Search

Söpö pom pom -pupu

pompom-pupu
Välillä on nostettava kädet ilmaan ja hyväksyttävä, että kaikkea suunniteltua ei ennätä tehdä. Alkuvuonna meillä muhi useita ideoita, joita oli tarkoitus tehdä pääsiäiseksi. No kuinka kävikään: pääsiäinen on ovella, eikä yksikään ideoista ole päätynyt toteutukseen asti. Ensi vuonna uusi yritys.

Täytyy myöntää, että mitään suuria pääsiäiskoristuksia emme ole vuosiin tehneet. Jotain pientä kuitenkin. Törmäsimme taannoin netissä ihaniin pom pom -pupuihin. Sen verta hellyttävältä langasta tehty pupujussi näytti, että päätimme tehdä sellaisen myös itsellemme. Kai aikuisten miesten kotiin yksi pupu mahtuu? :)

pupu pom-pomeista

Tässä yhteydessä on hyvä nostaa esiin muutama pääsiäisidea vuoden takaa. Ne ovat aivan toteuttamiskelpoisia ideoita edelleen. Meillä ainakin Kinder-piirakka kuuluu tämänkin vuoden pääsiäisherkkuihin.



Tee lahjapaperista pussukka pääsiäisruohon ympärille (klik!)

pompom-pupuohje

Koska Youtubesta löytyy hyvä ohje pom pom -pupujen tekemiseen, linkitämme sen tähän. Oma pupumme on hieman soveltaen tehty, jonka vuoksi se ei näytä tismalleen samalta kuin videolla.



Millä mallilla pääsiäisvalmistelut ovat siellä?

Iloista viikonloppua!

27 kommenttia

  1. Onpas herttainen pupuli <3
    Sama yllätys kävi täälläkin...eihän sen pääsiäisen vielä pitänyt tulla!
    Siis kaikki melko levällään, mutta sentään, kuten Juniorini sanoo, Rikkaruoho on kylvetty ja itääkin jo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta. Se on vähän kuin joulu, yllättää, vaikka kuinka yrittäisi valmistautua :) Meilläkin ruohot sentään vihertävät :)

      Poista
  2. Nyt tuli lapsuus mieleen :D Ala-asteella tehtiin noita pompuloita vaikka kuinka paljon. Tosi kiva idea tehdä noista eläimiä.

    Ihanaa lauantaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsuus täälläkin muistui. Oli niin hauskaa, kun langasta sai tuollaisia pyöreitä palloja tehtyä. Nyt ne on viety hieman eläimellisempään muotoon :)

      Poista
  3. Voi miten suloinen. Tiedänkin yhden pikkutytön joka ilahtuisi tällaisesta ikihyväksi ♡♡♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkuväelle varmasti mieluisa yllätys. Sopii leikkeihinkin :)

      Poista
  4. Kyllä poikien kotiin aina yksi suloinen pupunen sopii. Liisa

    VastaaPoista
  5. Voi kuinka sulonen pupu. Taitaa olla angora pupu ♥

    VastaaPoista
  6. Äiti ripotteli pääsiäiskoristeita ympäri taloa. Naapurin tyttö ehti virpomaankin jo tänään. :)
    Itse kirjoitin pääsiäiskortit valmiiksi. Joten joo..Tervetuloa pääsiäinen. Valmiina ollaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvältä kuulostaa teidän valmistelut. Minäkin innostuin tänä vuonna muutaman pääsiäiskortin lähettämään :)

      Poista
  7. Nämä ovat kyllä tosi söpöjä, täytyypä vinkata noille 12 v mimmeille - luulen että ensi viikolla meillä on oikea pompom-pupu arvonta kun tämän näkevät! ;D
    Meillä on kaikenlaisia valmisteluita tehty, vitsatehtailu on ollut nyt lapsilla intensiivistä että huomenna pääsevät sitten virpomaan. :)
    Iloista pääsiäistä teille! :)

    VastaaPoista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. Oi kuinka suloinen pupu <3 Tämän ehtisi vielä omaankin kotiin tehdä, kiitos vinkistä ja ihanaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  10. Tuo Kinder-piirakka on todellakin aivan suussa sulava. Sopii hyvin pääsiäisherkutteluun :)

    VastaaPoista
  11. Ihana pupu. Aina ei vaan ehdi toteuttamaan kaikkia suunnitelmia.
    Aurinkoista sunnuntaita!

    VastaaPoista
  12. Voi miten söpö pääsiäispupunen ❤️ Aurinkoista sunnuntaita ❤️

    VastaaPoista
  13. Hihi, söpö pupu! Voin kertoa, että meillä yks pikkuneiti alkais heti hommiin ku näyttäisin kuvaa. :D

    VastaaPoista
  14. Taitaa aika monella käydä niin, että pääsiäisaika yllättää nopeudellaan tänä vuonna. Mutta teillähän on jo vaikka ja mitä - pitää käydä tutkimassa uudelleen se soijakynttiläjuttukin.
    Niin, ja pääsiäinen tulee vähemmilläkin väkerryksillä :D

    VastaaPoista
  15. Onpas söpö. Ensimmäisenä tuli mieleen, että tuo voisi olla erityisen kiva tehdä tulevaisuudessa tytön kanssa, kun häntä rupeaa askartelu ja käsillä tekeminen kiinnostamaan. Itse muistan tehneeni isoäitini kanssa pikkutyttönä pom pom-tipuja pääsiäiseksi.
    Ensimmäiset soijakynttilät valoin muuten tuossa edellispäivänä ja hyvät tuli. :) Nyt pitää vain hakea lisää soijavahaa.

    VastaaPoista
  16. Eikäää!!! Miten hellyttävä pom pom pupu :) Mulla jo muutenkin ideaähky, mutta pitäisiköhän vielä tämä toteuttaa tytöille... On kyllä niin ylisöpö ja ei tuo kauaa aikaa veisi..

    VastaaPoista