Search

Syötäviä vietäviä - lahjoja keittiöstä

Syötäviä vietäviä - lahjoja keittiöstä
Tavarapaljouden aikana erilaiset ruokalahjat ovat nostaneet suosiotaan. Itse tehty ruokalahja ilahduttaa aina ja on varma valinta sellaiselle, jolla on jo kaikkea. Mutta millaisia ruokalahjoja kotikeittiössä voi taikoa? Apuun tulee Mari Moilasen uutuuskirja Syötäviä vietäviä - lahjoja keittiöstä. Kirjapajan kustantama teos kokoaa yksiin kansiin suussa sulavia lahjaideoita.

Kirja sisältää niin suolaisia kuin makeitakin lahjoja. Mukana on leivonnaisia, säilöttyjä herkkuja, makeisia, hilloja ja siirappeja. Erityisen ilahduttavaa on, että jokaisen ruokaohjeen kylkeen on lisätty vinkki pakkaamiseen. Kaunis pakkaus antaa viimeisen silauksen ruokalahjalle. Kirjassa listataan myös kauppoja ja kirpputoreja, joilta voi hankkia erilaisia tarvikkeita tai materiaaleja pakkauksiin. 

Suurin osa resepteistä on mukavan yksinkertaisia. Nämä lahjat voi loihtia, vaikka ei olisi syntynyt kaulin kädessään. Toki joukkoon mahtuu myös jokusia vaativampiakin ruokalahjaideoita.

Näitä on testattava: 

mesiangervosiirappi, banaanitoffee, After eight -granola, punajuurisinappi ja kahvipataleipä.

Wau, mitä yhdistelmiä: 

pekonihillo, punajuuricookiet, punaviinisuola ja laventelimadeleinet

Yllättävä lisä: 

Kirjasta löytyy oma osionsa ostetuille viemisille. Kauniin ruokalahjan voi hankkia myös torilta tai lähimarketista.

Plussaa: 

Tässä kirjassa visuaalisuus on jo puoli ruokaa. Huikean kauniit kuvat ja monipuoliset reseptit.

Miinusta:

Vaikka ikänäkö ei vielä vaivaakaan, kirjan fonttikoko voisi olla asteen suurempi. Se helpottaisi ohjeiden seuraamista. Lisäksi muutamaan reseptiin kaipasimme säilyvyystietoja.


Kokonaisuus on suositeltava. Tämä kirja kaivetaan meillä esille taatusti pitkin syksyä. Mahdollisesti muutama kirja päätyy tänä vuonna myös pukinkonttiin. Teos nimittäin on mitä mainioin lahjaidea jo itsessään.

Loppuun muutama sana vielä kirjan kirjoittajasta. Mari Moilanen työskentelee ruokatoimittajana ja -kuvaajana. Hänet tunnetaan myös suositun Jotain maukasta -blogin takaa. Moilasen aiempia teoksia ovat Sitä parempi soppa - Mitä yhdessä kokataan (2014) ja Sitä parempi soppa II - Puolikuuta nokkosesta, perunasta ei päivääkään (2015).


*Kirja saatu arvostelukappaleeksi. Kustantaja Kirjapaja.

22 kommenttia

  1. Banaanitoffee (onko karkkina vai kastikkeena) kuulostaa just niin hyvältä.
    Ihanaa elokuun viimeistä päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjan banaanitoffee oli karkkeja, mutta kastikkeenakin olisi hurjan herkullinen varmasti :) Aurinkoa syyskuuhun Outille <3

      Poista
  2. Nonni..nyt tarvii kaivaa kaikki resepti kirjat esiin ja alkaa tekemään herkkuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin mietitään ahkerasti, mitä sitä loppuvuoden juhliin leipoisi. Tuo banaanitoffee taitaa olla yksi juttu, mitä ainakin pitää testata :)

      Poista
  3. Vaikuttaa kivan erilaiselta kirjalta.Säilyvyystietoja tosiaan aina kaipaisi sekä kirjojen ohjeisiin, että lehtien resepteihin!
    Banaanitoffee ja etenkin mesiangervosiirappi kuulostavat herkullisilta,pekonihillo sen sijaan epäilyttää ihan jonkin verran:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on välillä tosiaan harmillista, kun säilyvyyttä ei kerrota. Lahjan saajalle on mukava kertoa, kuinka pitkään lahja pysyy syömäkelpoisena.

      Poista
  4. TÄn kirjan just varasin kirjastosta :) Kivaa katseltavaa tähän syksyyn. Samalla voi miettiä tulevia joululahjoja :) Ihanaa päivää teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se sattui mukavasti :) Hyvä kirja kaiken kaikkiaan. Toivottavasti löydät inspiraatiota ja kivoja vinkkejä :)

      Poista
  5. Kuulosti loistavalta kirjalta! Kahvipataleipä ja After Eight- granola... tahtoo :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan perinteistä pataleipää tehty usein, joten tuo kahvipataleipä kuulostaa mukavalta vaihtelulta :)

      Poista
  6. Ihania ideoita tuosta kirjasta varmaan löytyisi :) Minä tykkään antaa "herkkulahjoja"ystäville <3 Jouluisin tulee tehtyä enemmänkin karkkeja mutta miksei niitäkin voisi tehdä ympäri vuoden ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkkulahjat on aina kivoja :) Usein meilläkin jouluun painottuvat monet ruokaviemiset, mutta hyvin voisi niitä tehdä muulloinkin.

      Poista
  7. Tosi mukava, että tuollainenkin kirja löytyy täynnä ideoita. Monesti tulee vietyä lahjaksi jotakin krääsää, mutta tuollainen hupeneva lahja on mitä mainioin sellaiselle, jolla on jo kaikkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just näin. Sullakin Kati kokkaustaitoja on vaikka kuinka, joten herkullisia lahjoja tulisi sinunkin keittiöstä :)

      Poista
  8. Uusia ideoita näihin itsetehtyihin syötäviin kaipaa kyllä, ja monelle se on tervetullut lahja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Moni nykyisin toivookin, ettei tulisi tavaralahjaa. Silloin leivonnaiset tai itse tehty hillo voi olla mukavia viemisiä :)

      Poista
  9. Kuulostaapa kivalta kirjalta. Minulla on itseasiassa yläasteaikainen trauma ruokalahjoista, jonka jälkeen olen pyrkinyt antamaan ihmisille jotain muuta. Leivoin yläasteella ystävilleni jättimuffinsit joulukakun reseptillä joululahjaksi. Ikävä kyllä he eivät silloin osanneet arvostaa itsetehtyä herkkulahjaa, mikä on varmasti melko yleistä siinä iässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei :/ harmi, että sulle on jäänyt ikävä muisto ruokalahjoista, mutta kuten sanoit, ikä varmasti vaikutti siihen :) nyt vaan uudella innolla ruokalahjoja tekemään <3

      Poista
  10. Kiitos hauskasta arvostelusta! <3

    VastaaPoista
  11. Olen kyllä niin äärimmäisen huono selaamaan kirjoja, siis askartelu tai vastaavia. En tiedä miksi en saa niistä mitään irti. Houkutteleva postaus kyllä TAAS! Kai jonkun pitäisi lahjaksi kiikuttaa :D Milloinkas teiltä tulee kirja? SEN OSTAN :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no onneksi sulla riittää ideoita vaikka mihin <3 ja nettihän on ideointiin oikea loputon kultakaivos, jokaiselle on se oma inspiraationlähde <3

      Poista