Betonitöitä, pihanikkarointia ja paperidesignia

17.3.16

betonista-kotiin-ja-puutarhaan

Pääsiäislomalla on aikaa rauhoittua ja suunnata ajatukset tulevaan kesään. Mitä kaikkea sitä innostuisi aurinkoisina kesäpäivinä tekemään? Myös ideoita sadepäivien varalle kannattaa miettiä etukäteen. Kesäpuuhiin isnpiraatiota voi hakea esimerkiksi Kustannus-Mäkelän uutuuskirjoista. Tarjolla on nikkarointi-ideoita, betonitöitä ja kierrätyspaperista tehtyjä taideteoksia. Juuri niitä asioita, joista me innostumme. Ja kovasti!

Jo viime kesänä tarkoituksenamme oli kokeilla erilaisia betonitöitä, mutta haaveeksihan se silloin jäi. Tänä vuonna on aika korjata tilanne. Betonikärpänen nimittäin iskee ja kovaa, kun lukee Susanna Zacken ja Sania Hedengrenin kirjan Betonista kotiin ja puutarhaan. Ruotsalaiskaksikko on loihtinut tarpeellista tavaraa kotiin ja pihalle kokonaisen kirjan verran. Muutamia mainitsemisen arvoisia ideoita ovat muun muassa kaunis saippua-alusta, käytännöllinen avohylly, terassin betonilaatat, romanttiset kynttilänjalat sekä kauniit koristelautaset. Betonista on siis vaikka mihin.

Monipuolisten ideoiden lisäksi oppia annetaan muottien tekemiseen. Muottihan on betonivalun tärkein osa, sillä se määrittää, millainen lopputuloksesta tulee. Muotteja voi tehdä esimerkiksi paperista, puutavarasta tai jopa lateksista. Kaiken tämän lisäksi kirjasta saa hyödyllisiä vinkkejä betonipintojen koristeluun, maalamiseen ja värjäämiseen. 

Näistä ilahduimme:

*Kirjan selkeiden ohjeiden ja kuvien ansiosta ensikertalaisellakaan ei mene sormi suuhun betonitöissä.
*Kirjassa annetaan hyödyllisiä käytännön vinkkejä betonin kanssa työskentelyyn. Ne on syytä lukea huolella ennen töihin ryhtymistä.
*Ideoiden monipuolisuus yllättää.

nikkaroi-piha-viihtyisaksi (1)

Kasvihuone, penkki, keinu, kukkalaatikoita. Kesä on oivaa aikaa nikkaroida oma piha astetta viihtyisämmäksi. Sen tietää myös Mattias Wenblad, jonka kirjoittama Nikkaroi piha viihtyisäksi tarjoaa inspiraatiota suven rakennuspuuhiin.

Kirja sisältää sekä helposti toteutettavia töitä että vaativampia projekteja. Se on suunnattu henkilöille, joilla nikkaroinnin perustaidot ovat jo hallinnassa. Tarkkojen, vaihe vaiheelta etenevien työohjeiden sijaan Wenbladin opuksessa pääpaino on inspiroivissa ideoissa. Kirjailija kehottaakin lukijoitaan luovuuteen. Ideoita voi muunnella ja soveltaa niin, että ne taipuvat parhaiten omaan kotiin ja pihaan.

Erityisesti erilaiset istutuksiin liittyvät toteutukset olivat mieleemme. Kukkalaatikko, kasvilava, istutuspöytä ja tilanjakajakasvilaatikko. Eiköhän niistä jokin mene kesällä toteutukseen. Näiden lisäksi kirjassa on vinkkejä myös kesäkalusteiden rakenteluun.

Näistä ilahduimme:

*Useimpiin töihin on valittu edullisia rakennusmateriaaleja.
*Perheen pienimmät on huomioitu hyvin. Lapsille rakennetaan mm. narukeinu, pihakeittiö, puinen auto sekä teltta.
*Isompia projekteja varten löytyy yksinkertaiset mallipiirrokset.
*Kaunis kesäinen kuvitus inspiroi ideoimaan ja kannustaa untuvikkojakin nikkarointipuuhiin.

paperidesign

Pyrimme hyödyntämään omissa töissämme kierrätysmateriaaleja aina silloin, kun se on mahdollista. Näin tekee myös askarteluguru Angelika Kipp uutuusteoksessaan Paperidesignia. Kirjassa opastetaan, kuinka ylijäämäpaperista, vanhoista kirjoista tai esimerkiksi munakennoista voi valmistaa kauniita koristeita omaan kotiin. 

Kirjan ohjeilla syntyvät kauniit kranssit, köynnökset ja jopa kukkaruukun suojus, joka meillä menee ehdottomasti kokeiluun. Myös munakennoista tehty maljakko on varma katseiden vangitsija. 

Osa kirjassa nähdyistä ideoista oli meille entuudestaan tuttuja, mutta joukkoon mahtui paljon myös uusia juttuja. Yksi kirjan kauneimmista koristeista on munakennoista tehty ruusupallo.

Näistä ilahduimme:

*Suurin osa kirjassa käytettävistä materiaaleista löytyy valmiiksi kotoa. 
*Selkeät ohjeet. Materiaalit, välineet ja perustekniikat esitellään kirjan alussa, kaavat löytyvät häntäpäästä. 

Iskeekö näistä kirjoista jokin erityisesti sinuun? Onko kesäksi suunnitteilla nikkarointiprojekteja, betonitöitä tai paperiaskartelua? Meillä taidetaan tehdä vähän kaikkea.

Lisätietoja kirjoista ja muista kevään uutuusteoksista löydät Kustannus-Mäkelän sivuilta (klik!).

*Kirjat saatu arvostelukappaleiksi.

You Might Also Like

25 kommenttia

  1. Betoniruukut voisi tehdä ens kesäksi terassille.Mun vanhemmat ovat tehneet laattoja itse pihalleen.On kukkapenkin reunaan,askellaatoiksi ja kellarin oven reunoihin koristeeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo laatat olivat meille aivan uusi juttu, ja todella kauniitahan ne olivat. Onhan siinä oma hommansa, mutta lopussa kiitos seisoo. / Jani ja Aleksi

      Poista
  2. Betoniruukut voisi tehdä ens kesäksi terassille.Mun vanhemmat ovat tehneet laattoja itse pihalleen.On kukkapenkin reunaan,askellaatoiksi ja kellarin oven reunoihin koristeeksi.

    VastaaPoista
  3. Mulla on ollu betonityöt kanssa alottamista vaille valmiita semmoset kolme kesää jo varmaan :D. Mutta jos vaikka tänä vuonna.. Ainakin on turkkilaisia kilon jugurttipurkkeja kerättynä muotteja varten valmiiksi vinot pinot (ja niin korkeat, että mun mies jo kysyi, aionko oikeasti tehdä niistä joskus jotain vai onko hän tiskannu kaikki turhaan :D).

    Kirja kuulostaa kivalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy sanoa, että tuo betonikirja kyllä sai kipinän pintaan kokeilla betonitöitä. Emme ole edes ajatelleet, kuinka monenlaisia juttuja siitä voi tehdä. Onhan betoni myös elementtinä kaunis. Rouhean tyylikäs. / Jani ja Aleksi

      Poista
  4. Kivoja kirjoja ja te osaatte varmasti tehdä molemmista kirjoista kivoja juttuja! Mulla taitas jäädä nikkarointi väliin tai tulos voisi olla hirvitys :D Tuon paperikirjan ohjeilla vois mullakin jotain onnistua. Aurinkoista kevätpäivää teille ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, jos nikkarointihommat eivät ole se oma juttu, niin paperi on kyllä silloin huomattavasti helpompi elementti työstää :) Aurinkoista kevätpäivää sinullekin. Ihana sää on tänään ollut. Tosin keli kuulemma viilenee huomisesta alkaen. Vielä saa kevättä odotella. / Jani ja Aleksi

      Poista
  5. Betonijutut kolahtaa tännekin, vaikka en tosin itse mitään tee, mutta on betoninen kukkamaljakkokin ja se on kyllä aika rouhean hieno. Hyvää loppuviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan kyllä Tiia niin monessa samiksia. Betonimaljakkosi on aivan varmasti rouhean cool. Ehkä meiltäkin löytyy kesällä sellainen, kun pääsemme vauhtiin :) / Jani ja Aleksi

      Poista
  6. Betonit jutut kuulostaa loistavilta ja itsellä olisi kyllä tarvetta istutuspöydelle :)

    Aurinkoista torstaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marina. Istutuspöytä on sellainen, että siitä ollaan haaveiltu jo tovi. Meillä hieman sanelee takapihan koko, mutta esim. mökille sellaisen voisi väkertää. / Jani ja Aleksi

      Poista
  7. Betonityötkin ovat olleet suunnitelmissa jo useamman kesän ja joku betonityökirja löytyy kirjahyllystä...tuo ruttuinen kukkavaasi on ihana.Jossain näin betonityynyn kuvan (päänpainaumalla) ja se oli vähän samantyylinen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin ihana tuo kukkavaasi. Meidänkin huomio kiinnittyi siihen ensimmäiseksi. Iloista torstaita! / Jani ja Aleksi

      Poista
  8. Paperiaskartelut ei ole mun vahvuus, joten ne kiinnostaa. Betonitöitä olen pari kesää sitten kokeillut ja tykkäsin.
    Ihanaa torstaira ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulta Outi kyllä luonnistuu kaikki, joten varmasti paperiaskartelutkin. Usko vain, helppoa se on :) Mukavan keväistä torstaita :)

      Poista
  9. Betoniruukkuja tein viime kesänä ja mukavaa hommaa :)
    Tuollainen terassikeinu on haaveissa, josko tänäkesänä sais nikkaroitua...
    Aurinkoa torstaihinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terassikeinu olisi ihana. Se on hieman suurempi projekti, mutta ei mahdoton. Lopputulos on aivan uskomattoman kaunis ja soveltuu kyllä moneen pihaan. / Jani ja Aleksi

      Poista
  10. Kylläpä olette löytäneet kivoja kirjoja! Kaikki innostivat, joten pakko varmaan mennä kirjakauppaan tutustumaan :) Terkuin Suska Koivulasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinne vain kirjakauppaan silmäilemään teoksia. Mukavia inspiraatiokirjoja tulevien kesäprojektien suunnitteluun. Iloista torstaita! / Jani ja Aleksi

      Poista
  11. Ainakin petonista jotakin projektia on suunnitelmis, mosaiikkityötä pitäis värkätä, kun nuota sirpaleita, (rikki menneitä maalaamiani töitä joita oon säästäny), on iso pussillinen.
    Munakennoistakin oon syttyruusuja tehnyt, mutta niistähän sais vaikka mitä koristeita ☺
    Aurinkoista loppuviikkoa sinne teille ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, siellä on siis hieman samanlaisia suunnitelmia kuin täälläkin betonin suhteen. Jotain kivaa siitä on kesällä tehtävä. Ideoita olisi vaikka kuinka. Pitää vain päättää, mistä lähtee liikkeelle. / Jani ja Aleksi

      Poista
  12. Betoni taitaa olla tämän kesän hitti, mäkin oon ajatellut kokeilla tota ;) Ihania kirjoja jai ideoita varmasti kirjat pullollaan :) Hyvää viikonloppua :)

    VastaaPoista
  13. Oi. Nuo betonityöt houkkuttaisivat ihan erityisesti. Olen maalarikoulusta asti ollut ihan pöpinä kipsi- ja betonitöihin. Kipsityöt taipuvat käsissä jo ihan ongelmitta, mutta nuo betonityöt houkuttavat ihan erityisesti. Varsinkin kun betoni on kaikessa yksinkertaisuudessaan todella kaunis materiaali.

    VastaaPoista
  14. Betonityöt ovat myös kolahtaneet ja varmasti ensikesänäkin jotain siitä teen. Mielenkiintoiselta vaikuttaa tuo kirja. Samoin tuo paperikirja vaikuttaa mielenkiintoiselta. Mukavaa viikonloppua tv Liisa

    VastaaPoista
  15. Melko innostavan näköisiä kirjoja!

    VastaaPoista

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *