Search

Paketillinen kukkia ja blogin uusi ulkoasu

lahjapaketti-hääparille

Heinäkuun lopussa tulee kuluneeksi neljä vuotta siitä, kun ensimmäinen blogipostauksemme näki päivänvalon. Siitä alkoikin melkoinen seikkailu, joka jatkuu edelleen. Vaikka blogimme aihepiiri on vuosien varrella laajentunut melkoisesti, yksi asia on säilynyt ennallaan: rakkautemme lahjapaketointiin. Merkkipaalun kunniaksi esittelemme paketin, jonka taannoin toteutimme ystävällemme syntymäpäivälahjaksi.

Syntymäpäiväpaketista tuli varsinainen kukkalähetys. Paketin päällä koreilee viisi kukkaa, joiden terälehdet ovat kauniisti auki. Kutsumme tekniikkaa ponnahdustekniikaksi. Se on yksi eniten käyttämistämme paketointitekniikoista ja hyödynnettävissä mitä erilaisimpiin kuvioihin.

paketointi-idea

Ponnahduskukat lahjapaketissa


materiaalit:
kahta eri väristä lahjapaperia
lyijykynä
askarteluveitsi
kimalleliimaa


Paketoi lahja ensin paperiin, joka tulee näkymään terälehtien alta. Leikkaa sen jälkeen toisesta lahjapaperista paketin ympärille sopiva pala. Piirrä lahjapaperin keskelle kukkakuvioita. Leikkaa kukkien terälehdet keskustaa lukuun ottamatta askarteluveitsellä auki. Kääri lahjapaperi paketin ympärille niin, että kukat on kohdistettu paketin päälliosaan. Avaa terälehtiä hieman, jotta alla oleva värillinen paperi pilkottaa niiden alta. Koristele kukkien keskiosat esimerkiksi kimalleliimalla.

lahjapaketti

Nelivuotispäivän kunniaksi myös blogimme ulkoasu on uudistunut. Edellisestä ulkoasumuutoksesta on jo kolme vuotta aikaa, joten pieni päivitys oli paikallaan. Edellinen ulkoasumme alkoi tulla myös teknisesti tiensä päähän, eivätkä kaikki toiminnallisuudet enää pelittäneet kunnolla. Mobiilikäyttäjille muutos on hyvin pieni, mutta tietokoneen ruudulla sen näkee selkeämmin. Suurin muutos on kuvakoon kasvaminen. Kuvat ovat nyt entistä suurempia ja niitä on myös helpompi jakaa Pinterestissä.

Toinen näkyvä muutos on etusivumme. Sieltä löytyy uusimpien postausten lisäksi nyt muun muassa omat esittelysivut meistä ja kirjoittamastamme Kaikki paketissa -kirjasta. Eiköhän näihin pieniinkin muutoksiin pian taas totu. Toivottavasti uudistunut sivustomme on myös sinun mieleesi.

Suurin ulkoasuremontti on nyt tehty, mutta pientä viilailua teemme vielä lähiviikkojen aikana. 

paketointi

Loma lähestyy uhkaavasti loppuaan ja arki on alkamassa. Kesä on ollut mielettömän upea säiden puolesta. Vielä muutaman päivän saa nauttia ulkona oleilusta ennen kuin sisätyöt kutsuvat. Lämpöisiä heinäkuun viimeisiä päiviä!

23 kommenttia

  1. Kaunis paketti - kuten aina! :) Ulkoasu näyttää myös hyvältä.

    VastaaPoista
  2. Hurjan kaunis kukkapaketti 😊 Blogin ulkoasukin on niin tyylikäs. Minunkin pitäisi remontoida blogini asua, mutta omat taidotkin ovat niin ruosteessa. Eli pitäisi ensin opetella teknisiä asioita 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että sivu-uudistus on mieleen. Kyllä sitä meilläkin hieman hammasta purtiin, kun kaikki ei mennyt kuten Strömsössä, mutta lopussa kiitos seisoi :)

      Poista
  3. Ihana paketti :) Voi vitsit, miten mainiot esittelyt teistä. Aivan huippu ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että, olipa ihana kuulla että esittely oli mieleen. Halusimme välittää sen fiiliksen, kuinka iloisia olemme sinusta ja muistakin lukijoista. Aurinkoa ja lämpöä heinäkuun viimeisiin päiviin 😊

      Poista
  4. Kaunis paketti :) Ulkoasu on kyllä hieno. Pitäisi itsekin päivittää jotain uutta ulkoasua, mutta kun ei oikein saa aikaiseksi. Aurinkoista loppulomaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa. Sisältöhän se tärkein on blogissa, mutta meillä alkoi prakailla tuo vanha ulkoasu ja kuvatkaan ei enää latautuneet kunnolla. Toivottavasti tällä selvitään nyt tovi eteenpäin.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva että pidät ❤️ Mekin ollaan kyllä tyytyväisiä lopputulokseen :)

      Poista
  6. Hyvältä näyttää blogin uusi ulkoasu. Kukkapaketti on ehdottomasti tämän kesän kaunein paketti, todella upea!
    Ihanaa viikonloppua murut <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Outi 😍 Joskus ne yksinkertaiset ideat vaan onnistuu ❤️ Ihanaa viikonloppua myös sinulle ✨

      Poista
  7. Tuo paketti on kyllä aivan ihana ja niin on blogin ulkoasukin, hienolta näyttää! Aurinkoista viikonloppua ja leppoisaa loman jatkoa teille♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos ❤️ Oikein ihanaa ja helteistä viikonloppua myös sinulle 😘

      Poista
  8. Näyttää hyvältä mobiilissa. Pitää huomenna vielä katsoa koneelta!! Hyvä te <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jesh! Kiitos ❤️ Kyllä tässä oli Janilla urakkaa koodailla 🙈 mutta hieno lopputulos palkitsee ❤️

      Poista
  9. Niin hieno on blogin ulkoasu ja niin on kukkaisa pakettikin, tulee mieleen Daisy tuoksun kukat, ihana <3

    Kivaa viikonloppua teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpäs muuten tuleekin, nyt kun sanoit :D Ja kiitos ihana Tiia ❤️

      Poista
  10. Tosi upea paketti.. ihanat nuo kukat ja kaikki 😍 .. blogin ulkoasu myös aivan upea!
    Mukavaa sunnuntaita 💜

    VastaaPoista