
Ikean huonekalujen tuunaaminen on ollut maailmalla iso ilmiö jo vuosia. Netistä löytyy lukuisia Ikea hacks-ideoita, joissa Ikean huonekalujen ulkonäkö tai käyttötarkoitus on onnistuttu muuttamaan täysin alkuperäisestä. Jo pienillä muutoksilla massatuotteista voi saada yksilöllisiä luomuksia. Tuunaamalla tukee myös kestävää kehitystä. Luonnonvaroja säästyy ja lompakkokin kiittää.
Tällä kertaa esittelemme muutamia Ikea hackseja, joita olemme itse toteuttaneet. Muutokset ovat olleet toistaiseksi varsin maltillisia ja lähteneet siitä, että jokin asia alkuperäisessä kalusteessa ei ole miellyttänyt silmää. Postauksen lopussa vinkkaamme myös vastajulkaistusta kirjasta, joka tarjoaa jopa 99 tuunausideaa Ikean kalusteille.
IKEA HACK 1: Vindalsö-tarjoiluvaunun tuunaus

Kesän päätteeksi siirsimme kärryn sisätiloihin ja päivitimme hyllylevyjen ilmeen toistamiseen. Tällä kertaa päällystimme hyllyt marmorikuvioisella kontaktimuovilla. Levyjen toisen puolen jätimme ennalleen. Halutessaan hyllylevyt voi siis kääntää aina kun mieli tekee.


IKEA HACK 2 - Expedit hyllyn tuunaus

Tarjoiluvaunun vieressä seisoo toinen Ikea-tuunaus. Muutoksen kokenut huonekalu on Ikean legendaarinen Expedit-hylly, johon kiinnitimme erilliset jalat. Expedit-hylly toimii olohuoneen tv-tasona ja kalustejalkojen ansiosta hyllystä tuli aiempaa ilmavampi. Ennen muutosta olimme jo luopumassa koko hyllystä, sillä mediatasoksi Expedit ei ole kaikista siroimmasta päästä. Jalkojen myötä ilme kuitenkin keveni niin paljon, että hylly sai jäädä olohuoneeseen.
Hyllymme taitaa olla viimeisiä Expedit-sarjaan tehtyjä huonekaluja. Ostimme sen vuonna 2014 juuri ennen kuin Ikea päätti lopettaa Expeditin tuotannon. Sarja korvattiin tuolloin lähes identtisellä Kallax-mallistolla.
Kalustejalat ostimme ruotsalaisesta Prettypegs-verkkokaupasta, jossa myydää myös muita materiaaleja Ikean huonekalujen tuunamiseksi. Ostamamme jalat ovat nimeltään Dagmar 120 ja niitä myydä eri väreissä. Jaloista löytyy myös eri mallisia versioita. Kannattaa käydä ihastelemassa.


99 HACKS - Kirja täynnä ideoita Ikea-tuunauksiin

Meillä on ilouutinen kaikille Ikea-hackseistä kiinnostuneille. Alkuvuodesta kirjakauppoihin ilmestyi kirja, jossa esitellään 99 erilaista tapaa tuunata Ikean huonekaluja tai sisustustavaroita uuteen uskoon. 99 HACKS – massatuotteista yksilöitä -kirja (README) osoittaa, että ripauksella luovuutta massatuotteesta syntyy uniikki sisustuselementti. Kirjan kirjoittaja Monica Karlstein on ruotsalainen tee se itse -asiantuntija, innovaattori ja bloggaaja.
Pienimmillään muutos hoituu kerroksella maalia tai vaihtamalla vetimet. Helppojen pikatuunausten ohella kirjasta löytyy myös useita haastavampia toteutuksia, joissa huonekalu on muuttanut muotoaan niin paljon, että lopputuloksessa on jäljellä vain pilkahdus alkuperäistä.
Kirja opastaa muun muassa, kuinka pukkijalasta tehdään lasten vaateteline, jakkarasta liukumäki ja päätytikkaista käytännöllinen tilanjakaja. Nahkasuikaleista punottu sängynpääty on kerrassaan upea, samoin erilaiset lipasto- ja vitriinituunaukset. Ivar-hyllylle tehty muodonmuutos ihastutti meitä nerokkuudellaan niin, että harkitsemme hyllyn ostamista pelkästään sen vuoksi.
Karlstein käyttää töissään maanläheisiä sävyjä ja materiaaleja. Lopputuotokset huokuvat skandinaavista levollisuutta, mikä miellyttää ainakin meitä kovasti. Kirja on kauniisti kuvitettu ja ohjeet selkeästi kirjoitettu. Teoksen loppuosaan on listattu verkkokaupat, joissa myydään kirjan tuunausprojekteissa käytettyjä materiaaleja.
Suosittelemme lämpimästi tutustumaan kirjaan, sillä Ikean huonekalujen tuunaus on varsin koukuttavaa hommaa. Kirjaa myy muun muassa Adlibris*
Oletko sinä tuunannut Ikean tuotteita uuteen uskoon? Mitä mieltä olet meidän tekemistä tuunauksista?
*Kirja saatu arvostelukappaleena, mainoslinkki kirjakauppaan
*Kirja saatu arvostelukappaleena, mainoslinkki kirjakauppaan
Tuo hyllylevyjen muutos nro 2 on niiin wau ! :)
VastaaPoistaKiitos <3 Tykkään itse siitä kovasti ja marmorikuvio on itsessään jo kaunis :) Kuvioitu kontaktimuovi myös suojaa vaneria erityisesti, jos vaunua pitää kukkapöytänä. Pienet vesiroiskeet eivät kastellessa haittaa, kun ne pystyy helposti kalvon päältä putsaamaan pois :)
PoistaTykkään tuosta Expedit-lipaston muodonmuutoksesta. Keveni huomattavasti eikä sitä oikeastaan enää edes tunnista. Meilläkin on muutamia Ikean huonekaluja tuunattu uuteen uskoon. Billy-kaappeihin, joissa on lasiovet on kiinnitetty verhot jotta kaappiin sisälle ei näe. Kapeamman Billy-kaapin takaseinä on tapetoitu ja näin saatu hiukan erilainen kaappi. Yhdestä tasosta, jonka nimeä en muista, on jalat lyhennetty ja lisätty yksi välihylly ja näin saatiin siitä hyvä tv-taso. Nyt se on tosin jo kukkatasona ikkunan alla.
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua teille!
Sinä oletkin ennättänyt tuunailla monenlaista jo. Hyvä idea kiinnittää verhot lasisiin kaapin oviin, jotta sisälle ei näe. Usein just pienillä asioilla saa jo kivan muutoksen aikaan :) Expedit-lipaston muodonmuutoksesta pidämme kovasti ja kiitos sen, säästyimme uuden lipaston ostolta. Olimme jo koko rohjakkeesta luopumassa, mutta jalallisena se sopeutui oikein hyvin olkkariin. Aurinkoista viikkoa Kristiina!
PoistaAivan mahtavia kumpikin. Voi, kun meillä olisi IKEA lähellä. Pitää lähteä Dubliniin, jos jotain sieltä haluaa. Jostain kumman syystä rakas mieheni, ei kauheasti IKEAA rakasta.
VastaaPoistaAina ei tulekaan ajatelleeksi, että ihan kaikkialla ei Ikeaa vielä ole...tai kaikkien paikkojen lähellä. Ikean kalusteet herättää ihastusta ja vihastusta. Usein rajallinen budjetti on meidät saanut Ikeaan ostoksille, vaikka haaveissa toki on, että jonain päivänä kodista löytyisi myös designkalusteita, jotka kestävät aikaa.
PoistaVau, miten hienoja! Tuo kirja pitääkin hankkia, kiitos vinkistä. Ikean kalusteita ja tavaroita meillä löytyy enemmän ja vähemmän joka huoneesta, mutta emme ole niitä tuunanneet. Siis vielä :D
VastaaPoistaKirja oli tosi inspiroiva ja täynnä kivoja tuunauksia. Muutama varteenotettava idea löytyi omaankin kotiin sieltä. Suosittelen vilkaisemaan, kun ensi kerralla olet kaupan kirjaosastolla.
PoistaUpeat tuunaukset, joilla ilme muuttui heti.
VastaaPoistaKiitos, kiva kuulla, että muutokset olivat sinunkin mieleesi :) Kivaa viikkoa!
PoistaTodella hienoja ja onnistuneita muutoksia olette tehneet Ikean kalusteisiin. Minä ole tuunaillut Lack hyllyjä ja pöydän. Olen kyllä kovasti katsellut yhtä kaappia tuunausmielessä, mutta katsellaan nyt tuleeko siitä mitään :)
VastaaPoistaTuo kirja kuulostaa unelmalta <3 Ihanaa sunnuntaita murut <3
Kun luin tuon kirjan, alkoi sormet syyhytä ja silmät katseli kaikkia kotimme Ikea-kalusteita miettien, miten niitä voisi tuunata uuteen uskoon :D Sun hyllystä tuli varmasti super hieno :)
PoistaTulin visiitille. Ikeaa meillä ei ole mutta ideanne on hyviä ja kirjaan taidan tutustua muita tuunauksia silmälläpitäen.
VastaaPoistaKiva, jos kirja herätti kiinnostusta. Siitä irtoaa varmasti muihinkin kuin Ikean huonekaluihin soveltuvia ideoita. Mukavaa, kun pistäydyit visiitillä :)
PoistaKivasti päivittyi ulkokaluste sisään. Näin ne tavallaan pienet jutut tekevät suuria muutoksia. Aika paljon pystyy kalusteita päivittämään kun käyttää mielikuvitusta. Onneksi! Silloin saa viimeistään mieluisan.
VastaaPoistaToi tarjoiluvaunu on niin VAU!
VastaaPoistaMeillä kallax hylly.. Olen miettinyt sen tuunausta samalla tyylillä, tosi kiva teillä ❤️. Mitä luulet onnistuuko kallax Iin samalla lailla jalkojen laitto ja onko jämäkkä kaluste sitten ☺️
VastaaPoistaMillä kiinnititte nuo kalustejalat hyllyyn?
VastaaPoista