Search

Jouluinen kattaus ja kuusen koristelua

joulukattaus

Joulukuu on edennyt yli puolivälin. Kotikin näyttää ja tuoksuu hiljalleen jo joululta. Joulun värimaailma on meillä muuttunut vuosien saatossa entistä lämpöisempään suuntaan. Aiemmassa kodissa vallalla ollut hopea on saanut väistyä kullan, vihreän ja punaisen eri sävyjen tieltä. Koska jouluun kuuluvat lämpö, rakkaus ja välittäminen, ne saavat näkyä myös kodissa. Kullan, vihreän ja punaisen eri sävyt sopivat toisiinsa ja tekevät olon kotoisaksi. Mennään tällä kombolla ainakin tämä joulu.

Ensimmäisen kerran pääsimme kunnolla joulufiilikseen jo muutama viikko sitten, kun kutsuimme ystäviä jouluiselle brunssille. Perinteisesti ystävät ovat kokoontuneet pöytämme ääreen aina illallisen merkeissä, mutta tänä vuonna konsepti vaihtui brunssiin aikataulullisista syistä. Halusimme joulun värimaailman ulottuvan myös brunssikattaukseen. Pienillä elementeillä kattauksesta syntyi tyylikäs ja juhlava kokonaisuus. Koristeina käytimme käpyjä ja eukalyptuksen oksia. Pöydän keskiosaan sijoitettu valosarja antoi oman tunnelmansa kokonaisuudelle.

kattausidea-jouluksi

paikkakortti

Mitä olisi juhla-ateria ilman paikkakortteja! Osa saattaa kokea paikkakortit turhakkeina, mutta meistä ne tuovat kattaukseen mukavan lisän. Tällä kertaa paikkakorttien asemaa ajoivat pienet tuikkukipot, joiden ympärille kiedoimme vieraiden nimillä varustetut satiinauhat. Nimikoidut nauhat on tulostettu Brotherin uutuustulostimella, jonka saimme syksyllä askartelutapahtumasta itsellemme testattavaksi. Vempele on osoittautunut monikäyttöiseksi, kuten tämäkin idea todistaa. Tulostimesta voit lukea lisää täältä!

glögivispipuuro

joulukoriste

Joulukuusi täynnä tarinoita


Meille kodin rakkain jouluelementti on kuusi. Koristeet se saa ylleen aina marras-joulukuun taitteessa. Erityisen kuusestamme tekee se, että siihen kätkeytyy kymmeniä erilaisia tarinoita ympäri maailmaa. Tarinoista muistuttavat koristeet, jotka ovat ulkomailta hankittuja. Tapoihimme kuuluu ostaa ulkomaan matkoilta aina yksi kuusenkoriste, joka säilyy muistona reissukohteesta. Kuusta koristellessa ja katsellessa ihanat matkamuistot palautuvat mieleen.

kuusenkoristelu

joulukuusi

Nyt kun koti on saatu jouluiseen asuunsa, on aika siirtyä viimeisten valmistelujen pariin. Keittiön puolella riittää vielä hieman puuhaa, mutta sitten kaikki on valmista. Joulu saa saapua.

Jokos siellä valmistelut ovat edenneet loppusuoralle vai onko iskemässä viime hetken paniikki? Muista, että joulu tulee, vaikka kaikkea suunnittelemaansa ei saisikaan valmiiksi.

Mukavaa joulun odotusta!

25 kommenttia

  1. Täällä ei vielä(kään) loppusuora häämötä, mutta onneksi ei se paniikkikaan :). Joulu tulee jokatapauksessa vaikka jotain suunniteltua jäisikin (tai siis jääkin..) vaiheeseen.

    Teillä on siellä niin kivat ja kauniit tunnelmat. Ootte kyllä sen(kin) sortin mestareita.

    Ihan parasta joulua teille poijaat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, ettei paniikkia ole ilmassa. Kyllähän tuota puuhaa aina riittää. Pääasia on, että ei vedä itseään piippuun. Kun on armollinen itselleen, jaksaa joulusta nauttiakin. Kiitos lämminhenkisestä kommentista ja ihanaa joulua teille <3

      Poista
  2. Kaunista on! <3 Meillä ei jakseta ottaa joulusta suorituspaineita, satsaamme rentoon yhdessäoloon ja kynttilöillä saa tunnelmaa. Kuusen sijasta Äijä ajatteli hakea joulukelon, uskon että siitä tulee nätti kun sopivasti somistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulukelosta tulee varmasti upea pienellä somistuksella. Mukavaa, ettei ole suorituspaineita. Niitä tuntuu monella olevan. Tunnelmaa ja lämpöä teidän jouluun!

      Poista
  3. Kaunista <3
    Minäkin tykkään paikkakorteista ja askartelenkin niitä aina :)
    Ihana idea teillä, kiitos vinkistä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikkakortit tuovat usein sen viimeisen silauksen. Pieni, mutta kaunis yksityiskohta. Kiva, että pidit :)

      Poista
  4. Tunnelmallista ja kaunista! :) Matkamuistot joulukuusessa kuulostaa ihanalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkamuistoihin on niin mukava palata aina kuusta koristellessa. Koristelusta on tullut meille yhteinen traditio ja vuosi vuodelta tarinoiden määrä kasvaa aina yhdellä. Kymmenen vuoden päästä ei taida ilta riittää kaikkien reissumuistojen muisteluun :D

      Poista
  5. Kaikki hommat on hoidettu, vihdoinkin jopa ruoat mietitty valmiiksi :)
    Nyt vaan odottelen loman alkua, niin pojan kuin omaanikin. Teillä on niin kaunista siellä <3
    Ihanaa joulunaikaa teille ihanat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein hyvällä mallilla teillä kaikki. Kuulostaa siis siltä, että pääsette nauttimaan vapaista ja yhdessäolosta kunnolla :) Ihanan valoisaa joulunaikaa teille!

      Poista
  6. Tänä vuonna en poikkeuksellisesti ole ostanut sitä yhtä kuusenkoristetta. Syynä se, että joulu ollaan poissa kotoa ja valmistelut sen mukaan eli ei valmisteluja. T Heljä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä onkin Heljä mukavan helppo joulu tulossa. Enää muutama yö ja sieltä se joulu saapuu.

      Poista
  7. Kaunis kattaus ja hieman samantyyppisiä elementtejä olen meidän joulukattaukseen suunnitellut. Ja, oi miten hauska kuva teistä.
    Joulu tulee ilman stressiäkin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti Kaisa laitat nähtäville kuvia teidän kattauksesta myös. Varmasti tulee kaunis ja tunnelmallinen sinut tietäen. Ihanaa ja stressitöntä joulun odotusta!

      Poista
  8. Siellä on niin kaunista ja kodikasta♥ Ihana tuo kuusi! Täällä on leivottu jouluherkkuja ja siivoiltu/laitettu kotia joulu kuntoon, vielä pitäisi muutama lahja käydä hankkimassa ja paketointiakin pikkuisen riittää:) Vaan vielä on aikaa. Leppoisia joulunaluspäiviä♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin ehtii vielä tehdä viimeiset joulupuuhat. Kaunista on Päde teilläkin. Kuviasi ihastellut pitkin joulukuuta!

      Poista
  9. Kuusi on sulamassa huomista koristelua varten tuulikaapissa. Sitten kaikki on kinkun paistamista vaille valmista. Tänään huhkin siivota, joten pölyt on veks ja lattiat mopattu. Jotain pientä säätöä vielä ja jouluelokuvien katsomista. 🌲✨

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä siivous vielä tekemättä, eikä nyt mitään suursiivousta ajateltukaan tehdä. Vietämme joulun muualla, niin pölypallot saavat olla rauhassa nurkissa :D Ihanaa joulunaikaa sinulle ja mukavia hetkiä kuusen koristelun parissa!

      Poista
  10. Ihanaa joulutunnelmaa ja niin kaunista. Mukavaa joulun odotusta :) Kyllä meilläkin on jo joulu. Ainoastaan ruokaa vielä valmistellaan. P.S. Joulupukki lupasi tuoda minulle samaisen tulostimen.

    VastaaPoista
  11. Niin on nättiä, että!
    Hyvää joulunaikaa!

    VastaaPoista
  12. Hyvällä mallilla kaikki, joulu saa tulla :) Ihana tuo joulupallo kuva ♥ Hyvää joulua!

    VastaaPoista
  13. Oi miten kaunista ja jouluista <3.. täällä aika hyvällä mallilla,mutta touhua riittää silti aattoon asti :)
    Ihanaa ja hyvää Joulua <3

    VastaaPoista
  14. Tosi kauniita kuvia. Vaikka Joulu meni näitä katsellessa tulee väkisinkin hyvä mieli! KIITOS!!

    VastaaPoista