Search

Kuvioidut munakupit punasaviruukuista

DIY munakupit
Näköjään tällä viikolla kantavaksi teemaksi blogissa on muodostunut kananmunat. Torstaina jaoimme mielenkiintoisia niksejä ja faktoja munista. Kun hyvään vauhtiin päästiin, jatketaan samaa rataa. Joskin nyt jätetään kananmunat sivuosaan ja keskitytään munakuppeihin. 

Tuunasimme vuosi sitten pienistä punasaviruukuista munakupit pääsiäispöytään. Vähän maalia pintaan, juuttinarua koristeeksi ja se oli siinä. Vuoden verran munakupit ovat olleet ahkerassa käytössä, mutta pelkkä juuttinaru koristeena on tuntunut hieman valjulta. Niinpä päätimme antaa munakupeille uuden, graafisemman ilmeen. Piirsimme mustalla permanenttitussilla ruukun ympärille pieniä kolmioita. Vaikka suuresta muutoksesta ei olekaan kyse, lopputuloksesta tuli astetta modernimpi. Ehkäpä tällä mennään nyt seuraava vuosi.

munakuppien koristelu
Tai sitten ei. Nyt kun ennen ja jälkeen kuvia katselee rinnakkain, ruukun yläpinta näyttää hieman vaisulta. Saattaapi olla, että maalaamme yläkaistaleen vielä mustaksi, jolloin kananmunakin erottuu mukavasti tuosta kokonaisuudesta. Parasta näissä pienissä punasaviruukuissa on se, että niitä voi tuunata kerta toisensa perään uuteen uskoon. Eikä käy edes kukkaron päälle, sillä ruukut maksavat vajaan euron kappale. Niitä on myynnissä mm. Sinellissä.

munakupit

graafiset munakupit

Tänä viikonloppuna ennätämme vihdoin suoda ajatuksia myös pääsiäiselle. Muutama idea on jo muhinut mielessä, joten eiköhän ryhdytä tuumasta toimeen. Onkos siellä tuleva pääsiäinen noteerattu jo jollakin tapaa? 

Nyt toivotamme mukavaa viikonloppua. Toivottavasti siitä saadaan nauttia auringonpaisteessa.

16 kommenttia

  1. Eleettömät ja tyylikkäät munakupit. En osaa sanoa maalaisinko yläosan. Ehkä antaisin olla tuollaisena. Täällä ei ole mitään pääsiäiseen viittaavaa vielä tehty, eikä ihan kauhean paljon tehdäkään. Keväinen kukkakimppu ja muutama suklaamuna varmaan riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy miettiä vielä, jättäisikö munakupit nyt toistaiseksi ihan tuollaisiksi. Eipä meilläkään mitään kovin suuria pääsiäiskoristuksia ole tulossa. Jotain pientä ja ehkä ripaus kevään värejä kotiin :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Johanna. Sopivat tyyliltään nyt aamiaispöytään, kun sama värimaailma korostuu meillä muissakin astioissa.

      Poista
  3. Munista on aina kiva puhua ���� Kauniita juttuja ootte taas tehnyt ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munat nousevat kuumaksi puheenaiheeksi aina näin pääsiäisenä :D Niin siis täälläkin :D

      Poista
  4. Tulipa tyylikkäät ja söpöset ja vuosi sitten myös aivan ihanat. <3 Ei pysyisi suti kädessä, kuitenkin tulisi tuhrua ;I) Hauskaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai, että tuhrua tulisi. Höpö höpö Tiia, kyllä sun kädessä pysyy pensselikin :) Iloa viikonloppuun myös sinulle Tiia :)

      Poista
  5. Musta yläosa saattaisi olla parempi, mutta hyvä näinkin. Kävin tänään kaupoilla etsimässä pääsiäistä varten tuunausjuttuja, jotain löysin, mutta en ihan kaikkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy hetki tässä pohtia, että käsittelisikö yläosan vielä mustaksi vai ei. Onneksi nämä voi maalata uudelleen, jos muutos ei jostain syystä miellytäkään omaa silmää.

      Poista
  6. Mukava idea munakupiksi, just mietin että tuollaiset olisi kiva tehdä pääsiäispöytään ja laittaa lapsille vaikka suklaapääsiäismunat odottamaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me olemme tykänneet näistä kovasti :) Ja tosiaan, noihin voi laittaa suklaamuna lapsille pääsiäisenä myös :) / Aleksi ja Jani

      Poista
  7. Pikkuruukut passaa kyllä hyvon tuohon(kin) tarkoitukseen. Ja mielikuvitus taas vaan rajana. Kiva oli myös narutettu reuna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli rustiikkisempi ja kaunis yksinkertaisuudessaan. Meidän kun tekee aina mieli kokeilla jotain uutta, niin hieman piti näitä nyt päivittää. Katsotaan, millaiset ne vuoden päästä ovat :D / Aleksi ja Jani

      Poista
  8. Hauskat miniruukut :)
    Kiva idea taas. Niistähän saakin tuunattua joka vuosi erilaisen version.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin saa :) Uusi maalikerros pintaan, kun vanhaan kyllästyy. Eipä tarvitse hankkia uusia, kun uuden ilmeen saa tehtyä itsekin :) Mukavaa viikkoa Kati sinulle :)

      Poista