Search

Itse tehty rusetti korkkikankaasta

rusetti-korkkikankaasta

Päädyimme tänä vuonna tekemään isänpäivälahjaksi käyttötavaraa. Lahjapakettiin sujahti korkkikankaasta tehty rusetti. Korkkikankaasta tehty rusetti on näyttävä ja suhteellisen helppo diy-lahja, jonka voi tehdä parillakin eri tavalla. Opastamme molemmat tavat tässä postauksessa.

Nimensä mukaisesti korkista valmistettu korkkikangas on nahkapaperin tavoin noussut todelliseksi trendimateriaaliksi muutaman vuoden aikana. Eikä ihme, sillä siitä on mahdollista tehdä kauniita koristeita ja käyttöesineitä. Voimme myöntää, että rakkaussuhde korkkikankaaseen on syntynyt. Korkkikangasta on helppo leikata, taivutella, liimata ja ommella. Valmistajan mukaan materiaali kestää myös kevyttä pesua, mutta sitä emme ole testanneet.

Korkkikangasta myy muun muassa Eurokangas ja monet askarteluliikkeet, kuten Sinelli. Olemme nähneet markkinoilla muutamaa erilaista kuosia, joista perinteinen korkkikuvio näkyy tämän ohjeen ruseteissa.

korkkikankaasta-rusetti

kaksinkertainen-rusetti-korkkikankaasta

Rusetti korkkikankaasta ohje 


Ohessa ohjeet sekä kaksinkertaisen että yksinkertaisen rusetin ompeluun. Kaksinkertainen on hivenen työläämpi, joten aloitetaan sillä. Vaihekuvat löydät alempaa.

Tarvitset:

korkkikangasta
sakset
ompelukone
ompeluneula ja -lankaa
valmis rusetin säätönauha (kierrätä vanhasta rusetista)


Kaksinkertainen rusetti 


  • Leikkaa korkkikankaasta kaksi suorakulmion muotoista palaa. Isompi pala on mitoiltaan 25 x 9 cm ja pienempi (rusetin keskiosa) 5 x 9 cm.
  • Taita suorakulmion lyhyet reunat kappaleen keskelle jättäen molempiin reunoihin puolen sentin kääntövarat. Työn voi kiinnittää nipsuilla tai pienillä pyykkipojilla. Nuppineuloja ei kannata käyttää, sillä ne jättävät työhön reikiä.
  • Ompele pitkät sivut yhteen. Käännä työ oikein päin keskelle jäävästä aukosta.
  • Harsi lanka rusetin keskelle ja kiristä rusetti poimuille. 
  • Taita rusetin keskipalan pitkät sivut kappaleen keskelle. Ompele pitkät sivut molemmilta puolilta.   
  • Taivuta kaistale rusetin ympäri niin, että sauma jää piiloon. Kiinnitä kaistale käsin muutamalla ompeleella niin, että sauma jää taakse piiloon.
  • Pujota keskikaistaleen läpi rusetin nauha. Me hyödynsimme vanhasta rusetista kierrätettyä nauhaa. Nauhan voi tehdä myös itse, sillä erilaisia kiinnitysmekanismeja myydään ompelutarvikeliikkeissä. 


Yksinkertainen rusetti


  • Leikkaa kankaasta kaksi suorakulmion mallista palaa 8 x 14 cm ja 5 x 9 cm.
  • Harsi lanka rusetin keskelle ja kiristä rusetti poimuille. 
  • Taita rusetin keskipalan pitkät sivut kappaleen keskelle. Ompele pitkät sivut molemmilta puolilta.   
  • Taivuta kaistale rusetin ympäri niin, että sauma jää piiloon. Kiinnitä kaistale käsin muutamalla ompeleella niin, että sauma jää taakse piiloon. 
  • Pujota keskikaistaleen läpi rusetin nauha. 



Vinkit:

Työ kannattaa ommella melko pitkällä tikillä.

Jos ommellessa sauma menee vinoon tai se näyttää epäsiistiltä, kannattaa muistaa, että neula jättää materiaaliin pieniä reikiä ja ne jäävät näkyviin, kun sauman purkaa. Turhan kriittinen työn jäljelle ei kannata olla tai joutuu aloittamaan homman aivan alusta.


rusetti-korkkikankaasta-ohje
rusetti-ohje-2n

Muita korkkikangasideoita


lompakko-kokkikankaasta

Mitä kaikkea muuta korkkikankaasta voi tehdä? Ideoita korkkikankaan hyödyntämiseen löytyy netistä lukuisia. Voit tehdä korkkikankaasta vaikkapa laukun, pussukan, korun, suojakannet kännykälle tai säilytyskoriin kädensijat.

Me olemme rusettien ohella ommelleet korkkikankaasta muun muassa kynäpenaalin (kuva alla) ja lompakon korteille (kuva yllä). Vaihekuvia lompakosta ja penaalista meillä ei valitettavasti ole, mutta selkeä ohje korttilompakon tekemiseen löytyy mm. Motivaatiomaanantai-blogista. Meidän tekemä lompakko on tehty lähes samalla tavalla ja oikeastaan ainoa eroavaisuus löytyy kiinnitysmekanismista.

korkkikankaasta-penaali

Maanläheinen ja kaunis korkkikangas on hurmannut meidät totaalisesti. Tekipä siitä mitä hyvänsä, lopputulos ei koskaan ole ollut pettymys. Ihanaa, että tällaisia innovaatioita on keksitty.

Nyt on isänpäivälahja tehty hyvissä ajoin valmiiksi, vaikka muutama viikko vielä juhlapäivään onkin aikaa.

Onko korkkikangas sinulle tuttu juttu? Mitä kaikkea kivaa olet siitä tehnyt?

16 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Maikku kehuista. Kelpaa tämä antaa lahjaksi, kun ei tule täystyrmäystä täällä :)

      Poista
  2. Hauska tuo rusetti, tulee niin mieleen kauniit tuohikoristeet. Varmasti mieluinen saajalle jolla on huumorintajua sekä omaa tyyliä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, hieman tuosta tulee mieleen vanhanajan tuohikoristeet. Täytyisiköhän seuraavaksi testata rusetin tekoa tuohista :D

      Poista
  3. Ihanan ekologishenkinen idea! 👍😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korkkikangas on mukava siitä, että on tehty luonnonmateriaaleista. Ekologinen ja kaunis :)

      Poista
  4. Oi miten upea rusetti tulikin! Tällaiset itse/käsin tehdyt lahjat on ihan parhaita! Minä en olekkaan tuollaiseen korkkikankaaseen ennen törmännyt. Mukavaa syksyn ja lokakuun jatkoa ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisikohan muutaman vuoden tätä ollut markkinoilla ja messuilla itsekin aikaan törmäsimme tähän ensimmäisen kerran. Ihan mukava materiaali työstää.

      Poista
  5. Wau, tosi hieno. Taidan napata idean! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun pidit ja nappaa ihmeessä idea, jos tykästyit :) Kivaa viikonloppua!

      Poista
  6. En ole testannut vielä korkkikangasta, mutta voi vitsit, että nyt kyllä haluan nopeasti päästä tätä testaamaan.
    Aivan ihania juttuja olette tehneet ja erityisesti nuo rusetit nyt hurmasi minut <3
    Ihanaa viikonloppua murut <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä Outi varmasti tykkäisit tästä kankaasta ja saisit siitä aikaiseksi vaikka ja mitä. Sulla on mielikuvitusta niin paljon, että loihdit aina uskomattomia juttuja materiaalista kuin materiaalista :)

      Poista
  7. Aivan ihana rusetti <3 ja miten monipuolinen materiaali/kangas.On uusi tuttavuus minulle,mutta mielenkiinto heräsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että materiaali herättää mielenkiintoa ja että aivan kaikille se ei vielä ole tuttu juttu. Tutustumisen ja kokeilemisen arvoinen materiaali kaikille käsitöitä harrastaville :)

      Poista
  8. Korkkikangas onkin mielenkiintoinen materiaali. Laukkuja ja pussukoita olen nähnyt, että on tehty, vaan taipuu se moneen muuhunkin, kuten rusetiksi ja on vissisti erilainen.

    VastaaPoista
  9. Hienot rusetit <3 Olen hypistellyt tuota korkkikangasta, mutta en ole vielä sitä hankkinut. Materiaali on kyllä kivan tuntuista. Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista