Search

Kesällä sanomme Tahdon

rakkaus-aforismi

"Kevätaurinko lämmitti poskia. Ensi kertaa tuntui kuin olisin vapautunut kaikista ikävistä asioista, joita eteeni oli kipattu kottikärryittäin. Sinä päivänä päätin aloittaa kaiken alusta. Ensimmäisenä näin hymyn. Se veti puoleensa kuin magneetti tunkeutuen syvälle sydämeen. Hymyn, joka valaisee päiviäni edelleen."



Tulevana kesänä saavutamme tietynlainen merkkipaalun, kun vuosien yhdessäolon jälkeen sanomme toisillemme tahdon. Tarinamme sai alkunsa kahdeksan vuotta sitten kauniina kevätpäivänä täysin yllättäen. Jotain maagista ensikohtaamisessa oli, sillä tapailu muuttui seurusteluksi varsin pian. Moni asia yhdisti meitä. Yhteisten harrastusten ja intressien pohjalta syntyikin blogi, jota luet parhaillaan.

Hääjärjestelyt saivat ensimmäisen sykäyksen kaksi vuotta sitten, kun kihlauduimme auringonlaskun saattelemana kauniilla Miloksen saarella Kreikassa. Paikka oli mitä otollisin tunteikkaalle hetkelle. Milos on upea paratiisi, jota turistilaumat eivät vielä ole kansoittaneet. Auringonlaskut voittavat jopa paljon mainostetut Santorinin auringonlaskut. Miloksella illansuun kauneimmasta ilmiöstä saa nauttia täysin rauhassa ilman tuhansia silmäpareja. Voit lukea matkakohteesta paremmin aiemmin kirjoittamastamme jutusta.

miloksen-saarella

Palattuamme Kreikasta varasimme juhlapaikan ja kuvaajan. Aikainen lintu madon nappaa, nimittäin näissä asioissa pitää nykyisin olla hyvissä ajoin liikkeellä. Halutuimmat juhlapaikat ja kuvaajat kannattaakin varata jo vuosi tai pari ennen h-hetkeä.

Kun hääpaikka ja kuvaaja oli varattu, jätimme hääjärjestelyt hetkeksi tauolle. Hääpäivä kun tuntui tuolloin vielä kovin kaukaiselta. Pari vuotta meni kuin siivillä, uusi vuosikymmen koitti ja pieni paniikki iski. Puoli vuotta aikaa häihin! Oli aika laittaa turbovaihde päälle ja hääjärjestelyt käyntiin. Sitä tohinaa jatkuu aina kesään saakka.

Koska keväämme täyttyy häähulinoista, teema tulee näkymään poikkeuksellisen paljon myös blogissa. Yritämme kertoa hääkuulumisia sopivassa suhteessa aiheuttamatta yltiöromanttista yliannostusta kenellekään. Osa postauksista ajoittuu vasta häiden jälkeiseen aikaan, jotta kaikki yksityiskohdat eivät paljastuisi vieraillemme ennakkoon.

ystävänpäivä

hääparille-lahja
Häistä on tarkoitus tehdä meidän näköiset. Haluamme tarjota myös vieraille hieman erilaisen elämyksen. Se syntyy sekoittamalla perinteistä ja uutta. Tarkoituksena on luoda rento juhlapäivä, jossa vieraat viihtyvät hääparin lailla.

Toisin kuin voisi kuvitella, yltiöpäistä koristelua ei häissämme tulla näkemään. Oma kädenjälkemme on toki vahvasti läsnä, mutta pyrimme kaikessa silti maltillisuuteen. Hääpaikka itsessään tarjoaa niin juhlavat puitteet, että emme halua jättää sitä koristemeren varjoon. Juhlapaikaksi valikoitui Mustion linna Raaseporissa. Paikan upeat rakennukset ja ympäröivä puisto lumosivat meidät niin, että valintaa ei tarvinnut kauaa miettiä. Mustion linnasta tulet kuulemaan lisää myöhemmin.

ever.mine

Hääjärjestelyt ovat tosiaan täydessä käynnissä. Seuraavat viikot kuluvat muun muassa kutsukortteja rustaillessa, kiitoslahjoja tehdessä ja ohjelmaa suunnitellessa. Häätiimiimme kuuluu onneksi näppäriä apulaisia, jotka auttavat urakassa.

Asiat ovat vielä niin keskeneräisiä, että juuri enempää ei tällä erää ole kerrottavaa. Halusimme ystävänpäivän kunniaksi jakaa kuitenkin oman ilouutisemme. Näissä onnellisissa merkeissä toivotamme lämminhenkistä ystävänpäivää sinulle!

p.s. postauksemme sisälsi myös yhden paketointivinkin (toiseksi alin kuva). Sydämin varustetuilla kuumailmapalloilla voi koristella niin hääparin, salaisen ihastuksen tai oman puolison lahjapaketin. Lopputuloksena syntyy kaunis rakkauspakkaus <3

Häävalmistelujamme voi seurata Instagramissa @kaikkipaketissa ja häidemme virallisella tilillä @linnanjuhla

22 kommenttia

  1. Olipa tämä ihana aloitus tälle ystävänpäivä aamulle, nostan kahvikuppiani ja onnittelen sydämen pohjasta. Jännittävää ja työntäyteistä kevättä tiedossa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelimme, että tämä on loistava päivä paljastaa pieni salaisuus :) Iloisia olemme ja on mukavaa, kun on jotain mitä odottaa :) Lämmin ystävänpäivähalaus sinulle <3

      Poista
  2. Ihanat kuvat ja kiva kun on jotain noin mukavaa mitä odottaa ja mitä valmistella! Teillä on edessänne elämänne kesä ja häistänne tulee upeat♥ Hyvää ystävänpäivää ja mukavaa viikonloppua sinne teille♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde. Kovasti ainakin yritämme, että juhlasta tulisi ikimuistoinen ja vieraatkin viihtyisivät kanssamme :) Mukavaa alkavaa viikonloppua ja iloa ystävänpäivän iltaan!

      Poista
  3. Paljon Onnea teille valmisteluihin ja itse juhlaan kesällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos onnitteluista. Vaikka puuhaa riittääkin yllin kyllin, häitä varten jaksaa ahertaa :) Leppoisaa viikonloppua sinulle ja vielä kerran hyvää ystävänpäivää!

      Poista
  4. Teidän häistä tulee niin täydelliset, näen sen jo silmissäni. Onnea ihanat ja tsemppiä valmisteluihin <3 Olette onnenne ansainneet <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan saatu niin paljon täällä, Instassa ja Facebookissa kauniita kommentteja, että ihan herkistyy. Kiitos Outi. Olet kyllä niin kultainen <3

      Poista
  5. Antaa näkyä vaan, olen niin iloinen teidän puolesta, olette ihan mun lempparityyppejä ja ansainneet molemmat toisenne. <3 Superihanaa ystävänpäivää teille molemmille. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, no kyllä sitä häähömpötystä varmasti tulee olemaan paljon :D Kiitos Tiia kauniista sanoista. Olet kyllä niin täyttä kultaa :)

      Poista
  6. Ihanaa suunnitteluaikaa teille! <3 Nauttikaa. :)

    VastaaPoista
  7. Miten ihana uutinen! <3 Onnenkyyneliä täällä kuivailen. Hyvää ystävänpäivää ja mukavia hetkiä häävalmisteluiden parissa teille söpöset! Halataan kun tavataan ..ehkä taas euroviisuristeilyllä? :) <3

    VastaaPoista
  8. Ihanaa ♥♥♥ Rakkaus on maailman kaunein ja paras asia! Odotan jo nyt kaikkia häihin liittyviä postauksia,
    häät on juhlista ihan parhaimpia!

    VastaaPoista
  9. Ihana uutinen <3 Mielenkiinnolla odotan postauksia häävalmisteluistanne. Mustion linna onkin upea puitteiltaan viettää häitä. Mutta muistakaa, että siellä kummittelee :) Mukavaa helmikuuta <3

    VastaaPoista
  10. Oi miten ihana uutinen❤❤ Mustion linna on huikea hääpaikka. Muistakaa laittaa kummitukselle kutsu😌Ihanaa kesän odotusta ja häävalmisteluja❤

    VastaaPoista
  11. Aivan ihana uutinen ja mahtavasti onnea teille <3 Eipä taida upeampaa hääpaikkaa olla kuin Mustion linna ja se kaunis puisto <3 Tulee mieleen ihania hetkiä Rakkaani kanssa tuolla Mustion linnan maisemissa.. pitäisi mennä sinne taas joskus verestään muistoja <3

    VastaaPoista
  12. Ihastuttava asia naimisiinmeno.Niin harvoin kukaan menee naimisiin nykyään, joten täällä nyt saadaan jotain kaunista katseltavaa ja vinkkiä häihin teiltä.Onnea paljon😍

    VastaaPoista
  13. Voi, kuinka kauniisti kerroit yhteisestä taipaleestanne!
    Ihanaa odotusta ja kivaa pöhinää häävalmistelujenne parissa!

    VastaaPoista
  14. Tulin visiitille. Ihania jännittäviä aikoja teillä edessä, onnea teille. Mekin olemme miehen kanssa odottaneet koska kummipoikamme Antti ja hänen kumppani Terho tekisivät saman ratkaisun.

    VastaaPoista