Search

Joulumieli löytyi aamuvarhain ikkunan takaa

IMG_8452

Keittiöstä leijaili joulun tuoksu aamuhämärässä. Saaristolaisleivät paistuivat uunissa ja riisipuuro hautui kattilassa liedellä. Joulumanteli piiloutui puuromassan joukkoon odottamaan onnekasta löytäjäänsä. Kynttilöiden liekit lepattivat muodostaen kauniita varjoja hämyisään huoneeseen. Hiljaisuuden keskellä ulkoa kuului rapinaa. Epäilykset hiiristä osoittautuivat vääriksi. Ikkunan takaa kurkisti pörröinen orava. Sama orava, joka kesällä oli tehnyt kiusojaan terassilla. Oravan kädessä oli käpy. Katseemme kohtasivat lyhyen hetken, kunnes kurre loikki karkuun. Ikkunan alle jäi muistoksi käpy. Ehkä orava toi oman joulutervehdyksensä ja pahoittelunsa siitä, että osa terassilla olevasta torkkupeitostamme päätyi keväällä kurreperheen pesänrakennusaineeksi. Silloin riekalainen peite ei mieltä lämmittänyt. Tänä hämäränä aamuna kaunat unohtuivat. Kohtaaminen muistutti siitä, mistä joulussa on kyse.


Joulumieli syntyy usein hetkenä, jolloin sitä vähiten odottaa. Näin myös meidän tapauksessamme. Joulumieli voi olla lyhyt ohimenevä hetki tai läpi joulun kestävä olotila. Jokainen kokee sen tavallaan, osa ei välttämättä milloinkaan. Joulumielelle kannattaa kuitenkin jättää tilaa sydämeen. Se tulee, kun on tullakseen. Yksi on varmaa. Kun joulumielen kokee, jättää se ikuisen jäljen sisimpään.

Snapseed 31

Olemme valmistelleet joulua jo marraskuusta lähtien. Puuhaa on riittänyt, mutta nyt kaikki on valmista. Hiljentyminen jouluun perheen parissa voi alkaa. Keräsimme tähän postaukseen pieniä palasia omista jouluvalmisteluistamme. Juhlapöytä on koristeltu tällä kertaa perinteisin joulun värein. Vihreää, punaista ja ripaus kultaa. Aleksi toteutti pöydän keskelle näyttävän koristeen vihreistä oksista ja punaisista omenoista jo muutama viikko sitten. Se on säilyttänyt elinvoimaisuutensa ja palvelee pöydässä läpi joulun.

IMG_8440

1AA971DC-DC1A-491C-82EB-A8175C115B74

Snapseed 34

Snapseed 33

Jouluna voi antaa itselleen luvan herkutteluhetkiin. Näin olemme tehneetkin. Joulutorttuja, suklaata, pipareita ja muita makoisia herkkuja on tullut napsittua askareiden lomassa.

Paketoinnissa olemme hyödyntäneet luonnonmateriaaleja. Lahjaksi on päätynyt paljon itse tehtyä käyttötavaraa. Maailma hukkuu tavaraan, joten mitään turhaa emme ole kenellekään halunneet hankkia.

Snapseed 35

joulupaketointi

48479193-5616-4FAF-AB12-37BFF48EF042

Snapseed 37

F98E881E-3243-42F3-8720-A7B93CE6F671

Blogimme jää tämän postauksen myötä pienelle joulutauolle. Keräämme voimia, nautimme joutenolosta ja tapaamme meille rakkaita ihmisiä.

Toivotamme sinulle kiireetöntä ja tunnelmallista joulua. Toivomme, että pääset kokemaan joulumielen. Siihen voi riittää kurkistaminen ikkunasta ulos ja kohtaaminen oravan kanssa, kuten alussa kerroimme. Lämmittäköön oravan torkkupeitosta nyppimät palaset kurreperheen pesää läpi joulun ja pimeän talven.

- Jani ja Aleksi-

21 kommenttia

  1. Kauniit kuvat! 💜

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  2. Joulumieli jo tuli kun luki teidän postauksen❤Ihanaa joulua🎄🎁❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla. Olimme hieman jo huolissamme, kun joulumieli oli karkuteilla kaiken kiireen ja pyörityksen keskellä. Eipä olisi uskonut, että pieni orava sen sai aikaan. Ja vieläpä orava, joka koetteli hermoja keväällä. Iloa ja valoa jouluusi Kristiina!

      Poista
  3. Oikein ihanaa ja siunattua joulun aikaa teille! ✨🎄📚🎶

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä samaa sinulle joululainen. Nyt on aika nauttia ja rauhoittua jouluun <3

      Poista
  4. Ihanat kuvat ja kaunis kattaus. Oikein mukavaa joulun akaa teille molemmille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina ja sitä samaa toivotamme sinulle. Toivottavasti joulunne on täynnä iloa ja rakkautta <3

      Poista
  5. Lämpimiä ajatuksia teidän jouluunne ja valoisaa uutta vuotta Marja-Terttu!

    VastaaPoista
  6. Ihana postaus, joulua tulvillaan! Joulumieli nousi itselläkin lukiessa ja katsellessa upeita kuvia! Tuo kattaus on niin kaunis ja hienosti tehty asetelma kyllä kruunaa sen! Hyvää ja rauhaisaa joulua teille❤️🎅🎄

    VastaaPoista
  7. Oikein ihanaa joulua teille kahdelle. Jouluhalaus täältä Espoosta <3

    VastaaPoista
  8. Tunnelma välittyy tänne asti. Ihanaa ja rauhaisaa joulua teille! <3 :)

    VastaaPoista
  9. Hyvää Joulua ja kiitos kivoista askarteluvinkeistä vuoden varrella!

    VastaaPoista
  10. Todella kauniita kuvia :) Ihanaa joulua teille!

    VastaaPoista
  11. Niin kaunis joulu teillä, rentouttavaa joulua ja vuodenvaihdetta ♥

    VastaaPoista
  12. Ihania tunnelmallisia kuvia. Olipa mukava lukea siitä oravasta. Varmaan kävi pyytämässä anteeksi ja toivottamassa hyvää joulua. Upeat nuo porot, joissa paikkakortit. Mistä olette hankkineet?? Jälkiruoka näyttää samalta, mitä minä tein meidän joulupöytäämme. Mukavaa loppuvuotta!!!

    VastaaPoista
  13. Ihanat kuvat. Sydämellistä uutta vuotta teille. <3

    VastaaPoista
  14. Niin kaunista ja tunnelmallista <3 Oikein ihanaa ja hyvää alkanutta uutta vuotta teille <3

    VastaaPoista
  15. Se on just noin, joulumieli se vaan tupsahtaa jostakin, yllättäin.
    Ei se paljoa tarvitse.
    Näitä kuvianne melkein tuoksuttelin... Hyvä että meillä on vielä joulu esillä :D

    VastaaPoista