Yhteistyössä: Paperinkeräys Oy |
Vaikka kauniit lahjapaperit ovatkin heikko kohtamme, haluamme kantaa vastuun myös ympäristön hyvinvoinnista. Niinpä toteutimme yhteistyössä Paperinkeräys Oy:n kanssa ekologiset lahjapaketit, joiden materiaalit voi kierrättää keräyspaperin mukana. Mikä parasta, vinkeillämme paketointi luonnistuu ilman teippiä. Koska kaunis paketti ansaitsee arvoisensa loppusilauksen, toteutimme lahjapaketin päälle myös kauniin origamirusetin aikakauslehdestä. Materiaalit toteutuksiin löytyvät valmiiksi jokaisen kotoa.
Ennen paketointiurakkaan ryhtymistä on hyvä varmistaa, että lahjan ympärille kiedotut kääreet soveltuvat paperinkeräykseen. Tällaisia paketointimateriaaleja ovat muun muassa sanomalehtipaperi, aikakauslehtipaperi, puotipaperi, kirjojen sivut ja turistikartat. Omissa toteutuksissamme päädyimme käyttämään ristikko- ja aikakauslehtien sivuja sekä matkoilta mukaan tarttuneita turistikarttoja.
Kierrätettävään paperiin paketoiminen kannattaa, koska paperi materiaalina on helppo kierrättää ja kierrättäminen säästää ympäristöä. Paperi kiertää noin viisi kertaa, mikä vähentää tarvetta uusille materiaaleille. Kaupanpäällisenä paketoitsija saa itselleen hyvän omantunnon.
Perinteisen lahjapaperin ohella pienet teippipalat kääreissä ovat kierrättämisen kannalta ongelmallisia. Harvoin tulee ajatelleeksi, että lahjat voi paketoida myös ilman teippiä. Lopputuloksesta tulee jopa näyttävämpi, kun paketin ympärillä ei näy teippisuikaleita.
Huolehdi, että paperia on tarpeeksi, jotta saat sillä peitettyä koko paketin. Paperiksi soveltuu esimerkiksi sanomalehtipaperi, aikakauslehtipaperi tai karttapaperi. Paperin tulee olla suurin piirtein neliön muotoinen.
Oheisella videolla opastamme, kuinka paketointi ilman teippiä luonnistuu.
Kaunis pakettikoriste kruunaa kokonaisuuden. Myös pakettikoristeen voi tehdä kierrätyshengessä. Värikkäästä aikakauslehden sivusta taiteltu origamirusetti säväyttää ja antaa sopivasti ilmettä sanomalehteen kääritylle lahjapaketille. Origamirusetin voi viedä joulun päätteeksi paperinkeräysastiaan tai uusiokäyttää myöhemmissä lahjapaketoinneissa. Kaunis rusettikoriste soveltuu käytettäväksi myös kirjanmerkkinä.
Entäpä koristeen kiinnitys pakettiin? Käytimme kiinnittämiseen palan sinitarraa. Lahjaa ojennettaessa kannattaa saajalle kuitenkin vinkata, ettei sinitarra kuulu paperinkeräykseen. Sen voi napata irti ja säästää myöhempää käyttöä varten.
Origamirusettia varten tarvitset sivun aikakauslehdestä ja sakset. Sivun tulee olla neliön muotoinen, mutta paperinpalan koolla ei sinällään ole väliä. Mitä isompi neliö, sen suurempi rusetti.
Alla olevalla videolla opastamme, kuinka taittelet aikakauslehdestä ihastuttavan origamirusetin.
Luontoystävällinen paketointi on valinta, jonka jokainen meistä voi tehdä. Ekologisilla lahjakääreillä vähennämme joulunjälkeistä roskataakka ja säästämme luonnonvaroja.
Kierrätettävä lahjakääre on aina ekoteko. Jos lahjapaperijätettä kuitenkin syntyy, tulee se hävittää ohjeita noudattaen. Ohessa muutamia vinkkejä kierrättämiseen:
Ekologinen lahjapaketti on aina uniikki luomus. Näiden ohjeiden avulla haluamme osoittaa, että tyylikkäitä lahjapaketteja voi tehdä myös luonnonvaroja säästäen. Samalla kannustamme miettimään oman joulukulutuksen ekologisuutta. Miten on, syntyisikö tänä jouluna myös sinun käsissäsi entistä ekologisempia lahjapaketteja?

Lahjapaketointi ilman teippiä

Origamirusetti aikakauslehdestä

- Jos saat pintavärjätyllä joululahjapaperilla paketoituja lahjoja, hyväkuntoinen joulupaperi kannattaa säästää ja käyttää uudestaan. Sama koskee lahjakasseja, jotka kestävät hyvin käyttöä ja tuovat iloa myös seuraavalle lahjansaajalle.
- Tavalliset joululahjapaperit ja lahjanarut kuuluvat ensisijaisesti energiajäteastiaan, toissijaisesti sekajäteastiaan. Lahjapaperien hävittämisongelman voi helposti välttää, kun käärii lahjat ympäristöystävällisesti.
- Kartonkinen lahjapakkaus ja joulukalenteri kuuluvat puolestaan kartongin keräyssäiliöön. Pakkausten ohella säiliö on tarkoitettu esimerkiksi maito- ja mehutölkeille, leivoslaatikoille, muro- ja keksipaketeille, paperipusseille ja -kasseille, talouspaperihylsyille, munakennoille ja kartonkisille juomapakkauksille. Myös kartonkiset joulukalenterit tiputetaan kartonginkeräyssäilöön.
- Keräyspaperiastiaan kuuluu kaikki paperi, joka kotona tai työpaikalla tulee postiluukusta tai jaetaan postilaatikkoon. Astiaan kuuluvat sanoma- ja aikakauslehdet, mainosposti, esitteet ja muut vastaavat painotuotteet, pehmeäkantiset kirjat, värilliset ja värittömät kopiopaperit ja tulosteet, valkoiset piirustus- ja lehtiöpaperit, valkoisesta paperista tehdyt paperikassit sekä kaikki kirjekuoret niin kodeissa kuin toimistoissakin.
Ekologinen lahjapaketti on aina uniikki luomus. Näiden ohjeiden avulla haluamme osoittaa, että tyylikkäitä lahjapaketteja voi tehdä myös luonnonvaroja säästäen. Samalla kannustamme miettimään oman joulukulutuksen ekologisuutta. Miten on, syntyisikö tänä jouluna myös sinun käsissäsi entistä ekologisempia lahjapaketteja?
*Postaus on toteutettu yhteistyössä Paperinkeräys Oy:n kanssa
Tosi kauniit paketit ja ihana lisä nuo rusetit myös! :)
VastaaPoistaKiitos ja kiva kuulla :) Tänä vuonna suurin osa meidän paketeista on toteutettu kierrätyshengessä ja ekologisin valinnoin. Toivottavasti tämä postaus innostaa monia kokeilemaan kierrätettäviä materiaaleja paketointiin.
PoistaOi oi näitä teidän paketteja! Ja hieno asia muistuttaa joulukulutuksen ekologisuudesta. Mukavaa joulukuun alkua🎅
VastaaPoistaEkologisuus on meille tärkeä teema ja asia. Siksipä tämä yhteistyö Paperinkeräys Oy:n kanssa oli mukava toteuttaa. Ja vaikka tässä puhummekin joululahjojen paketoinnista, nämä vinkit sopivat kaikkiin juhlatilanteisiin. Iloista joulukuun alkua sinulle Kristiina <3
PoistaIhana tuo rusetti. Tuollaiset teen kyllä paketteihin tänä vuonna ❤️
VastaaPoistaIhanaa joulukuun alkua teille ❤️
Kokeile ihmeessä Outi. Yritimme tehdä videosta niin selkeän kuin mahdollista ja että tekijä pysyisi mukana. Kokeileppa myös tuota paketointia ilman teippiä. Se on yllättävän helppoa :)
PoistaVoi miten ihania ♥ Te ootte kyllä taitavia!
VastaaPoistaKiitos Maiccu <3 Ihanaa viikkoa sinulle!
PoistaHieno postaus ohjeineen päivineen :) Kaikki eivät todellakaan muista että käärepapereita ei voi laittaa paperinkeräykseen (huomioinut asian joulun jälkeen roskakatoksessa). Nätit paketit olette taiteilleet <3 Mukavaa ensimmäistä adventtia.
VastaaPoistaNiin kaunista kuin lahjapaperi onkin, se on jätettä joulun jälkeen. Moni ei tosiaan tiedä tai muista, että lahjapaperi ei kuulu keräyspaperin joukkoon. Josko tämä postaus toimisi myös muistuttimena :)
PoistaIhanat paketit ja rusetit myös <3.. olen itsekin tehnyt noita origami taitteluita kortteihin ynm ja pidän niistä kovasti.Ekologinen jalanjälki mahdollisimman pieneksi ja pienetkin ekologiset teot vaikuttaa siihen joten täällä syntyy varmasti ekologisempia paketteja!
VastaaPoistaIhanaa joulukuuta!
Tykkään kierrätysteemasta tässäkin asiassa ja hienoja paketteja koristeineen olette tehneetkin. Mukavaa adventtia <3
VastaaPoistaPaketoinnin voisin osata jminäkin videon ohjeilla tehdä. Rusetti on hieno, mutta ei onnistu tällaiselta köppäkäpälältä, mutta voisin laittaa ympärille vaikka juuttinarun, niin säilyisi luonnonmukaisuus. Säästän aina kaikki kangasnauhat jatkokäyttöön sekä lahjakassit myös. Ne kiertävätkin lapsiperheissä talosta toiseen, kun käyttöaika yhdessä lahjassa on sen noin 5 minuuttia. 🎁👍
VastaaPoistaHurjan hienoja ja rakastan karttapaperia. Mutta en kyllä osaisi paketoida noin, oon niin kärsimätön, mutta idean kopsaan ilomielin.
VastaaPoistaIhanaa joulukuun alkua teille. <3 <3
Ihanat paketti-ideat! Nyt tiedänkin, että pitää alkaa hamstrata turistikarttoja, jotta saa tulevina jouluina kivat paketit :D
VastaaPoistaTunnelmallista joulukuuta teille! <3
Jahas olenkin ollut tietämättäni viisas, kun en ole käyttänyt teippiä paketoidessa.Johtuen siitä, että en koskaan löydä sitä, kun olisi tarve :D.Vakavasti puhuen tämä on tärkeä aihe ja kierrättäen tosiaan syntyy aivan ihania kääreitä. Ostan tänä vuonna kummilapsilleni pehmeät viltit ja pitääkin miettiä miten ne voisi paketoida kierrätyshengessä:)
VastaaPoistaTe kyllä osaatte tuon paketoinnin taidon <3 Pitää käydä täällä hakemassa vinkkejä ja niitä täältä löytää! Kivan näköisiä paketteja teillä ja todella erilaisia kuin perinteiset paketit :) Ihanaa joulukuuta <3
VastaaPoistaHienot lahjapaketit! Origamirusetti on kyllä näyttävä paketin koriste.
VastaaPoistaOrigamirusetista saa kauniin koristeen ja aina uniikin, koska aikakauslehtien sivut ovat joka kerta hieman erilaiset keskenään. Useamman kauniin koristeen saa yhdestä lehdestä :)
PoistaVoi miten kauniita paketteja! Tuo karttapaperi on hauska idea.
VastaaPoistaJa niin tärkeää asiaa ekologisuudesta. Hyvä te! <3
Niin kauniit paketit <3
VastaaPoistaPostauksen aihe tärkeä ja ajankohtainen, jes jes! :)
Aivan ihania ideoita! Olenkin etsinyt ekologisempia tapoja paketoida joululahjat. Täytyypä kokeilla!
VastaaPoista