Mehiläisvahakynttilä vie ajatukset lapsuuteen. Silloin mehiläisvahasta tuli tehtyä kynttilä jos toinenkin. Sittemmin mehiläisvaha on jäänyt vähemmälle huomiolle ja kynttilöiden raaka-aineena olemme käyttäneet pääasiassa soijavahaa. Koska vaihtelu virkistää, päätimme tehdä pitkästä aikaa mehiläisvahakynttilöitä. Useimmiten mehiläisvahalevyistä kieputetaan pitkulaisia kruunukynttilöitä, mutta tässä toteutuksessa mehiläisvahasta on muodostettu kuusen mallisia kynttilöitä. Niistä tulikin virkistävän erilaiset.
Mehiläisvahasta voi valmistaa kynttilöitä kahdella eri tavalla. Joko sulattamalla vahaa tai käyttämällä valmiita mehiläisvahalevyjä, joissa on kaunis kennomainen pinta. Kuusikynttilät on tehty vihreästä mehiläisvahalevystä. Myös muita värivaihtoehtoja on saatavilla. Materiaaleja voi ostaa askartelukaupoista tai mehiläistarvikkeita myyvistä liikkeistä.
Tarvikkeet:
mehiläisvahalevy
kuusen mallinen piparkakkumuotti
kynttilänsydän
Tee mehiläisvahalevystä kahdeksan kuusenmallista kuviota piparimuottia apuna käyttäen. Huolehdi, että kuusen alaosa on tasainen, jotta kynttilä pysyy tukevasti pystyssä. Asettele kynttiläsydän kahden kuusipalasen väliin ja painele kuuset toisiinsa kiinni. Tämän jälkeen painele loput kuuset toisiinsa kiinni niin, että kynttilänsydämen molemmin puolin on neljä kuusipalasta. Ei muuta, kynttilä on valmis! Muistathan polttaa kynttilää palamattomalla alustalla.
Mehiläisvahakynttilöiden ja soijavahakynttilöiden hyvä puoli on siinä, että ne on valmistettu luonnonmukaisista ainesosista. Ne eivät savuta, eivätkä sisällä myrkyllisiä aineita. Varsin ekologisia valintoja kaiken kaikkiaan. Koska mehiläisvaha on pehmeää, siitä on helppo valmistaa kynttilöitä myös lasten kanssa.
Nyt viikonloppuna kynttilät pääsevät paraatipaikalle, sillä muutama ystävä on tulossa syömään meille pitkän kaavan mukaan. Kuusikynttilät tuovat mukavan säväyksen kattaukseen. Muutama muukin kiva idea on kattaukseen tulossa, mutta palataan niihin myöhemmin.
Oletko sinä tehnyt mehiläisvahasta kynttilöitä? Mitäs pidät näistä kuusikynttilöistä?
Vitsit, että on söpö kynttilä :)
VastaaPoistaEikös tullutkin ihan söpö kuusi mehiläisvahasta :) Ainakin on vähän erilainen kuin perinteinen kruunukynttilä :)
PoistaOn kyllä ihanat :) Ei ole tullut itsellätehtyä :)
VastaaPoistaSiitä on tosiaan aikaa, kun mehiläisvahasta on mitään tullut tehtyä. Nyt sitten innostuttiin ottamaan materiaali taas kokeiluun tauon jälkeen. Kauniilla liekillä nämä palavat :)
PoistaNimenomaan kattaukseen ihanat! Mukavaa viikonloppua🎄
VastaaPoistaHyvin sopivat kattaukseen. Mukavan lisän toi kokonaisuuteen ja paloivat todella siististi :)
PoistaOnpa kivat! Se mehiläisvahan keltainen väri on ehkä sellainen, joka tekee niistä perinteisistä vähän sellasia liian mehiläismäisiä :). (En nyt keksi tohon parempaa sanaa..). Mutta teidän kuusista ei edes arvaisi, mistä ne on tehty.
VastaaPoistaIloista viikonloppumeininkiä teille!
Hyvin ymmärrämme, mitä tarkoitat. Ehkäpä se on meillä ollut se syy, miksi mehiläisvahasta ei ole kovin paljon näin aikuisiällä mitään tehtyä. Mutta nyt oli aika antaa mehiläisvahalle mahdollisuus yllättää ja onneksi visio ja toteutus kohtasivat juuri niin kuin pitkin. Olemme tyytyväisiä lopputulokseen :)
PoistaTodella kivan näköiset kynttilät. Minä olen tehnyt juurikin tuollaisia rullattuja versioita ja nyt kyllä innostuin näistä kuusista tosi paljon.
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua ihanat <3
Mehiläisvahan tuoksu on sellainen, että tykkäämme siitä kovasti. Tuo tuoksu tulee aina myös mieleen ensimmäisenä asiana, kun puhutaan mehiläisvahasta. Rullatut kynttilät taitaa olla niitä perinteisimpiä, mutta tosiaan vaha taipuu muunkinlaisiin toteutuksiin :)
PoistaHei kiitos todella paljon!
VastaaPoistaMuutama mehiläisvahalevy lojuu kaapissa kun joku joulu niistä pyörittelin paksuja pöytäkynttilöitä. Ehkä nyt kaivan levyt esiin ja teen niistä piparkakkumuotilla jotain mikä väriin sopii, tonttuja vois kokeilla punaisesta.
Hienoa, että tästä ideasta tarttui kipinä :) Ja että levyjä löytyy jo valmiiksi kotoa :)
PoistaKiitos ideasta! En olekaan mehiläisvahasta kynttilöitä tehnyt.
VastaaPoista<3 Kiitos Kaisa :)
PoistaTosi ihania! :)
VastaaPoistaLämmin kiitos. Kiva, että pidit :)
PoistaOi miten suloiset kuuset, ihanat!! En ole koskaan kokeillut tuota mehiläisvahaa, mutta nyt varmasti pitää kokeilla:) Leppoisaa toista adventtia♥
VastaaPoistaSuosittelemme. Moneen taipuu mehiläisvahakin, vaikka ei heti uskoisi :)
PoistaNuo ovat kivoja juuri kattauksessa. Olen nähnyt vain niitä kieputettuja kynttilöitä. Nämä ovat raikas tuulahdus niihin verrattuna.
VastaaPoistaVoi kuinka kiva kuulla, että toteutus oli mieleesi Ansu :) Pirteän erilaiset meidänkin mielestä :)
PoistaTein itsekin lapsena pitkiä kynttilöitä mehiläisvahasta ja muutama vuosi sitten omien lasten kanssa paksuja pötkökynttilöitä.Sen verran hauskaa puuhaa, että tänä vuonna voitaisiinkin kokeilla tätä tekniikkaa:)
VastaaPoistaOi, ihania! Bongasin tän postauksen eilen ja ostin heti tarvikkeet! Kohta teenkin ensimmäiset kynttilät! Nää on tosi käteviä lahjoiksi, kiitos ohjeesta! Nuo kuuset ovat vaan niin täydellisiä <3 Lisäksi mehiläisvahassa on luonnostaan miellyttävä, pehmeä tuoksu!
VastaaPoistaHuh huh, 16 kynttilää tehtynä :,D Tää ohje oli ihana ja tosi helppo, kiitos teille! Näitä kelpaa ihan lahjaksikin antaa!
Poista