Search

Prahan nähtävyydet kahdessa minuutissa

Praha nähtävyydet Kaikki Paketissa

Kun ymmärtää katsoa ylöspäin, voi yllättyä. Näin kävi meille jatkuvasti Prahassa. Kaupunki vilisi arkkitehtuurisia taidonnäytteitä ja kauniita yksityiskohtia. Kunhan vain osasi välillä myös katsoa ylöspäin.

Tällä viikolla otamme taukoa lahjamaailmasta ja tarjoamme makupaloja muutaman viikon takaiselta kesämatkaltamme, joka suuntautui sekä Prahaan että Budapestiin.


Ensimmäisenä parrasvaloihin pääsee Praha, joka todellakin lumoaa kauneudellaan. Edullista ruokaa, hyvää olutta, herkullisia leivonnaisia, kristallin hohtoa ja upeita maisemia. Muun muassa kaikkea tätä on Praha!

Perinteisen kuvakoosteen sijaan paketoimme matkasta kahden minuutin videokoosteen, jonka tarjoilemme teille nyt. Videossa on välähdyksiä ja vinkkejä Prahaan matkaavalle. Kohteiden nimet ovat englanniksi, jotta video palvelisi myös Youtuben käyttäjiä Suomen rajojen ulkopuolella. Video ei ole kaiken kattava, sillä paljon nähtävää jäi vielä seuraaviakin kertoja varten. Tässä kuitenkin Praha meidän silmin:



Lämmin kiitos kaikille lukijoille, jotka jakoivat omat kohdevinkkinsä ennen reissuamme täällä blogissa ja sosiaalisessa mediassa. Niistä oli suuri apu! Torstaina tiedossa välähdyksiä Budapestistä ja viikonloppuna kurkistellaan reissulta tuomiamme tuliaisia. Vaihtelua siis tiedossa koko viikko :)

8 kommenttia

  1. Oijoi, ihana Praha! Niin paljon muistoja. :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana on juuri oikea sana kuvaamaan Prahaa. Valloittava suorastaan :)

      Poista
  2. Nyt on niin hullu juttu, että äitini asui monta vuotta Prahassa ja siellä ei tullut käytyä. Elämä vaan meni silloin siten. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinkin voi käydä. Onneksi Tiia Praha on ja pysyy :) Suosittelemme lämpimästi kaupunkia.

      Poista
  3. Voi miten mahtava kooste. Silta ja Lennon wall jäi tästä jo heti mieleen. Upean näköinen paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi. Silta on mielettömän hieno. Lennon wall hurmaa värikkyydellään. Sprayllä tehtyjä tekstejä uppoutui lukemaan pitkäksi aikaa.

      Poista
  4. Hieno paikka :) Tuonne minäkin haluaisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On, upea on. Parasta on se, että lentoja saa suhteellisen edullisesti eikä lento kestää kuin muutaman tunnin. Ruoka on halpaa, mutta raskasta :)

      Poista