
Saippuan valmistaminen on mukavaa puuhaa kaikille kädentaidoista kiinnostuneille. Saippuan valmistuksessa yhdistyvät kemia ja luovuus. Raaka-aineita sulatetaan, sekoitetaan ja halutessa hajustetaan sekä koristellaan. Lopputuloksena syntyy saippuaa, jossa näkyy vahvasti oma kädenjälki. Saippuan valmistus ei näin ollen juuri eroa leivonnasta.
Olemme aiemmin blogissa esitelleen valmiista saippuamassasta tehtyjä saippuoita. Valmis massa on hyvä ja helppo ensikosketus erityisesti aloittelijalle. Nyt sukelletaan syvemmälle ja valmistetaan saippua alusta alkaen itse. Jaamme tässä postauksessa reseptin, jota olemme itse käyttäneet saippuan valmistuksessa.
Alkuun hieman faktaa ja turvallisuusohjeita. Saippuaa tosiaan valmistetaan lipeästä, mutta miten siitä lopulta muodostuu saippuaa? Se on puhdasta kemiaa. Saippuan valmistuksessa lipeäveteen sekoitetaan öljyä ja rasvaa. Lipeä aiheuttaa rasvoissa kemiallisen reaktion, jota kutsutaan saponifikaatioksi. Tässä prosessissa lipeä katoaa lopullisesta tuotteesta ja lopputuloksena syntyy saippuaa.
Itse tehty saippua on useimpia kauppojen valmissaippuoita hellävaraisempaa. Esimerkiksi kuivasta ihosta kärsivä on huomannut, että itse valmistettu saippua ei ärsytä omaa ihoa, kuten monet teollisesti valmistetut saippuat. Hyvä syy valmistaa saippuansa itse!
Saippuan valmistuksessa käytettävät raaka-aineet eli öljyt, rasvat ja mausteet saat ostettua tavallisesta marketista. Erikoisöljyjä voi tilata diy-kosmetiikkaan erikoistuneista verkkokaupoista. Lipearakeita voi ostaa muun muassa Lahtisen vahavalimosta netistä.
Itse tehty saippua on useimpia kauppojen valmissaippuoita hellävaraisempaa. Esimerkiksi kuivasta ihosta kärsivä on huomannut, että itse valmistettu saippua ei ärsytä omaa ihoa, kuten monet teollisesti valmistetut saippuat. Hyvä syy valmistaa saippuansa itse!
Saippuan valmistuksessa käytettävät raaka-aineet eli öljyt, rasvat ja mausteet saat ostettua tavallisesta marketista. Erikoisöljyjä voi tilata diy-kosmetiikkaan erikoistuneista verkkokaupoista. Lipearakeita voi ostaa muun muassa Lahtisen vahavalimosta netistä.

Noudata varovaisuutta!
Saippuan valmistamisessa tulee noudattaa aina varovaisuutta, sillä lipeä on voimakkaasti syövyttävä aine. Pienten lasten ja lemmikkien kannattaa olla toisessa tilassa saippuaa valmistettaessa. Varmista, että tarvittavat välineet ja tarvikkeet ovat valmiiksi käden ulottuvilla. Suojaa työtaso ja itsesi mahdollisilta roiskeilta. Käytä kumihanskoja työskentelyn aikana. Koskaan ei voi olla liian varovainen, joten myös suojalasien käyttöä voimme suositella erityisesti nesteitä kaadeltaessa.
Vaikka lipeän kanssa tuleekin olla varovainen, sitä ei kannata pelätä. Onnistut, kunhan noudata ohjeita ja unohdat hosumisen.
Jos lipeää roiskahtaa iholle, kannattaa oitis pestä ihoalue vedellä. Jotta murheilta vältytään, suojaa aina itsesi hyvin ennen töihin ryhtymistä.

Pese käyttämäsi välineet astianpesukoneessa työskentelyn päätteeksi. Kotikäytössä voit käyttää samoja lusikoita, kulhoja ja kattiloita saippuaa tehdessäsi, muista kuitenkin pestä välineet kunnolla ennen ja jälkeen. Alumiinisia työvälineitä ei tule käyttää. Oma sauvasekoitin saippuan valmistukseen on ihan järkevä ja kannattava sijoitus. Digitaalinen vaaka on välttämätön, jotta saat raaka-aineet tarkasti mitattua.

Saippuan valmistus lipeästä
TARVIKKEET
Iso kattila
Metallikulho tai toinen kattila
Digitaalinen vaaka
Paistimittari (käytä samaa mittaria koko ajan, pyyhi välissä)
Lusikka
Taikinanuolija
Sauvasekoitin
Kumihanskat
Muotit (esim. Pringlespurkkeja tai maitotölkkejä tai silikonileivontamuotteja)
Talouspaperia
PERUSRESEPTI (4 tölkkiä)
500 g kookosrasvaa
500 g Sunnuntai-munkkirasvaa
1400 g Rainbow fritti ja paisto öljyä (palmu, auringonkukka, rypsi)
850g vettä
338 g lipeärakeita (NaOh)
Mausteet
Versio 1 (jouluinen, hieman kuoriva)
2 rkl kanelia
1 rkl kardemummaa
Versio 2 (hyvin vaahtoava)
2 rkl kuivattua rosmariinia
1 rkl kuivattua inkivääriä
1,5 dl suolaa
Versio 3 (pehmeä)
2 rkl hunajaa
SAIPPUAMASSAN VALMISTUS
1. Suojaa pöytäpinnat. Käytä aina saippuamassaa käsitellessä kumihanskoja.
2. Sekoita mausteseos erilliseen kulhoon. (kuva1)
3. Jos käytät Pringles-purkkeja tai muita taipumattomia muotteja, vuoraa ne muovipusseilla jotta saat saippuan irti muoteista. Maitotölkit saat revittyä kovettuneen saippuan ympäriltä.
4. Kuumenna rasvat ja öljyt kattilassa (+40-45C) (kuva2)
5. Mittaa vesi toiseen kattilaan.
6. Mittaa lipeä tarkkaan erilliseen kulhoon ja kaada sen jälkeen lipeärakeet veden sekaan hiljalleen lusikalla sekoittaen. Kaada siis lipeärakeet veden sekaan, ei toisin päin! Jos mahdollista, tämä kannattaa tehdä ulkotiloissa tai vaihtoehtoisesti liesituulettimen alla ikkunat avoinna, sillä lipeä ja vesi reagoivat lämpiämällä voimakkaasti ja samalla ilmaan vapautuu kaasuja, joita ei tule haistella. (kuva 3 ja 4)
7. Anna vesi-lipeäseoksen viilentyä (+40-45C). Huom! Jos jompikumpi liemi viilenee liikaa, voi sen lämmittää varovasti uudelleen. (kuva 5 ja 6)
8. JA NYT TARKKANA: Kun molemmat seokset ovat noin +40-45 C, KAADA LIPEÄLIEMI RASVOJEN SEKAAN! Ei toiste päin, muuten tapahtuu kemiallinen reaktio, joka pahimmillaan muistuttaa tulivuoren purkausta. (kuva7)
9. Vatkaa sauvasekoittimella noin 5-10 min, kunnes seos muuttuu paksummaksi eli emulgoituu. (kuva 8)
10. Sekoita mausteet massaan. (kuva 9)
11. Lusikoi massa muovipussilla vuorattuihin muotteihin. (kuva 10)
12. Anna jähmettyä useampi tunti, jopa vuorokausi, jonka jälkeen voit leikata saippuapötkön sopivan paksuiksi paloiksi. Käytä saippuaa käsiteltäessä edelleen kumihanskoja. (kuva 11)
13. Anna saippuoiden kuivua ilmavasti vähintään kuukausi, mieluummin useampi kuukausi. Saippuan ominaisuudet paranevat tekeytyessään. Valmiin saippuan tunnistaa, kun saippua vaahtoaa ja pesee. Jos saippua on öljyinen, se ei ole valmis ja saa kuivua vielä tovin. (kuva 12)
Saippuoita voi valmistaa erilaisilla resepteillä, tarkista aina ensin lipeälaskurilla, paljonko lipeää voi käyttää. Eri öljy-rasvaseokset vaativat erilaiset määrät lipeää. Linkin lipeälaskuriin löydät alta:
tai Googlaamalla lipeälaskuri
Saippuareseptin suunnittelun hyvä ohjenuora on noin puolet kovia ja puolet pehmeitä öljyjä. Silloin valmiista saippuasta ei tule liian pehmeää. Voit siis käyttää useita erilaisia öljyjä ja rasvoja reseptissäsi, mutta muista tarkistaa reseptin lipeän määrä laskurilla. Liika lipeä tekee saippuasta liian emäksistä ja pahimmillaan ihoa voimakkaasti ärsyttävää.




Parhaiten opit saippuanvalmistuskurssilla
Ensikertalaisella suosittelemme osallistumista saippuan valmistuskurssille. Kursseja järjestetään ympäri Suomea. Pääkaupunkiseudulla asuville suosittelemme Aleksin siskon kursseja Sipoon ihanassa maalaismaisemassa. Nature by Amppu -yritys järjestää monenlaisia kursseja, joista voi hakea oppia saippuan valmistuksen ohella myös kotikosmetiikkaan ja itse tehtyihin siivousaineisiin. Mahtavia kursseja myös työpaikan virkistymispäiviin!
Olemme olleet Ampun kursseilla useaan otteeseen ja ne ovat aina olleet täynnä elämyksiä ja mukavaa yhdessä tekemistä. Kotiinviemisenä uniikkeja itse tehtyjä tuotteita. Saippuakurssilla valmistetaan myös palashampoota. Kurssin pituus on noin 3 tuntia, sisältäen alkukaffet, teoriaosuuden sekä tuotteiden valmistuksen. Tutustu koko kurssitarjontaan tästä!
Oletko koskaan valmistanut saippuaa alusta lähtien itse? Kiinnostaisiko kokeilla? Jos epäröit osaamistasi, kannattaa oppia hakea kursseilta, joissa ammattilaisen seurassa takuulla onnistut ja saat varmuutta kokeilla valmistusta myös kotioloissa.
Kivan näköisiä saippuoita. Teiltä saatu itsetehty saippua on meillä jo käytetty. Otettiin se keittiösaippuaksi, jolla pestiin aina kädet ennen ja jälkeen ruoanlaiton. Mies tykkäsi saippuasta kovasti, koska kuulemma ei kuivattanut käsiä liikaa. Kiitos siis lahjasta <3
VastaaPoistaIhanaa viikonloppu saippuamestareille <3
Olipa kiva kuulla Outi, että saippua oli mieluinen ja miehesikin piti :) Me olemme hurahtaneet näihin itse tehtyihin saippuoihin täysin. Aleksi jo suunnittelee shampoopalojen tekemistä seuraaaksi :) Iloista alkavaa viikkoa!
Poistateimme koulussa 70 luvulla kemian tai fyssantunnilla saippuaa.halusin viedä sen kotiin näytille ja panin reppuun.se onneton litistyi repun pohjalle,lemu oli kamala.ei meinään ollut hajustettu.
VastaaPoistaVoi ei, tuoksu ei varmasti ole ollut mitenkään mieluisa :D Ehkäpä pieni maustaminen olisi ollut paikallaan silloinkin :D Esimerkiksi kardemumma antaa saippualle ihanan tuoksun. Mukavaa sunnuntaita sinulle :)
PoistaKuivakätisenä arvostaisin mutta tumpelona en uskalla ryhtyä. Täytyy katsella joulumyyjäisissä talvemmalla, jos joku näppärä on tehnyt myyntiin. Hienoja saippuoita olette tehneet! 👍😄
VastaaPoistaPientä tarkkuutta homma tosiaan vaatii, mutta ei kannata liiaksi pelätä. Aina tosiaan voi etsiä myyjäisistä myös itse tehtyjä saippuoita. Jokainen tekee hieman eri reseptillä, mutta kaikki varmasti hyviä saippuoita. Ja suosittelen lämpimästi joululainen joskus osallistumaan kurssille. Siellä saattaa kipinä iskeä ja hommaan saa varmuutta.
PoistaAivan ihanaa viitseliäisyyttä ja hienoilta näyttää saippuat🍁🍂🍁🍂mun on parempi kuitenkin olla yrittämättä😊Leppoisaa sunnuntaita🍂🍁🐈🍁
VastaaPoistaKiitos Kristiina. Saippuan valmistus vaatii tosiaan pientä viitseliäisyyttä ja odottelua. Saippua kun on valmistuksen jälkeen käyttövalmista vasta kuukausien päästä. Odotus kuitenkin palkitaan, sillä ei tätä itse tehtyä saippuaa voita mikään :) Kivaa sunnuntaipäivää sinulle!
VastaaPoistaKiitos perusteellisesta tietopaketista. Minä en ole koskaan tehnyt saippuaa alusta asti, mutta valmiista massasta kylläkin. Kiinnostaa kyllä kovasti kokeilla myös itse. Mukavaa alkavaa viikkoa.
VastaaPoistaKiitos tästä seikkaperäisestä ohjeesta! Taidan jossain vaiheessa kokeilla saippuan tekoa!
VastaaPoistaSaippuanteosta innostuneena lähdin aineita ostamaan. Teillä ei lue lipeän vahvuutta tuossa reseptissä. Kyselin apteekeista lipeärakeita ja kaikista tuli vastaus, että niissä myytävä lipeärae on niin vahvaa, että yksityisellä henkilöllä täytyy olla poliisilta hankittava lähtöainelupa lipeärakeen ostamiseen apteekeista. No, tuolta Lahtisen vahavalimolta sitä pystyy tilaamaan aikas isoissa määrissä. Soitin sinne kysyäkseni lipeärakeen vahvuutta, joka minulle ilmoitettiin 99,8%, ja sieltä sitä pystyi yksityinenkin tilaamaan ilman tuota poliisin lupaa. Kun kysyin tätä, niin heillä on erilainen käytäntö ulosmyyntiin kuin apteekeilla. Käsitin kuitenkin, että lipeärae olisi aina tuon lähes 100% vahvuista. Onko teidän reseptin lipeä näin vahvaa?
PoistaTämä lipeäasian selvitys tuli minulle hyvään saumaan, koska tarvitsen tätä tietoa luonnonvaratuottajan opinnoissani!
Hei Marketta ja kiitos viestistä. Onpa kummallista, ettei apteekit suostu enää sitä myymään. Olisivatkohan tiukentaneet myyntiä lähiaikoina...vai voiko eri apteekeilla olla eri tulkinta asiasta. Noh, Lahtisen vahavalimosta ainakin saa ja meillä oli käytössä juurikin sitä. Kysyimme asiaa myös sukulaiseltamme, joka järjestää saippuan valmistuskursseja Sipoossa ja hän vastasi näin: "Lipeä eli Natriumhydroksidi, saippuan valmistuksessa tulee olla mahdollisimman puhdasta, eli tuo Lahtisen vahavalimon lipeä riittänee. Se on vahvaa, ja lipeän kanssa tulee toimia varovasti. Marketeissa myydään myös WC-avaaja lipeää, mutta monesti niihin on sekoitettu myös muita aineita, eikä siis sovellu saippuan valmistukseen. Lahtiselta pienin lipeän tilausmäärä on 3,6kg ämpäri. Se riittää useampaan kertaan tai sitten voi jakaa kaverin kanssa. Onnea opintoihin ja hauskoja saippuan valmistushetkiä. Terveisin, Ann-Marie Nature by Amppu" Toivottavasti näistä vastauksista oli apua sinulle :)
PoistaHei, Termotukun viemärirae lienee se helpoin ja edullisin ostettava lipeä, joka käy saippuan valmistukseen. Tokmanni ja Kärkkäinen ainakin myy sitä ja hyvin moni saippuantekijä käyttää tuota. Kannattaa kurkkia myös facessa saippuaryhmää, jos saippuan teko kiinnostaa ja Saara Kuhan saippuakirja on todella kattava teos saippuan ihmeisiin. Kärkkäisellä 1kg viemärirae maksaa 5,90e/plo, jossa viemäriraetta 1kg.
VastaaPoistaKiitos selkeistä ohjeista. Näiden avulla uskalsin ryhtyä saippuan valmistukseen. Ensimmäinen satsi on nyt purkeissa ja itse olen aivan innoissani. Lopputulos näyttää hyvältä. Valmistin saippuamassan ulkona ja se sujui hyvin. Terveisin Pia
VastaaPoistaSaara Kuhan saippuakirjassa on ohje vaahdottamalla valmistetulle saippualle, jossa on mainittu palmuöljy. Mistä sitä saa ja mitä sen tilalla voisi käyttää? Kiitos etukäteen.
VastaaPoistaSunnuntai-munkinpaistorasva on lähes kokonaan palmuöljyä ja sitä saippuakurssilla käytetään palmuöljyn tilalla.
Poistaolisi oleellista lisätä tieto paljonko ohjeella saippuaa valmistuu, muuten vertailu ainesten ja valmiiden massojen välillä vaikeutuu
VastaaPoistaParas saippuaohje mitä googlettamalla löytyy. Kiitos herrat.
VastaaPoistaHei,tein saippuaa,mutta se jäi liian pehmeäksi.Voiko valmiit saippuat sulattaa uudestaan ja lisätä kookosrasvaa,jotta saippuasta tulisi kovempi?
VastaaPoista