Search

The Blog Awards Finland 2016 ehdokkaana

the blog awards finland 2016

Oho, ei voi olla totta! Ne olivat ensimmäiset sanat, kun kuulimme olevamme ehdolla The Blog Awards Finlandin tämänvuotisessa kilpailussa. Ehdokkaat julkistettiin tänään, ja meitä voi äänestää Yleisön suosikki/ Musta hevonen -kategoriassa. 

Ja huh huh, millaisessa seurassa olemme. Ehdokkaina on maamme eturivin bloggareita ja videoblogaajia, joten kyllä tässä meikäläiset ovat huuli pyöreinä edelleen. Kategorioita on kaikkiaan 15 ja ehdolla on yhteensä 47 blogia tai tubekanavaa.

Erilaisten kädentaitojen ja diy-ideoiden esille nostaminen sekä ihmisten innostaminen on ollut meille tärkeää blogin perustamisesta lähtien. Pelkkä ehdokkuus on osoitus, että jotain olemme tehneet oikein. Se lämmittää mieltä. Eikä tätä blogia olisi ilman sinua. Joten suurin kiitos kaikesta kuuluu teille lukijoille, juuri sinulle siis. Kiitos!

The Blog Awards Finland on toimialan yhteinen kilpailu. Kilpailun tuomaristo koostuu blogi- ja tubemaailmaan asiantuntijoista, jotka valitsevat voittajan jokaisesta kategoriasta. Lisäksi kilpailussa palkitaan eniten yleisöääniä saanut blogi tai kanava. Yleisöäänestys on nyt käynnissä ja myös meitä on siinä mahdollista äänestää.

Ehdokkuus on meille itsessään suuri kunnia ja ikimuistoinen kokemus. Jos haluat ilahduttaa äänelläsi meitä, voit tehdä sen täällä (klik!). Olemme jokaisesta äänestä kiitollisia.

Kaikkien äänestäjien kesken arvotaan Polarin fitnessranneke (arvo 200 euroa) sekä liput A-lehtitalossa 14. lokakuuta järjestettävään säkenöivään gaalaan kahdelle. Jo senkin takia kannattaa käydä äänestämässä. Äänestys päättyy 27.9.2016. 

43 kommenttia

  1. Mun eka reaktio oli et " YESSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSS".

    Onnea teille! Ihan mahtavaaaa <3 Olette niin paikkanne siellä ansainneet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos ja vielä kerran kiitos ❤️ Ihana uutinen ja hiljalleen sen todeksi uskomme :)

      Poista
  2. MAHTAVAA <3 Kuten tuossa aikaisempikin kommentoija toteaa niin pitää todellakin kutinsa että te olette paikkanne ansainnut <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, että. Pelkästään nämä kaikki kehut ja onnentoivotukset, joita täällä on tullut, saavat mielen iloiseksi. Kiitos <3

      Poista
  3. Huikea homma,lämpimästi onnea:)

    VastaaPoista
  4. Tää oli NIIIN huippu uutinen! Hyvä TE! Wuhuuu! :D DIY-bloggaajana arvostaa tätä paljon. Se on osoitus meidät on löydetty. Äänestetty on! Suukko, hali ja rutistus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No suukkoja ja rutistuksia sinnekin. Toivotaan, että DIY-blogit vihdosta viimein alkaisivat saada ansaitsemaansa huomiota. Lupaamme edustaa kaikkia niitä upeita DIY-blogeja, joita maastamme löytyy!

      Poista
  5. Ihan mahtava juttu! Onnea ehdokkuudesta!<3 Tulin kovin iloiseksi, kun huomasin teidät ehdokaslistalla.:)

    VastaaPoista
  6. Mahtista !!!! Onnea pojat <3 Ääni annettu heti !

    VastaaPoista
  7. Teidän kuuluukin olla ehdolla. Ääni annettu <3 Onnea ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä se jaksat Outi aina tsempata niin, että olemme onnesta soikeina :) Ihanaa viikonloppua!

      Poista
  8. Oi onnea teille! Tietenkin ääni annettu mun suosikki pojille. Ootte ihania. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana olet sinäkin, kun jaksat aina käydä kehumassa ja antamassa positiivista palautetta. Kiitos Minttu sinulle <3

      Poista
  9. Onnea! Minäkin annoin ääneni teille :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me annamme virtuaalisen halauksen kiitoksena äänestä :) Ihanaa viikonloppua!

      Poista
  10. Upea juttu👍 Ääni annettu 😊

    VastaaPoista
  11. Onneks olkoon, kertakaikkisen upea juttu!

    VastaaPoista
  12. No ihan varmasti äänestän, koska muutenkin pistän aina kaiken likoon juurikin Mustien Hevosten puolesta :). Ootte te sen verran vekkulia ja idearikasta porukkaa, ettei kahta sanaa. (Sitäpaitsi myös äkkikatsomalta ainoa ehdokas, jonka blogia seuraan..)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille ei taida löytyä kunnon kategoriaa, niin tuo musta hevonen kuulostaa ihan passelilta :) Joka tapauksessa kiitos kehuista ja sanoista. Mukava asia tämä kertakaikkiaan oli :)

      Poista
  13. Aivan mahtavaa! Onnea! Olette kyllä paikkanne ansainneet! <3

    VastaaPoista
  14. Mahtavaa! Onneksi olkoon! Te olette ansainneet ehdokkuutenne.

    VastaaPoista
  15. Onnea ehdokkuudesta! Toivottavasti ääniä tulee roppakaupalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos onnitteluista. Pelkkä ehdokkuus on meille jo suuri asia ja kunnia. Tästä on hyvä jatkaa :)

      Poista
  16. Ihan huikeeta pojat, tuhannesti onnea matkaan! <3

    VastaaPoista
  17. Onnittelut - ja menestystä kisaan :)

    VastaaPoista
  18. Onnea teille ja äänenihän annoin jo aiemmin!! Toivottavasti teille tulee paaljoon ääniä, sillä sen olette ansainneet!!! Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi Liisa <3 ja äänestäsi! Arvostamme sitä!

      Poista
  19. Oikein paljon onnea minunkin puolesta!!

    VastaaPoista