Emme juurikaan ole kodin sisustusratkaisuja blogissa käsitelleet (paitsi niitä itse tehtyjä), mutta nyt ajattelimme esitellä kustomoidut taulut, jotka hankimme toukokuussa makuuhuoneen seinälle. Makuuhuone on meillä jäänyt jostain syystä vähemmälle huomiolle sisustuksen suhteen, ja seinät ovat kieltämättä olleet tyhjää täynnä. Niin hienoa kuin olisikin ripustaa arvotaidetta seinille, tällä hetkellä budjettimme ei sitä mahdollista. Koska tykkäämme kauniista ja simppeleistä postereista, päädyimme lopulta hankkimaan uniikit kirjainjulisteet seinälle.
Ostimme kirjaintaulut Bo & Co:n keväällä avaamasta, uniikkien design-julisteiden tekemiseen tarkoitetusta palvelusta www.boet.co. Palvelussa käyttäjä voi tehdä itselleen julisteen haluamastaan kirjaimesta tai numerosta. Kirjain voi symboloida esimerkiksi oman rakkaan nimikirjainta tai kotikaupungin alkukirjainta. Kirjaimen alle on mahdollista lisätä vielä päivämäärä ja esimerkiksi jokin nimi tai muu sana.
Julisteitamme koristaa kaksi kirjainta, A ja J. Ei liene epäselvää, että kyseessä alkukirjaimet molempien etunimistä. Kirjainten alla on koordinaatit merkityksellisiin paikkoihin. Koordinaatin alta löytyy vielä etunimi kokonaisuudessaan.
Erityisen mukavaa meistä on se, että julisteen voi personoida juuri itselleen haluamalla tavalla. Vain taivas on rajana, mitä posterilla haluaa sanoa.
Julisteissa on tarjolla pari erilaista kirjaintyyliä ja useita väriyhdistelmiä, jotka miellyttävät erityisesti skandinaaviseen sisustuksen ystäviä. Julisteet painetaan Suomessa ja niitä voi tilata kaikkialle maailmaan. Julisteen hinta sisältää toimituskulut. Ainakin meille posti kiikutti posterit muutaman päivän sisällä tilauksen tekemisestä eli varsin ripeää toimintaa.
Personoitavia julisteita tehtaileva verkkokauppa on kiinteistönvälityksestä tutuksi tulleen Bo LKV:n tytäryhtiö. Bo & Co. -julisteita onkin näkynyt jonkin verran myös Bo LKV:n kohteiden kuvissa.
Meidän julistehankinnat eivät jääneet siihen. Innostuimme hankkimaan myös sukulaisparin häälahjan samaisesta verkkokaupasta. Tauluja koristaa molempien nimikirjaimet ja päivämäärän kohdalle on painettu pariskunnan hääpäivä. Personoitu juliste on myös ikimuistoinen lahjaidea esimerkiksi häihin, ristiäisiin tai syntymäpäiville.
Nyt on aika suunnata keittiön puolelle valmistelemaan illan rapujuhlia. Jokavuotinen perinne, kuten osa teistä lukijoista saattaa muistaakin. Katsotaan, saadaanko niistä mitään kerrottavaa myös blogiin. Meidän kirjaprojektin puoleltakin jaamme lähiaikoina lisää kuulumisia.
Aurinkoista elokuista viikonloppua!
No mutta kiitos vinkistä :) Meidänkin makkarin seinä kaipaa arvotaidetta edullisempaa ratkaisua ja veikkaanpa, että se olisi tässä.
VastaaPoistaKivoja rapujuhlia ja oikein mukavaa viikonloppua!
Saattaapi olla, että arvotaiteeseen ei tule koskaan olemaan varaa ;) Mutta kauniita ovat nämä posteritkin kaikessa yksinkertaisuudessaan seinällä ja huomattavasti huokeamman hintaisiakin :) Mukavaa viikonloppua!
PoistaKauniita. Itselle tuli toki ensimmäisenä mieleen lasten syntymätaulut, jotka ovat nyt kovin in. Tämä olisi kiva, yksinkertaisempi vaihtoehto kyseisille tauluille. Pistän korvan taakse. Esikoisenkin syntymätaulu kun on vielä hankkimatta. :)
VastaaPoistaHyviä rapujuhlia. Meillä on illaksi suunnitelmissa pienen tytön kanssa Frozen elokuvaa ja jotain pientä hyvää.
Lasten syntymätauluja tosiaan vilisee monessa paikkaa eli ovat todellakin in :) Kivaa leffa-päivää teille :)
PoistaKivan näköisiä ovat ja tuo tuntuu mukavalta että voi itse päättää mitä tauluun kirjoitetaan. Hieno idea!
VastaaPoistaJuu, näissä tosiaan voi itse päättää, mitä taululla haluaa kertoa :)
PoistaKiva idea ja kiitos vinkistä! Tästä saankin ideaa eräälle tyhjälle seinälle.
VastaaPoistaMukavaa tulevaa viikonloppua!
Mukava kuulla, että sinäkin innostuit näistä :) Me tykätään tosi paljon :)
PoistaTosi kivat ja nuo ihanat puiset laatikot :))
VastaaPoistaJa olitte niin söpiksii eilises tapahtumas <3 Tuli ihan ikävä!
Kiitti S :) Meilläkin ikävä sua. Koskahan ehtisi nähdä?
PoistaTosi kivat taulut ja on kyllä ihan teille sopivat. Tuo kirjaisin on just hyvä.
VastaaPoistaMukavia kekkereitä ja ihanaa viikonloppua teille ❤️❤️
Toivotaan, että kekkerit onnistuu hyvin :) Ihan niin isoja juhlia ei tänä vuonna kuin aiemmin, mutta jotain pientä kuitenkin. Ja niitä rapuja nyt ainakin on :D
PoistaItseäni aina kiehtovat koordinaatit ja ne sopivatkin noihin tauluihin todella hyvin! Hienoja kuvia, ja oikein hyvää viikonloppua!
VastaaPoistaKoordinaateissa on tosiaan jotain kiehtovaa. Mekin ajattelimme, että koordinaatit tekevät tauluista vähän erilaiset. Mukavaa viikonloppua sinullekin :)
PoistaAivan ihanat taulut, sopii teille hurjan hyvin. Siis ihan täydellinen lahjaidea vielä, kiitos vinkistä!
VastaaPoistaIhanaa viikonloppua:)
Kovasti piti hääpari myös tästä lahjasta. Kiitos myös kauniista kehuista. Iloa, valoa ja lepoa viikonloppuusi :)
PoistaOvat kyllä tosi kivat nuo taulut😍 Oikein mukavia rapujuhlia teille ja hyvää viikonloppua☀️
VastaaPoistaKiitos Päde. Oli onnistuneet ja mukavat juhlat. Nyt lepäillään sunnuntai ja huomenna taas arjen aherrusta :)
PoistaMinä en edes halua arvotauluja seinille, koska niitä pitää katsella ikuisesti. Halpoja tauluja on helppo vaihtaa ja viedä vaikka kirpputorille, kun alkaa kyllästyttää.
VastaaPoistaTuokin on totta :) Kun seinillä edullisempia vaihtoehja, niin silloin voi useimmin vaihdella julistetauluja ja saada niin uutta ilmettä kotiin :)
PoistaKivat taulut :) Ja nuo puulaatikot myös! Kivoja rapukekkereitä :)
VastaaPoistaKiitos, nuo laatikot ovat ikivanhat. Kulkivat kymmenen vuotta sitten jo muuttaessani Turusta Helsinkiin mukanani. Edelleen niistä pidän kovasti :)
PoistaOikein kivat taulut!Mullakin kotona lukee kaikenlaista seinillä tosin sisustustarroina..kirjaimet sopisivat vallan mainiosti mun makkariin.Iloista viikkoa💛💚🌹☀️
VastaaPoistaSisustustarrat meilläkin on tuossa makkarissa ja itse asiassa keittiössäkin, kun voitin joskus pari vuotta sitten sellaiset arvonnassa. Näppärät ja kivat nekin :)
PoistaTuo koordinaattijuttu on hyvä ja kekseliäs idea!Mä laittaisin omaan tauluun myös yhden tärkeän paikan.Innolla odotan teidän kirjaanne myös!
VastaaPoista