Rapujuhlat ja Västerbotten-piiraset

22.8.17

rapujuhlat-västerbottenjuusto

Viikonlopun rapujuhlat on nyt juhlittu. Rapujuhlien järjestäminen on mukava jokavuotinen perinne, jossa yhdistyvät leppoisa tunnelma ja hyvä ruoka. Vuosi sitten ruokaa oli niin paljon tarjolla, että sitä syötiin pitkälle seuraavaan viikkoon. Nyt määrät olivat huomattavasti kohtuullisemmat, joten ylijäämääruokaa ei jäänyt. Hyvä niin. 

Västerbotten-juustopiirakka on rapujuhlien klassikko. Tänä vuonna päätimme hieman uudistaa menua ja Västerbotten-juustosta valmistui pikkuruisia piiraita. Västerbotten-piiraset kävivät illan aikana hyvin kaupaksi, eikä ihme, sillä niiden päälle lusikoimme nokareen ranskankermaa, paistettuja kantarelleja ja mätiä. Ai että, oli hyvää!

Västerbotten-piirasten lisäksi tarjolla oli tuoreita sämpylöitä, paahtoleipää, salaattia ja rapuja. Koska Västerbotten-piiraset onnistuivat niin hyvin, ajattelimme jakaa reseptin myös täällä. Mukavaa vaihtelua perinteisen piirakan tilalle.

rapujuhlat-ruuat

Västerbotten-piiraset


västerbotten-piiraset-rapujuhliin

12 piirasta
Valmistusaika: 45 minuuttia


2 rkl vehnäjauhoa
2 1/2 dl maitoa
4 munankeltuaista
2 tl maissitärkkelystä
150 g Västerbotten-juustoa raastettuna
5 valkuaista
3 rkl voita
suolaa
mustapippuria
sokeria
1/2 litraa kantarelleja
1 dl ranskankermaa
2 purkkia siian mätiä tai 1 purkki Cavi-Art-merilevävalmistetta
Tilliä koristeluun

Lämmitä uuni 225 asteiseksi. Sekoita jauhot ja puolet maidosta kattilassa. Lisää joukkoon loput maidosta ja kiehauta seos. Anna jäähtyä hetki. Vatkaa seoksen joukkoon keltuaiset, suola, pippuri, maissitärkkelys ja juusto.

Vatkaa valkuainen kovaksi vaahdoksi ja kääntele taikinan sekaan.

Voitele pienet vuoat ja täytä 2/3 muotista seoksella. Paista uunin alaosassa noin 15-20 minuuttia. 

Paista kantarellit kuivalla pannulla, kunnes suurin osa sienten nesteestä on haihtunut. Lisää joukkoon voita, suolaa, pippuria ja sokeria. Jatka paistamista, kunnes sienet ovat saaneet kultaisen sävyn ja kevyesti karamellisoituneet. 

Kasaa Västerbotten-piirasten päälle ranskankermaa, mätiä ja kantarelleja. Koristele halutessasi tilillä.
rapujuhlat-rapumenu

Kattaus oli tänä vuonna hyvin simppeli. Ravut asettelimme syvään, pyöreänmalliseen kulhoon, joka osoittautui varsin hyväksi ratkaisuksi pöydässä, jossa tila on vähissä. Pelkkä astiasto tuppaa viemään leijonan osan pöytätilasta, joten muiden kattauselementtien sijoittelu on aina oma taiteen lajinsa.   

rapujuhlat-kattaus

Aterimet, muutaman kosteuspyyhkeen ja hammastikun asettelimme pieneen paperipussiin. Netistä löytyi myös sopiva rapuaiheinen kuva, jonka tulostimme paperipussin kylkeen. Paperipusseilla oli toki myös oikea funktiokin. Ruokailun aikana ne toimivat ”pieninä roskapusseina” käytetyille kosteuspyyhkeille, hammastikuille ja sitruunanpalasille.

rapujuhlakattaus

kattaus-rapujuhliin

Pimenevät illat antavat rapujuhlalle tunnelmalliset puitteet. Hämärän laskeutuessa oli vuoro nauttia Aleksin jälkiruoaksi valmistama britakakku. Herkullinen päätös onnistuneelle illalle.

rapujuhlat-tarjoilu

britakakku-rapujuhlat

Lisää ideoita rapujuhlien järjestämiseen saat aiempien vuosien postauksistamme:





Rapujuhlien jälkiruoka - Hummingbird-kakku

Tällaiset kekkerit meillä oli. Onko sinulla tiedossa rapujuhlia tai venetsialaisia? Tulevana viikonloppuna ainakin täällä Helsingin Vuosaaressa järjestetään venetsialaiset, joihin ajattelimme osallistua. Mukava kaupunginosajuhla, joka huipentuu illalla upeaan ilotulitukseen.

You Might Also Like

23 kommenttia

  1. OI, mitä herkkuja. Kaunis kattaus ja kuvat. Ja, kiitos resptistä, laitankin muistiin tulevia juhlia ajatellen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa <3 Kannatta kokeilla! Oli tosi hyviä :)

      Poista
  2. Voi mikä ihana syksyinen tunnelma välittyy kuvistanne!Tuo aterinpussi-idea on tosi näppärä ja tyylikäs.Lämpöistä ja luovaa syksyn alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että tunnelma välittyi myös ruudun sinne puolelle <3 Ihanaa syksyn alkua myös sinulle <3

      Poista
  3. Voi ei miten ihana tunnelma! Mä oon ollut kerran rapujuhlissa ja oli kyllä kivaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos S <3 rapparit on aina kivoi ;) tai no, eiks juhlat yleisesti oo aika kivoi ;)

      Poista
  4. Ihania tunnelmakuvia! En ole ennen kuullutkaan jo piiraita! Näyttävät herkullisilta 👍☺ Ihanaa viikon jatkoa teille 💓

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana! Tunnelma oli täydellinen ja ihanaa jos se välittyi myös sinne <3 Mahtavaa viikkoa sinullekin <3

      Poista
  5. Ipea kattaus, väreistä tulee jotenkin italialainen bistro mieleen.
    Mukavaa tiistaita teille kahdelle ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi <3 Totta, nyt kun sanot niin sama mielleyhtymä tuli mullekin! Kivaa viikonjatkoa ihana <3

      Poista
  6. Huikeet tarjoilut!ja aivan ihanasti kuvatut.Vuosaaren venetsialaisista olen kuullut..ei olisi pitkä matka täältä Jollaksesta🤗Kivaa viikkoa🌼

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vautsi kiitos Kristiina :) Kannattaa ehdottomasti tulla käymään venetsialaisissa jos vaan aikatauluihin sopii! Tunnelma on ihana ja ohjelma kivaa :)

      Poista
  7. Nuo piiraset saivat veden kielelle. Ja kattaus ja kuvat olivat erityisen kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla jos on vaa tilaisuus! Kokonaisuus vei kielen mennessään :)

      Poista
  8. Oi miten ihania kuvia, niin kaunis tunnelma😍👌Kattaus on upea..Mukavia tuollaiset illat😊Kaunista elokuun jatkoa🌻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 Elokuun pimenevät illat ovat aivan ihania, varsinkin kun ne saa viettää rakkaiden ystävien kanssa :) ihanaa alkusyksyä <3

      Poista
  9. Kivat kuvat, juhlatunnelma välittyy niistä hyvin.

    Meillä on ollut useana vuotena rapujuhlat. Viime syksynä oman perheen kesken ja tänä vuonna on tulossa vieraita. Ystäväperheen tytär oli saanut jostain kuvamateriaalia käsiinsä, jossa sukulaiset ovat olleet aika tuiskeessa rapujuhlissa. Nyt hän odottaa kovasti, että meidän juhlamme olisi samanlaiset ja että hänenkin äitinsä esittäisi flamencoa illan päätteeksi :D :D

    Joudumme todennäköisesti aiheuttamaan lapselle pahan pettymyksen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah sitä pitää heittäytyä hetkeen ;) jos flamenco-jalkaa vipattaa antaa palaa vain ;) ihania juhlia teille <3

      Poista
  10. Ravut eivät ole minun juttuni, mutta kattaus on loistava. Pieni paperipussi voisi toimia vaikka joulunakin. Pussiin pieni yllätys, runo tms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut! Pussi toimii monessa ja ideaa on helppo soveltaa omaan makuun sopivaksi :) meilläkin oli yksi vieras varustautunut latva-artisokalla, joka toimi ravun korvikkeena, yhtä paljon hommia ja yhtä vähän syötävää :D hyväö oli sekin!

      Poista
  11. Ihanat rapujuhlat <3 upea kattaus <3 Iloista keskiviikkoa :)

    VastaaPoista
  12. Apua miten ihanat herkut ja kattaus...
    Ja nuo Västerbotten-piiraset, varmasti herkkua.
    Toinkin just viime viikonloppuna tuliaisina Västerbottenin maakunnasta :) Uumajasta palasen nimikko-juustoaan (vaikka sitä saa toki lahden tältäkin puolen). Maukasta on.

    VastaaPoista

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *