Search

Abba-museossa voit saada puhelun bändin jäseneltä

Abba-museo Tukholmassa

Viikonloppu! Sillä aikaa kun me suunnittelemme tulevia paketointi-ideoita, tarjoamme teille tunnelmapaloja taannoiselta Tukholman reissultamme. Mamma Mia, ensimmäisessä Tukholma-postauksessa on museollinen Abbaa! Muutama vuosi sitten avatussa museossa käydään läpi suursuosion saavuttaneen yhtyeen taivalta. Yhtye koostui kahdesta avioparista: Björn Ulvaeuksesta ja Agnetha Fältskogista sekä Anni-Frid Lyngstadista ja Benny Anderssonista. Gröna Lund -tivolin vieressä sijaitseva Abba the Museum toimii samoissa tiloissa kuin Swedish Music Hall of Fame, joka esittelee ruotsalaista populaarimusiikkia.



 Hootenanny Singers ja The Hep Stars Abba-museossa

Museon alkuosassa on mahdollista ammentaa tietoa yhtyeen jäsenistä ajalta ennen Abbaa. Esillä on rekvisiittaa, kuten Hootenanny Singers ja The Hep Stars -bändien autot. Ensin mainitun folk-bändin jäsenenä oli Björn Ulvaeus, jälkimmäisessä puolestaan vaikutti Benny Andersson.


 Museo täynnä Abbaa Ruotsissa

Museo on saanut suurimman osan rekvisiitasta Abban jäseniltä. Ennen museon avaamista moni tavaroista kiersi 2009-2011 järjestetyssä maailmanlaajuisessa ABBAWORLD-näyttelyssä. Museo on täynnä vanhoja lehtileikkeitä, levynkasia, yhtyeen esiintymisasuja ja muuta rekvisiittaa. Televisioruuduilta ja valokuvista voi katsoa, miltä asut näyttivät yhtyeen jäsenten yllä aikoinaan.

 
 Abban keikkakalenteri Abba-museossa Tukholmassa

Yksi museon mielenkiintoisimmista asioista on mystinen punainen puhelin. Puhelimen numeron tietävät vain Abban jäsenet, ja he saattavat pirauttaa siihen milloin hyvänsä. Tätä puhelua ei kannata missata! Museon toinen erikoisuus on piano, joka on yhteydessä Bennyn studioon. Piano soi museossa aina silloin, kun Benny musisoi studiossaan.


 Abba the museum Stockholm Sweden

Museossa on hyödynnetty teknologiaa mielenkiintoisella tavalla. Kävijä voi muun muassa pukeutua Abban virtuaalisiin esiintymisasuihin, levyttää biisin studiossa ja esiintyä yhdessä hologrammeista heijastetun bändin kanssa. Halukkaiden on mahdollista kokeilla myös biisien mixaamista. Omat tuotokset voi tallentaa ja katsella myöhemmin kotoa käsin pääsylipussa olevan henkilökohtaisen ID-numeron avulla.


 Abban esiintymisasuja Abba-museossa Tukholmassa

Tänä keväänä museo lanseerasi uutuutena Abban jäsenistä tehdyt vahanuket. Ne ovat ruotsalaisen maskeeraaja ja kuvanveistäjä Göran Lundströmin käsialaa.

 Abba vahanuket Abba-museossa Tukholmassa

Oletko käynyt Abba-museossa? Jos olet, mitä mieltä olit? Lisätietoja aukioloajoista ja lipuista saat museon kotisivuilta.

6 kommenttia

  1. Oon käynyt tuolla kahdesti ja tykkäsin kovasti ;) Ihastuttava museo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin tykästyimme kovasti. Yhtyeestä oppi paljon uutta, erityisesti ajalta ennen Abbaa.

      Poista
  2. Tämän perusteella viimeistään mielenkiinto heräsi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa Jaana piipahtaa tuolla, jos Tukholmaan jossain vaiheessa suuntaatte.

      Poista
  3. Olen kyllä niin totaalinen ABBA fani, että osaan suurin piirtein kaikki biisitkin laulaa luikauttaen ulkoa. ABBA museo vielä käymättä, mutta ehdoton Tukholman reissun kohokohta ja jos saisin vielä puhelunrämpäytyksen ABBA:n jäseneltä, luultavasti pyörtyä pöksähtäisin. ;)

    VastaaPoista