Vaikka aamuisin kuinka nipisteli itseään, todellisuus ei ole yön aikana muuksi muuttunut. Maailma on täysin erilainen kuin vielä muutama viikko sitten. Koronan aiheuttama poikkeustilanne vaatii kaikilta opettelua ja kärsivällisyyttä. Joutenolo ei ole helppoa ja erityisesti lapset kaipaavat mielekästä tekemistä päiviinsä. Jotta aika ei kävisi pitkäksi, julkaisemme nyt blogimme suosituimmat hamahelmimallit yhteen koostettuna.
Hamahelmiohjeita esittelemme kuuteen erilaiseen työhön. Yritimme tehdä mahdollisimman selkeät hamahelmimallit, jotta töiden tekeminen luonnistuisi keneltä vain. Mukana on myös ideoita aikuiseen makuun.
Hamahelmimalli 1: Aku ja Iines Ankka
Ensimmäiset hamahelmimallit ovat Ankkalinnasta tuttuja. Hahmoista ei voi erehtyä. Kyseessä ovat Aku ja Iines Ankka. Kyyhkyläiset voi kiinnittää esimerkiksi syntymäpäiväkorttiin koristeiksi. Näistä saisi myös hauskat magneetit jääkaapin oveen. Aku ja Iines Ankka valmistuvat hamahelmistä hetkessä alla olevia ohjeita noudattamalla.
Hamahelmimalli 2: Pupu
Nyt on hyvä sauma aloittaa ensimmäiset pääsiäisaskartelut. Apua tähänkin hommaan saa hamahelmistä. Miltä kuulostaisi hamahelmistä tehdyt pääsiäispuput? Valloittavat pupujussit tarjoavat iloa koko perheelle.
Halutessaan pupun voi liimata coktailtikun varteen ja tuikata vaikkapa pääsiäisruohoon koristeeksi. Huomaathan, että alla olevat hamahelmimallit poikkeavat hieman toisistaan pupujen korvien suhteen. Toteuta pupu, jonka korvat ovat enemmän mieleesi.
Hamahelmimalli 3: Kellokukka
Jos kotisi kaipaa keväistä koristusta, toteuta hamahelmistä herkkiä kellokukkia. Pujota työn läpi naru ja ripusta kellokukka roikkumaan ikkunan eteen. Kellokukka soveltuu hyvin myös pääsiaiskoristeeksi.
Kaunis kellokukka syntyy vihreistä ja valkoisista hamahelmistä, mutta mikään ei estä sinua toteuttamasta myös muun värisiä kellokukkia. Alla ohje hamahelmityön toteuttamiseksi.
Hamahelmistä tehty rusetti on ihana! Olemme itse tehneet rusetteja pakettikoristeiksi, mutta näitähän voi kiinnittää minne haluaa. Leikittele väreillä tai tee tyylikäs mustavalkoinen rusetti. Katso alta rusetin ohje.
Kaikkea voi tuunata, jopa tulitikkuaskien kannet! Hamahelmistä tulitikkuaskille rakentuu uusi ja persoonallinen kansi helposti. Me teimme kuvion, jossa koreilee kolme tulitikkua.
Hamahelmimalli 4: Rusetti
Hamahelmistä tehty rusetti on ihana! Olemme itse tehneet rusetteja pakettikoristeiksi, mutta näitähän voi kiinnittää minne haluaa. Leikittele väreillä tai tee tyylikäs mustavalkoinen rusetti. Katso alta rusetin ohje.
Hamahelmimalli 5: Kansi tulitikkuaskille
Kun helmet on sulatettu toisiinsa kiinni, kansi kiinnitetään esim. kuumaliimalla tulitikkuaskin päälle. Emme tehneet kuviosta omaa ohjetta, sillä kuosin voi toteuttaa helposti yllä olevan valokuvan perusteella.
Kuka väittää, että hamahelmet olisivat vain lasten askartelutöitä varten. Ehei, myös aikuiset voivat loihtia hamahelmistä kivoja juttuja. Tämä toteutus muutti ainakin oman käsityksemme hamahelmistä. Upea ja tyylikäs alunen on tälläkin hetkellä keittiössämme paraatipaikalta.
Hamahelmimalli 6: Koristealunen
Kuka väittää, että hamahelmet olisivat vain lasten askartelutöitä varten. Ehei, myös aikuiset voivat loihtia hamahelmistä kivoja juttuja. Tämä toteutus muutti ainakin oman käsityksemme hamahelmistä. Upea ja tyylikäs alunen on tälläkin hetkellä keittiössämme paraatipaikalta.
Tulikuumaa ja suoraan uunista otettua kattilaa ei alusen päälle kannata laittaa, mutta esim. perunakattila, josta vedet on jo poistettu, asettuu päälle hyvin. Alunen toimii myös kauniina koristeena keittiössä ja kattauksissa. Jos pidät alusen kuviosta, malli siihen löytyy alta.
Kannattaa seurata meitä myös Instagramissa @kaikkipaketissa. Jaamme siellä ohjevideoita lähiviikkojen aikana mitä erilaisempiin töihin.
Oliko tässä koosteessa työ, joka oli erityisesti mieleesi?
Voi miten kivoja kaikki! Hamahelmeily on sitten hauskaa puuhaa:) Mukavaa viikonloppua♥
VastaaPoistaMonenlaista on :) Hamahelmet ovat kyllä siitä mainioita, että niillä saa taiottua lähes minkä tahansa kuvion. Aurinkoista alkavaa viikkoaa Päde!
PoistaHienoja ideoita hamahelmitöihin! Hamahelmiaskartelu on kivaa puuhaa. Kanteleleirin askartelupajan hamahelmipiste on ollut vuosi vuoden perään yksi suosikeista. Pisteessä viihtyvät lasten ja nuorten lisäksi leirillä valvojina olevat aikuiset. Hyvää viikonloppua!
VastaaPoistaUsein hamahelmet mielletään vain lasten puuhaksi, vaikka hommasta kyllä innostuu aikuisetkin. Olemme siitä itse elävä esimerkki :D Hamahelmeily antaa aivoille lepoa sopivasti ja saa luovuuden kukkimaan :)
PoistaKivoja ohjeita!
VastaaPoistaVoisinkin ostaa hamahelmiä ja tulostaa muutaman ohjeen ja käydä pudottamassa kummitytön postiluukusta.
Loistava idea ilahduttaa kummityttöä. Nyt kyllä moni kaivaa mukavaa puuhaa, kun harrastukset ja muu kanssakäyminen on hetken seisahduksissa.
PoistaKivoja askarteluja ja vaikka laittaa kortteihin. Minä en olekaan koskaan tehnyt mitään hamahelmistä. Mukavaa viikonloppua <3
VastaaPoistaKokeilehan joskus Liisa. Sinulla kun luovuutta riittää vaikka mihin. Keksisit varmasti yhtä jos toista hauskaa näistä. Iloista alkavaa viikkoa Liisa!
PoistaAku, Iines ja rusetti viehättivät erityisesti. Itsekin hamahelmeilin perjantaina ja tein mikkihiiren ja Nalle Puhin :)
VastaaPoistaIhanaa viikonloppua <3
Oih, Nalle Puh ja Mikki Hiiri <3 Ihanat hahmot. Minä olen joskus lapsuudessa jopa esittänyt Nalle Puhia lastennäytelmässä. Ehkä kokeilen seuraavaksi Puhin tekemistä hamahelmistä :)
PoistaWau! Kauniita ja erilaisia hama-malleja!
VastaaPoistaIloa jatkoonne!
Kiitos Mamma :) Iloa myös sinulle alkavaan viikkoon.
PoistaHamahelmet on mukavaa puuhastelua ja aika menee hyvin. :)
VastaaPoistaDisneyn fanina Iines ja Aku Ankka ovat suosikkejani.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaLähti kommentti vähän liian ajoissa ;) Mutta siis hamahelmi työt on hienoja ja näitä onkin kiva testata lasten kanssa, noi puput on pakko tehdä itsellekin kotiin pääsiäisen iloa tuomaan.Kotoilua kun on tiedossa nyt pitkään....En tiedä muistatko minua mutta kirjoitin aikoinani Happystarhome blogia ja nyt vihdoin sain aloitettua uuden blogin ylläri pylläri tähdet edelleen mukana elämässä ;)
VastaaPoistaHyvää alkanutta viikkoa sinne päin <3
Loistavaa pidin kellokukista ja mustavalkoisesta alusesta sen voisi toteuttaa kyllä jossain vaiheessa vaikka askartelija en oikeastaan olekkaan. Alunen sopisi yhteen juuri tekemien nahka-alusten kanssa. Käy kurkkaamassa. Nämä on siis sulatettu jotenkin toisiinsa, jonkun päällä?
VastaaPoistaAku ja iines olivat kyllä hauskat, taidan töihin ottaa mallit niille pienille jotka hoidossa ovat <3
VastaaPoistaOmpas ihania ♥ Mä muistan vielä kun teini oli pieni ja tykkäs askarrella noita joka päivä, sain olla jatkuvasti silittämässä toinen toistaan suloisempia töitä :)
VastaaPoistaTodella ihania ♥ mukavaa kevättä ja viikonloppua teille ♥
VastaaPoistaKivoja ideoita ja osa näistä toteutettukin jo yhdessä 7v pojan kanssa. Innostuttiin äiti ja poika molemmat hamahelmistä. Kaivattaisiin lisää ideoita siitä millaisia käyttöesineitä hamahelmistä voisi tehdä…
VastaaPoista