Search

Rubikin kuutio -salaatti

rubikinkuutio-salaatti

Viikonloppu on sujunut rapujuhlien merkeissä, ja niistä kerromme piakkoin enemmän täällä blogissa. Sunnuntain piristykseksi ajattelimme jakaa vähän erilaisen salaattiohjeen. Kutsumme salaattia Rubikin kuutio -salaatiksi, koska annos muistuttaa ulkomuodoltaan tunnettua älypeliä. 

Rubikin kuutio -salaatti on näyttävä tarjottava vieraille. Käytimme salaatissa raaka-aineina fetakuutioita, vesimelonia ja kiiviä. Tilalla voi käyttää oikeastaan mitä vain raaka-aineita omien makumieltymystensä mukaisesti. Kuutioiden leikkaaminen kiivistä osoittautui sen verran hankalaksi, että suosittelemme kiivin tilalla käytettäväksi esimerkiksi hunajamelonia. 

Käytä fetakuutioita  esimerkkeinä, kun leikkaat hedelmistä kuution mallisia paloja. Lopuksi kokoa paloista Rubikin kuutio lautaselle. 

***

Millaisissa merkeissä viikonloppu on siellä sujunut? Me täällä ryhdymme purkamaan rapujuhlien kuvasatoa kamerasta koneelle. Nähdään niissä merkeissä ensi viikolla!

Aurinkoista sunnuntaita!

30 kommenttia

  1. Hauska idea jälleen. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) On ollut mukava aurinkoinen sunnuntai. Vähän väsymys painaa vielä rapujuhlien jälkeen, mutta eiköhän se tästä :)

      Poista
  2. Ai kuinka mahtava idea! Ja kauniskin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kivan näköinen salaatti siitä tuli, vaikka vähän näpertelyä tuo vaatii :) Mukavaa alkavaa viikkoa :)

      Poista
  3. Aivan upea! Raaskiko kukaan syödä tuota kun näyttää niin hienolta?
    Voin kuvitella miten ihanan raikkaalta tää maistui.
    Kivaa sunnuntaita ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sen sitten lopulta raaski syödäkin :) Oli raikas kokonaisuus :)

      Poista
  4. Upean näköinen, mutta myös vaikean näköinen tehdä.
    Hyvää sunnuntai päivää sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuossa tosiaan tovi meni näperrellessä, mutta lopussa kiitos seisoi :) Nuo kiivit kannattaa vaihtaa tosiaan helpompaan vaihtoehtoon.

      Poista
  5. Onpa hauska! :) Miten ihmeessä se pysyy kasassa? Luulisi, että liukuvat vaan isoksi kasaksi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo fetapalat ottavat sen verran hyvin tarttumaa lautaseen, että pitävät paletin pystyssä. Oikeastaan kiivit olivat haastavimme. Ja kun kaikki palat suht saman kokoisia, niin ne rakennelmasta tulee tukeva :)

      Poista
  6. Hei aivan mieltsin magee :)

    VastaaPoista
  7. Wau ihan mahtava katseenvangitsija ja vielä megahyvää. :) Kivaa uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta kiitos :) Kiirusta on pitänyt ja vasta nyt ennättää kommentoida kunnolla teille :)

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Rubikin kuutio on yksi suosikkipeleistä, vaikka en mä sitä ole kuin kerran ratkaissut. Jokin siinä viehättää :)

      Poista
  9. Kiva idea,näitä muksutkit kasaisivat varmasti mielellään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti. Tämä salaatti myös maistuu pienemmälle väelle erikoisuutensa vuoksi :)

      Poista
  10. Onpa hauska idea! Aurinkoista alkanutta viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanna :) Tänään vihdoin se aurinkokin pilkisti sateiden jälkeen. Ehkä loppuviikko onkin paistetta :)

      Poista
  11. Jestas! Askartelua ja ruokahifistelyä samassa "paketissa" :):):)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä kai tuo on :) Välillä hauska vähän testailla uutta tuolla köökin puolella, vaikka ei kait tuon kohdalla vielä kokiksi itseään voi kutsua :)

      Poista
  12. No huuuh. Mahtaisinko tätä(kään) Rubikin kuutiota osata koota oikein :D.
    On jäänyt mieleen (70- vai 80-luvulta?) ne aidot kuutiot, joiden kanssa paloi pinna, kun en ikinä saanut kuin parilla-kolmella sivulla kerrallaan värit kohdilleen. Lopulta ratkaisin ongelman irrottamalla tarrat ja liimaamalla ne uudelleen :).

    Mahti-idea teiltä taas kerran! Tulee varmaan syötyäkin toi salaatti kuutio kerrallaan, eikä hotkittua. On se sen verran hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa niin tutultu tuo tarrojen irrottaminen. Mä olen kerran sen ratkaissut, mutta nykyisin kyllä tarvittaisiin jokin video-ohje näyttämään vaihe vaiheelta ratkaisu. Muuten menisi elämä sitä pähkiessä. Mukavaa viikkoa Annukalle :)

      Poista
  13. Jälleen kerran viikonloppu meni ihan perheen kesken auringosta nauttien. <3 Minä olen iltaisin taas kirjoittanut pitkästä, pitkästä aikaa. Näyttää menevän piirtämis- ja kirjoittamis inspiraatiot tällaisina vuorosykleinä.

    Tosi kivan ja pirteän näköinen salaatti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli säiden puolesta kyllä niin ihana viikonloppu ja sattui suosimaan meidän rapujuhliakin. Toivotaan, että sellainen olisi seuraavakin.

      Poista
  14. Tämä on huikean jänskä, tätähän voisi soveltaa tosiaan muuhunkin.

    VastaaPoista
  15. Aivan huippu idea! Tätä häätyy kokeilla :)

    VastaaPoista