Joulukauden avaus ja viime joulun parhaat palat
Voihan pimeys. Erityisesti iltaisin ja aamuisin ulkona on säkkipimeää, joten vireystaso on kyllä koetuksella. Onneksi ajatus lähestyvästä joulusta lämmittää mieltä pimeiden iltojen keskellä. Eiköhän siis ole sopiva aikaa julistaa joulukausi avatuksi myös blogin puolella.
Vielä joulu ei ole kovin näkyvästi esillä kodissamme. Ulos olemme ripustaneet tunnelmavaloja ja sisällä polttaneet kynttilöitä. Lahjojakin on tullut jo hieman mietittyä. Itse tehdyillä joululahjoilla mennään vahvasti ja niitä tulee varmasti esiteltyä blogissakin.
Ennen kuin ryhdymme toden teolla jouluvalmisteluihin, on sopiva hetki hieman muistella, mitä kaikkea vuosi sitten tulikaan tehtyä. DIY puolella himmelit ja kranssit olivat vahvasti esillä ja paketoinnissa korostui ekologisuus.
Erityisesti Instagramissa (löydymme sieltä @kaikkipaketissa laitahan seurantaan) viime jouluna ihastusta herätti tekemämme piparikasvihuone. Mukavan erilainen piparitalo valaisee tunnelmallisesti kodin ja miellyttää myös viherpeukaloita.
Lue lisää: Tunnelmallinen piparikasvihuone
Jos pipari ei ole juttusi, voi talon rakentaa myös suklaasta, kuten teimme jokunen vuosi sitten. Siitäkin löytyy ohje sivuiltamme.
Katso ohje: Näin teet suklaatalon
Viime vuonna askartelimme lähipiirille lahjaksi pieniä himmeleitä. Niiden tekeminen onnistuu pienellä vaivalla, eivätkä materiaalikustannukset päätä huimaa. Kauniit himmelikoristeet ovat ajattomia muistamisia.
Katso ohje: Näin teet minihimmelin tai ohjevideomme alta
Katso ohje: Näin teet timanttihimmelin
Vuosi sitten osallistuimme myös Järvenpään kukkatalon kranssikurssille, jonka aikana valmistimme upean kranssin hulavanteeseen. Siitä tuli niin näyttävä ilmestys oveen, että tarkoitus olisi tehdä samanlainen tänäkin jouluna.
Katso ohje: Näin teet kranssin hulavanteeseen
Paketointipuolella teemanamme oli ekologisuus, uusiokäyttö ja jätemäärän vähentäminen. Joulun jätekuormaa voi kukin vähentää käärimällä lahjat kierrätettäviin materiaaleihin. Vaikka lahjan käärisi sanomalehteen, sen ei tarvitse näyttää tylsältä. Aikakauslehden sivuista taiteltu rusetti antaa paketille viimeisen silauksen. Mikä parasta, paketointi onnistuu useimmiten myös ilman teippiä. Ohjeemme herättivät valtavasti innostusta.
Katso ohje: Ekologinen paketointi - paketointi ilman teippiä ja origamirusetti aikakauslehdestä
Yksi omista lempparikoristeistamme oli puutikuista tehty tähti. Alkuperäisohje on Ihana-lehdestä, joka on ihan ykköslehti ja idealaari kaikille askartelufaneille. Kannattaa tutustua lehtihyllyillä ja napata lehti mukaansa.
Katso lisää: Näin syntyy tähti puutikuista
Joulu sisälsi toki herkuttelua. Tilasimme itsellemme nimikoituja suklaita ja muutama sellainen sujahti myös ystävien paketteihin. Hauskoja suklaaherkkuja henkilökohtaisella twistillä. Lisää suklaista voit lukea täältä!
Viidessä vuodessa erilaisia jouluideoita on tullut esiteltyä laajasti. Kaikki edellisvuosien jouluun liittyvät ideat ja postaukset löydät täältä!
Olipa mukava tehdä pieni aikamatka vuoden takaiseen. Nyt onkin aika siirtyä kohti uusia kujeita ja käynnistellä vuoden 2019 jouluvalmistelut pienin askelin. Luvassa on mm. itse tehtyjä lahjoja, koristeita ja paketointia. Kaikkea kivaa siis hyvällä joulupöhinällä maustettuna.
Joko sinä odotat joulua ja loppuvuoden juhlakautta?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tuo piparikasvihuone oli kyllä ihana! Mukavaa, että teilläkin alkaa jo jouluhulinat blogissa. ✨
VastaaPoistaMarraskuun pimeys on ottamassa vahvaa otettaan ja parhaiten se valostuu juuri jouluttamisella. Olen aloittanut jouluttelun pikkuhiljaa. Valoja on ollut kauan ja tänään lisäsin pariin ikkunaan jo kyntteliköt. Kynttilät palaa läpi vuoden. Ideoita jouluun ollaan etsimässä. Laita kun teidän tulevatkin ideat seurantaan joskos löytyy sopivia itsekin tehdä.
VastaaPoistaVoi ihanuus millaisia joulujuttuja! Tässähän tulee ihanat joulunodotus fiilikset kun näitä katseli ja lueskeli:) Rakastan joulua ja kaikkea sitä "hössöttelyä":)) Leppoisaa pyhäinpäivä viikonloppua♥
VastaaPoistaKyllä odotan jo joulua!
VastaaPoistaOlen laittanut muutamia tunnelmavaloja palamaan, miettinyt kenelle lähetän joulukortit ja ostanut ekan joulukalenterin. :)
Ihanaa kun jouluun voi valmistautua pikkuhiljaa. <3
Kaikki teidän tekemät jutut on vielä hyvässä muistissa. Piparikasvari ja puutähti on niin ihania. Jonkinmoinen puutähti pitäisi itsekin tehdä tänä talvena :)
VastaaPoistaIhanaa marraskuuta murut <3
Kyllä te ootte taitavia, molemmat talot on kauniita! Pitäisköhän kokeilla tuota suklaataloa vaihteeksi, se hupenisi nopeammin kuin piparitalo ;)
VastaaPoistaTuo kranssi on kyllä niin mahtava. Täytyykin ottaa tuo ohjeenne esille ja yrittää itsekin tehdä vastaava.
VastaaPoistaMukavaa alkavaa viikkoa! <3
Kyllä on ihania jouluaskarteluja <3.. ja kyllä odotan jo joulua innolla!Vanha 1821 rakennettu pohjalaistalo varattu koko jouluksi, jo vuoden alussa.Sinne kokoonumme isolla porukalla toista kertaa <3
VastaaPoistaTulipa jouluinen fiilis. Kaikkea ihanaa teitte ja kyllä ne on vielä muistissa. Mielenkiinnolla odottelen, mitä uutta teiltä syntyy tänä vuonna. Kyllä olen minäkin aloittanut jo pikkuhiljaa jouluaskartelut. Touhukasta marraskuuta <3
VastaaPoistaPelottavaa kyllä, luulen jopa askartelevani tänä jouluna jotain. Kiitos siis näistä ideaoista. Harvemmin teen mitään mutta nyt on sellainen olo että haluan tehdä ennemmin käsillä kuin ostaa kaiken uutena. Joten helppoja ohjeita suuntaan arkistoista etsimään ja uusia odottaen.
VastaaPoista