Kattila, pallo tai pehmolelu. Ei joulua, etteikö eteen tulisi ainakin yksi lahja, jonka paketoiminen aiheuttaisi harmaita hiuksia. Tuttu tilanne? Kun lahja on hankalan muotoinen, pahvilaatikot ja rasiat pelastavat pulasta. Meillä on tapana jemmata varastoon eri kokoisia pahvilaatikoita ja rasioita, jotka voi kaivaa esiin sopivan tilaisuuden tullen. Pahvilaatikon hyvä puoli on siinä, että se ei heti paljasta lahjan sisältöä. Lisäksi se on huomattavasti helpompi paketoida kuin vaikkapa paistinpannu.
Aina pahvilaatikon ympärille ei tarvitse kietoa edes lahjapaperia. Toteutus voi silti olla lumoavan kaunis. Hyvä osoitus tästä on pahvilaatikosta tehty piparitalo, jonka askartelimme viikonloppuna. Pahvilaatikosta tehty piparitalo toimii sekä kauniina lahjapakettina että jouluisena koristeena. Todellinen iki-piparitalo, jonka voi kaivaa esiin tulevinakin vuosina.
Piparitalo pahvilaatikosta -ohje
Tarvikkeet
ruskea pahvilaatikko
sakset tai mattoveitsi
valkoinen tussi
leveää ilmastointi- tai maalarinteippiä
koristeita, esim. nappeja ja helmiä
Leikkaa pahvilaatikosta kannet irti ja laita ne hetkeksi sivuun. Niistä tulee myöhemmin piparitalon kattopalat. Piirrä pahvilaatikon päätyihin talon päätykolmiot ja leikkaa ääriviivaa pitkin irti ylimääräiset osat. Leikkaa pahvilaatikon sivut kulkemaan samalla tasolla päätykolmioiden alareunan kanssa. Toisin sanoen, pahvilaatikon päädyt tulevat olemaan kolmion verran korkeammat kuin pitkät sivuseinät. Kiinnitä pois leikatut laatikon kansipalat toisiinsa ilmastointi- tai maalarinteipillä niin, että saat taitettua ne talon päätykolmioiden päälle harjakatoksi.
Koristele piparitalo valkoisella kohomaalilla tai tussilla. Voit hyödyntää koristelussa myös tarroja, nappeja, timatteja ja helmiä.
Mitä isompi pahvilaatikko, sitä suurempi piparitalo. Jos haluat pahvilaatikosta tehdyn piparitalon toimittavan lahjarasian virkaa, huomioi tehdessäsi, että lahja mahtuu talon sisään.
Pahvilaatikosta tehdystä piparitalosta tuli niin kiva, että hieman oli luopumisen tuskaa, kun annoimme sen eteenpäin. Tällainen pitää ensi jouluna tehdä itselle. Me emme perinteisestä piparitalosta niin välitä, mutta pahvista tehty monivuotinen piparitalo on hauska lisä joulukotiin. Sen sisällä voi säilyttää näppärästi joulukoristeita, kun loppiaisena koittaa aika kerätä joulutavarat talteen seuraavaa vuotta varten. Ja jos tilanpuute estää talon säilyttämisen, äkkiäkös uuden tekee seuraavana vuonna.
Kelpuuttaisitko tällaisen piparitalon kotiisi? Entä aiheuttavatko haastavan malliset lahjat sinulle paketointituskaa vai sujuuko homma leikiten lahjan kuin lahjan kanssa?
Hauska idea! Täällä juuri paketoitiin joulun haastavin paketti muodoltaan ja niin ruma tuli. Tällainen talo olisi ollut omiaan!
VastaaPoistaIhan hyvä varmasti tuli teidänkin paketista. Muistan aina kun paketoin puhalletaan jumppapallon. Siitä ei saanut kaunista millään. Silloin totesin, että seuraavan pallon kohdalla laitan vain rusetin teipillä pintaan kiinni 😂
PoistaTodellakin kelpuuttaisin. Aivan ihana "piparitalo".
VastaaPoistaMukavaa loppuviikkoa ihanat ❤️❤️
Kiitos ihana Outi! Samoin sinulle <3
PoistaOnpa kaunis! Eihän tuollaista pakettia edes henno aukaista!
VastaaPoistaMä oon maailman huonoin paketoija.
Joka vuosi suunnittelen, että tällä kertaa tulee yksinkertaisen tyylikkäitä paketteja, mutta aina into ja aika loppuu...kunhan paketissa ovat.
Lahjanaruja lakkasin käyttämästä kun lapset olivat pieniä eivätkä niiden takia saaneet lahjojaan auki.
Itse asiassa inhoan naruja. 😉
Mutta ihania jouluja on vietetty siitä huolimatta.
Ihailen kylä teidän tekemiä paketgeja! Niin tyylikkäitä ja kauniita!
Rentoa ja ihanaa joulun aikaa! ❤
Kiitos kaunis <3 Jokaisella on ne omat juttunsa, jotka tekee aina ja niiden avulla pääsee joulumieleen :) joulu on paketoinnin kannalta aikamoinen puristus, joten yksinkertaisuus kunniaan! Muulloin voi sitten panostaa enemmän ;) Ihanaa joulun aikaa sinullekin <3
PoistaTämä onkin oikein hyvä idea - tällaiselle, jolla ei piparkakkutalon värkkäys onnistu :D
VastaaPoistaEikö! Jää kiva ja ikuinen piparkakkutalo säästöön jota voi sitten hyödyntää haluamallaan tavalla :)
PoistaKätevää - oikea monitoimitalo, kun siinä voi säilyttää tosiaankin koristeitakin. Ja on vissisti kierrätettävä useampana jouluna.
VastaaPoistaNiin tosiaan, malttaisiko antaakaan eteenpäin jos sattuisi onnistua oikeinkin hyvin...
Mä tuunailin taas niitä valmispaketteja... Eikä tainnut olla yhtäkään haastavaa paketoitavaa - tähän mennessä ainakaan.
Mutta olipa kiva treffata teidät nyt aamu-uutisissa - se lahjapussinteko oli taas hyvä muistutusvinkki!
Hyvää joulunaikaa!
Eikö olekin! Kyllähän sitä voi ajatella itseäänkin niin, että pitää paketin itsellään ja käyttää esim säilytykseen tai yksi hauska idea olisi myös jatkokäyttää tätä karkkirasiana! :) Mukavaa joulunaikaa sinullekin <3 ja kiva että bongasit ruudusta ;)
PoistaOi miten hieno piparitalo..todellakin kelpuuttaisin:) Hankalat paketit laitetaan täällä ihan suosiolla vaan isoon lahjapussiin:) Mukavaa jouluviikkoa♥
VastaaPoistaMeilläkin käytetään lahjapusseja, tosin nekin on helppo tehdä itse, niin saa persoonalliset :) ihanaa jouluviikkoa myös sinulle <3
PoistaOnpa hieno :) Tuon paketin kun saa, niin todellakin myös mökin säästäisi. Siis kaksi lahjaa samassa paketissa. Kyllä usein tuottaa päänvaivaa nuo paketit, mutta tänä vuonna ratkaisin sen paperisilla kasseilla. Mukavaa joulunaikaa <3
VastaaPoista