehuva vesi ja öljy. Sekoita tasaiseksi massaksi ja kaada se pellille leivinpaperin päälle. Laita käsi muovipussiin ja tasoita taikina mahdollisimman ohueksi. Taikinan tulisi peittää miltei koko pelti. Sirottele lopuksi sormisuola taikinan pinnalle (voit myös taputella suolan taikinaan).

Leikkaa taikina sopivan kokoisiksi paloiksi. Taikinan voi myös jättää kokonaiseksi, jolloin valmiista näkkileivästä voi murtaa paloja. Paista uunissa noin tunti. Anna näkkileivän jäähtyä.


mustikka-glögi ohje

Mustikka-glögi

1,5 l pakastemustikoita
1,25 l vettä
2 kanelitankoa
2 tähtianista
1/2 pss neilikoita
pala kuivattua inkivääriä
1 rkl kardemumman siemeniä
1/2 klementiinin kuori
3-4 dl (fariini)sokeria

Laita kaikki aineet kattilaan ja keitä kannen alla miedolla lämmöllä puolisen tuntia. Anna glögin jäähtyä. Siivilöi ja pullota. Säilytä glögiä jääkaapissa. Tarjoile kuumennettuna ja terästä halutessasi.

Alkuperäinen ohje Shhh...it's a secret! (klik!)

konjakkisinappi ohje

Konjakkisinappi

1 tlk Colman's sinappijauhetta
1 dl sokeria
2 dl kermaa
3 rkl ruokaöljyä
3 tl vaaleaa viinietikkaa
ripaus suolaa
(valkosipulijauhetta)
(valkopippuria)
1-2 rkl konjakkia

Mittaa ainekset kattilaan ja keittele miedolla lämmöllä muutama minuutti. Varo polttamasta pohjaan. Laita valmis sinappi kuumennettuun lasipurkkiin ja nosta kylmään.



Suklaaherkut


Sulata haluamasi määrä suklaata (valkoista, tummaa tai maitosuklaata). Lisää joukkoon mausteita oman mielesi mukaan (esim. kuivattuja marjoja, pähkinöitä jne.). Lusikoi suklaakokkareita leivinpaperille ja anna jähmettyä.

Herkulliseksi koettuja yhdistelmiä:

Tumma suklaa chilillä ja merisuolalla
Maitosuklaa kuivatuilla karpaloilla ja hasselpähkinärouheella
Valkosuklaa kuivatuilla mustikoilla ja kardemummalla.

herkkupaketti7

Herkkujen lisäksi Aleksi toteutti joulupakkaukseen paperinarusta tehdyn joulukuusen. Ohje siihen löytyy mm. täältä! Pari tuikkukippoakin päätyi mukaan. Niihin on tehty etiketit maailman helpoimmalla kuvansiirtotekniikalla, jonka esittelimme muutama viikko sitten. Kyse on kuvansiirrosta pakkausteipin avulla. Ohjeen löydät, kun klikkaat tästä!

Onko sinulla tapana muistaa läheisiäsi itse tehdyillä leipomuksilla? Miltäs tämä meidän kokoamamme herkkupaketti kuulosti?

Askartele joulukoristeita hamahelmistä

paketointi-idea-joulu
Yhteistyössä Sinelli

Jos kaipaat askarteluideoita hamahelmistä, täältä pesee. Syksyllä esittelimme putkihelmistä tehdyn alustan (klik!), jota moni intoutui ohjeillamme kokeilemaan. Jäljelle jääneet helmet päätimme hyödyntää nyt jouluaskarteluissa! Teimme hamahelmistä pakettikoristeita.

Nämä hamahelmistä tehdyt joulukoristeet ovat mustavalkoisia siitä yksinkertaisesta syystä, että muita värejä ei tekohetkellä omasta takaa löytynyt. Sinellissä, josta nämäkin helmet ovat, on myynnissä paljon myös muun värisiä putkihelmiä. Eli jos haluat käyttää lämpimämpiä värisävyjä, niin kurkista Sinellin valtaisa putkihelmivalikoima täältä (klik!). Joka tapauksessa mustavalkoisetkin ovat tyylikkäitä esimerkiksi valkoista lahjapakettia vasten. Reunaa kiertävä kultanauha tuo pakettiin asteen lämpöä ja juhlavuutta.

Jos innostut tekemään joulukoristeita hamahelmistä, löydät näihin sapluunat alempaa.

pakettikoristeet-hamahelmistä

hamahelmi-askarteluideoita

Moni lukijoistamme vierasti viimeksi kovasti, kun käytimme helmistä nimitys putkihelmi. Se on kuitenkin niiden virallinen nimi ja Hama on yksi putkihelmimerkki. Muitakin valmistajia löytyy. Koska mekin luulimme pitkään, että hamahelmi on putkihelmien yleisnimi, käytämme tässä tekstissä poikkeuksellisesti molempia muotoja.

hamahelmet-joulu

diy-pakettikortti

Sapluunat hamahelmiaskarteluun

Teimme kaikkiaan viisi erilaista pakettikoristetta hamahelmistä: kaksi joulupalloa, yhden rusetin, pienen lahjapaketin ja Iloista joulua -pakettikortin. Kaikkien näiden sapluunat ovat vapaasti sinunkin hyödynnettävissä. 



joulupallot-sapluuna


rusetti-sapluuna

lahjapaketti-sapluuna

iloistajoulua-sapluuna

Välillä oikein naurattaa, että täällä me aikuiset miehet taas askarrellaan hamahelmistä! Mutta minkäs teet, sillä tämä on äärimmäisen terapeuttista ja koukuttavaa puuhaa. Eli ei yleistetä, että hamahelmiaskartelu olisi vain lasten puuhaa!

hamahelmi-pakettikortit

Jouluun ei ole enää montaa päivää aikaa. Meillä jouluaskareet alkavat olla hyvällä mallilla ja hiljalleen pääsee rauhoittumaan ja nautiskelemaan kiireettömyydestä.

P.S. Sunnuntain Helsingin Sanomissa oli juttu jouluvalmisteluistamme. Se löytyy myös verkosta, jos haluat käydä lukemassa. Mukana kolme helppoa askarteluohjetta. Juttuun pääset klikkaamalla tästä!

Leppoisaa jouluviikkoa!

*Yhteistyössä Sinelli

Tämän ja monta muuta hurmaavaa paketointi-ideaa löydät kirjastamme:

brunch

Itse tehty joulusaunatuoksu

itsetehty-saunatuoksu_
Meillä tuoksuu joulu myös saunassa. Pihaus vettä kiukaalle, ja hempeä tuoksu leijailee ilmaan. Ihanaa! Kyseessä on itse tehty saunatuoksu, joka on valmistettu kaupan glögimausteseoksesta. Vink, vink: itse tehty löylytuoksu on omien saunahetkien lisäksi todella tykätty joululahjaidea.

Törmäsimme saunatuoksu-ohjeeseen ensi kerran Antipastaa-sivulla, ja koska se kuulosti kokeilemisen arvoiselta, niin pakkohan sitä oli testata. Kannatti! Hurmaava tuoksu syntyy jouluisista mausteista eli kanelista, kardemummasta, pomeranssinkuoresta, inkivääristä ja neilikasta. Me olemme käyttäneet tähän Meiran valmista glögimausteseosta. Seoksen joukkoon kannattaa lisätä myös muutama kanelitanko.

diy-saunatuoksu

Itse tehty saunatuoksu joulusaunaan


1,25 litraa vettä
25g glögimausteseosta
kanelitanko
1 tl kuivattua inkivääriä

Laita aineet kattilaan ja keitä hiljalleen noin 15-20 minuuttia. Anna seoksen jäähtyä. Suodata liemi. Voit siivilöidä, mutta huolehdi ettei puruja jää veteen. Suodattaminen suodatinpussin läpi kestää kauemmin, mutta silloin puruja ei varmasti jää veteen. Pullota saunatuoksu ja säilytä seosta jääkaapissa.

Käyttö: Kaada haluamasi määrä saunatuoksua löylyveteen ja nauti!

Säilyvyys: Saunatuoksu säilyy käyttökelpoisena noin 3-4 viikkoa, kun sitä säilyttää jääkaapissa. 

HUOM! Älä käytä kaupan valmista glögiä saunatuoksuna. Se ei sovellu samaan käyttötarkoitukseen!

joulusaunatuoksu

saunatuoksu3

Tämä lahja kannattaa valmistaa muutama päivä ennen sen antamista. Kannattaa myös testata omassa saunassa, että tuoksu miellyttää omaa nenää. Me tykkäämme tästä tuoksusta kovasti.

Lisää itse tehtyjä lahjaideoita ja ihastuttavia paketointi-ideoita vuoden jokaiseen juhlaan löydät kirjastamme:

brunch

Himmeli kanelitangoista

Himmeli kanelitangoista

Himmeli, joka tuoksuu joululta! Se on kanelitangoista tehty himmeli. Kaunis koriste, joka hurmaa tuoksullaan.

Helsingin Sanomat haastoi meidät suunnittelemaan kolme helppoa askarteluohjetta jouluksi. Kanelitangoista tehty himmeli on niistä yksi. Ohjeen löydät kokonaisuudessaan HSTV:n sivuilta täältä (KLIK!).

kanelihimmeli

Tämä on itse asiassa ensimmäinen himmeli, jonka olemme toteuttaneet. Tässä himmelissä parasta on juuri tuoksu. Jouluiset aromit valtaavat kodin, kun tämän himmelin asettelee ikkunalla roikkumaan. Aivan ihana <3

kanelitangoista tehty himmeli

Löytyykö sinun kotoasi himmeli? Millaisista aineksista tehty?

Käpyjen koristelu kookoshiutaleilla

kookoskävyt

Elämä on pari viikkoa ollut aikamoista hulinaa. Kalenterissa on ollut jos jonkinlaisia menoja: joulutapahtumia, reissu Tukholmaan ja toki jouluvalmistelutkin ovat syöneet oman aikansa. Mahtuupa mukaan yksi mediahaastattelukin, sillä Helsingin Sanomat kävi tekemässä meidän jouluvalmisteluista jutun. Se ilmestyy tulevana sunnuntaina lehden Koti-liitteessä. Mielenkiinnolla odotamme sitä itsekin.

Hesarin verkkosivuilla on tarjottu tulevasta jo hieman makupaloja tämän viikon aikana. Toteutimme Helsingin Sanomien lukijoille kolme helppoa askarteluohjetta jouluksi. Ensimmäisellä videolla Aleksi näyttää, kuinka kookoshiutaleilla koristellaan kävyille lumihuntu. Alla olevalla videolla on lyhyt esittely, mutta kannattaa katsoa videon koko versio Hesarin verkkosivuilta täältä (klik!).



käpyjen koristelu kookoksella

Halusimme esitellä lukijoille ideoita, joiden toteuttaminen onnistuu kotoa löytyvillä materiaaleilla. Tulossa on vielä pari muutakin videota.

joulu käpyaskartelu

Käpyjä voi koristella monella eri tapaa. Tämä on yksi vaihtoehto. Kookoshiutaleet ovat rakenteeltaan ja muodoltaan lähellä lumihiutaleita, joten siksi olemme päätyneet käyttämään niitä.

Käväisehän tosiaan myös katsomassa video, jonka Hesari teki. Omat videot tuntuvat hieman räpeltelyltä näihin verrattuna. Videoon pääset, kun klikkaat tästä!

Mukavaa torstaita ruudun sille puolen!

Pakettikortti nahasta

itsetehty-pakettikortti
Jälleen on tullut muutama joululahjapaketti näperrettyä. Tänä vuonna olemme hyödyntäneet paketoinnissa erityisesti kierrätys- ja luonnonmateriaaleja. Niin nytkin, sillä intouduimme tekemään kauniita pakettikortteja nahasta, joka on peräisin rikkinäisestä laukusta. Nahasta tehty pakettikortti on kestävä ja sen voi käyttää uudelleen seuraavina jouluina. Niin sanottuja ikipakettikortteja :)

pakettikortti-nahasta

Leikkasimme nahasta pakettikortin muotoisia palasia, joihin nuijimme joko lahjansaajan nimen tai pienen joulutoivotuksen. Ripustusreikä on tehty reikäpihdeillä.

Tekstit on nuijittu nahkaan kirjainmeisteillä. Meisti on työkalu, jolla tehdään kuvioita haluttuun materiaaliin. Kun siihen kumauttaa vasaralla, meistin toisessa päässä oleva kuvio painautuu materiaaliin. Kirjainmeistejä myydään esimerkiksi Class Ohlsonilla ja Motonetissä.

Nahka olisi saanut olla hivenen paksumpaa, sillä muutaman kerran kirjain oli vähällä mennä nahan läpi. Tarkoitus kun on vain tehdä numeron muotoinen painauma nahkaan, ei reikää.

nahkapakettikortti

Minkälaisia joulupuuhailuja siellä on tehty?

Kotitekoinen laventeli-jalkasuola on ihana hemmottelulahja!

laventeli jalkakylpysuola
Yhteistyössä: Limepop
Jos kaupoissa ja erilaisissa tapahtumissa juokseminen on saanut jalat rasittumaan, niin pieni jalkojen hemmotteluhoito ei olisi pahitteeksi. Tämä on myös ihana kotitekoinen lahja ystävälle, perheenjäsenelle tai esimerkiksi opettajalle. Kyseessä on itse tehty jalkasuola, joka rentouttaa, laskee turvotusta ja pehmentää jalkojen ihoa. Aivan täydellinen lahja aktiiviselle ihmiselle, joka kaipaa silloin tällöin elämäänsä pieniä hemmotteluhetkiä. Jalkasuolan valmistusohje löytyy postauksen puolivälistä. Ja on muuten helppo tehdä :)

diy jalkakylpysuola

kylpysuola jaloille

Kotitekoinen laventeli-jalkasuola


Ruokasoodaa 0,5dl
(elintarvikeväriä)
kannellinen purkki kylpysuolalle


1) Sekoita Epson-suola ja ruokasooda keskenään.  
2) Lisää joukkoon 3 tippaa eteeristä laventeliöljyä. Sekoita hyvin.
3) Jos haluat värjätä jalkasuolaa, lisää elintervikeväriä 1 (max 2) tippaa suolaseokseen ja sekoita.
4) Lisää joukkoon haluamasi määrä kuivattuja laventelinkukkia. Sekoita hyvin.
4) Purkita. Suola säilyy noin 3-4 viikkoa.

Epson-suola on jalkakylpyihin erinomainen valinta. Sillä on lihaksia rentouttava vaikutus. Lisäksi Epson-suola poistaa ikäviä hajuja, pehmentää jalkojen ihoa ja jopa vähentää turvotusta.

jalkakylpysuola2

Mikäli raaka-aineita ei löydy omasta takaa, ennättää ne vielä hyvin tilata. Tässä jalkakylpytuotteessa käytetyt ainekset ovat tuttuun tapaan kotimaisesta Limepopista (klik!). Posti on tiedottanut, että 20.12. mennessä postiin viedyt paketit ehtivät jouluksi perille. Itse tekemiseen ei kulu montaa minuuttia.

Jos kamomillankukkia jää yli, niin ensi vuonna esittelemme toisen helpon idean, jossa niitä voi hyödyntää.

Me tästä suuntaamme muutamaksi päiväksi aistimaan Tukholmaan joulutunnelmaa. Keskiviikkona täällä blogin parissa jälleen. Mukavaa uutta viikkoa!

*Yhteistyössä Limepop