Vain 50 yötä jouluun! Laskettiin se ihan itse! Nyt saa alkaa valmistautua talven suurimpaan juhlaan. Meillä on ollut sanattomana sopimuksena, että ennen marraskuuta ei joululauluja kuunnella (paitsi salaa muilta) ja koristeetkin pysyvät vielä laatikoissa. Lauantaina, kun kuukausi vaihtui, meillä rävähti Michael Bublén Christmas -albumi soimaan ja glögi laitettiin kuumenemaan. Ihanaa! Tästä alkaa meidän joulu!

Maltoimme sen verran, että kuusi ja kaikista jouluisimmat koristeet jäivät vielä kaappiin. Aloimme rakentaa joulua vähitellen. Joulun lähentyessä voi ottaa esiin aina muutaman koristeen lisää. Näin joulu ikään kuin hiipii mieliimme, eikä ole vaaraa saada yliannostusta heti marraskuun aikana (kuka nyt joulusta saisi tarpeekseen?).
Joulutunnelma rakentuu useista elementeistä: tuoksuista, herkuista, yhdessäolosta, koristeista ja tietysti kynttilöistä, joita löytyy ympäri asuntoamme. Näin vuoden pimeimpänä aikana on ihana sytyttää kynttilät ja käpertyä sohvalle nauttimaan tunnelmasta hyvän kirjan ja glögikupposen kanssa.
Kynnyksellä on paketoinnin suurin sesonki, joten siirtyy blogimmekin rytinällä joulunaikaan. Vuoden loppuun asti postauksemme käsittelevät tavalla tai toisella joulua. Tuttuun tapaan esittelemme laajan kirjon paketointi- ja lahjaideoita. Lisäksi luvassa on menovinkkejä ja ripaus historiaakin. Annamme myös maistiaisia omasta jouluun valmistautumisesta ja sen vietosta. Ehkä muutama reseptikin saattaa eksyä joukkoon. Takataskussa on lisää yllätyksiä, joista pääset myöhemmin nauttimaan blogissamme.
Kyllä se siis alkaa hiljalleen näyttää joululta! Tässä loppuun pieni ripaus joulutunnelmaa Michael Bubléelta.
Muista seurata meitä myös Facebookissa (klik) ja Instagramissa (klik). Näin saat tiedon aina kun julkaisemme uutta. Ihanaa joulun odotusta lukijoillemme!
Ihania, tunnelmallisia kuvia :) Nuo musta-kultaiset kynttilälyhdyt ovat erityisen hienot. Mukavaa marraskuun alkua!
VastaaPoistaKiitos samoin! Mekin ihastuimme niihin heti! Ne ovat Ellokselta tilattu, ja ainakin vielä näyttää olevan valikoimassa :)
PoistaVoi mikä ihana blogi täällä onkaan. Heti alan lukijaksi. <3
VastaaPoistaTervetuloa! Mukavaa, että blogin sisältö mielyttää :)
PoistaMullakin on toi Michaelin joululevy, viime vuonna hankin - muuttokuormia vietäessä soitettiin melki puhki, tarttee kaivaa esiin ja soimaan taas, siitä tuli ihan joulu vaikka vettä satoi ja ruoho oi vihreää viime jouluna täällä etelässä. Tunnelmalliset sivut teillä, haarukkarusettia tarttee kokeilla:)
VastaaPoistaKiva, että tunnelma välittyi sinne :) Tuo Michaelin levy on varma tunnelman luoja, olipa jouluna lunta tai ei.
PoistaOikein, kyllä marraskuu on jo niin lähellä joulua, että pitää ottaa ilo irti :) Kauniita koristeita teillä. Itse olen koittanut hillitä jouluintoani, mutta vähän huonolla menestyksellä.. kyllä kohta laitetaan jo täys joulukoristelu taloon. Tykkään myös lisäillä joulua pikkuhiljaa, niin että jouluaattona on lopulta kaikki kohdallaan. Mukavaa, tunnelmallista marraskuuta!
VastaaPoistaMukavaa ja tunnelmallista marraskuuta myös sinulle! Mukava kuulla, että myös muita, jotka tekevät hiljalleen joulua kotiinsa.
PoistaNo nythän löytyi mahtava joulublogi!
VastaaPoistaLiityin välittömästi lukijaksenne ja lisäsin teidät omalle listalleni :)
♥
Tervetuloa lukijaksi ja kiitos listalle lisäyksestä. Täälläkin haetaan joulumieltä vastavuoroisesti sinun blogistasi :)
VastaaPoistaKauniita kuvia, ja Ihana lämminhenkinen tunnelma välittyy niistä : ) Joulua kohti, joulua kohti... : )
VastaaPoistaKiitos positiivisesta palautteesta. Joulua kohti mennään, päivä päivältä enemmän :)
Poista