Kotimainen joululahja tukee suomalaista työtä

16.11.15

Ainakin yksi kotimainen joululahja Kaikki Paketissa

Useat meistä suomalaisista muistavat tänäkin jouluna läheisiään ja ystäviään lahjalla. Meille kotimaisen työn tukeminen on ollut aina lähellä sydäntä ja siksi tänä vuonna olemme pyrkineet ostamaan lahjoiksi kotimaisia tuotteita. Tähän liittyen haluammekin vinkata Facebookissa meneillään olevasta tapahtumasta.

Ainakin yksi kotimainen joululahja -tapahtuman tarkoituksena on saada 10 000 ihmistä sitoutumaan kotimaisen lahjan hankintaan (50€), jolloin tapahtuman laskennallinen arvo kotimaiselle työlle olisi 500 000€. Tapahtuman taustalla on kotimaisella katumuodilla hassuttelevan Me We -yrityksen (klik!) perustajanaiset, jotka haluavat kantaa kortensa kotiin kotimaisten ja eettisesti tuotettujen lahjojen hankkimisen puolesta.

Tapahtumassa esitellään kotimaisten pientuottajien vaihtoehtoisia lahjaideoita ja listataan kotimaassa järjestättäviä jouluisia tapahtumia interaktiiviseen karttaan. Tapahtuman idea on, että pienet tuottajat voivat löytää uusia asiakkaita ja vastaavasti asiakkaat voivat löytää ihania lahjoja, joita eivät välttämättä muuten olisi löytäneet. Aivan mielettömän hieno idea. Me haluamme ilman muuta sitoutua tähän. Lähdetkö messiin?

Käy tutustumassa Facebook-sivuun (klik!) ja tue kotimaista työtä! Jokainen euro, joka jää kotimaahan hyödyttää meitä kaikkia ja suomalaista työtä pitkällä tähtäimellä. 

You Might Also Like

21 kommenttia

  1. Aina tulee kyllä annettua paljonkin suomalaista, jotenkin kuuluu joulun henkeen suomalaiset klassikko tuotteet.

    Kivaa alkanutta viikkoa <3

    VastaaPoista
  2. Hyvä te! Mekin muistutamme meidän upealla IG arvonnalla suomalaisista yrityksistä ja siitä kuinka joululahjat voidaan ostaa Suomesta!

    Olettehan osallistuneet ;) ? Nyt saa tägää kaikki kamut mukaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan ollaan :) Vielä kun se voitto kolahtaisi kohdalle :)

      Poista
  3. Ilman muuta mukana:)
    Tänä vuonna aion kiertää pieniä myyjäisiä ja ostaa mahdollisimman usean lahjan käsityöläisiltä sekä kotimaisilta yrittäjiltä.Itse olin viime Joulua ennen myyjäissä ja harmitti, kun ihmiset tulivat vain lähinnä tapaamaan tuttujaan ja puhua pölisemään myyntipöytien eteen.Vähäinen myyntitulos ei itsessään minua häirinnyt vaan se, että jos myyjiltä ei osteta yhtään mitään,monikaan ei osallistu tulevina vuosina ja kaikki pikkukylien tapahtumat loppuvat:S.Monille pienyrittäjille myyjäiset ym on paras aika hankkia elantoa ja jos pöytämaksu alkaa olla Kuopion torilla edullisempi kuin pikkumyyjäisissä niin vain uskollisimmat myyjät vaivautuu paikalle.Tänä vuonna en itse ole kotikylän myyjäisissä myyjänä,mutta asiakkaana aion olla siitäkin edestä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin totta. Itsekin tykkään kierrellä myyjäisissä ostamassa, koska siellä usein kivoja ja uniikkeja juttuja :)

      Poista
  4. Lähden todellakin messiin - kahdella tavallakin; asiakkaana sekä yrittäjänä. Kiitos hyvästä vinkkauksesta hienoon kampanjaan. Näitä Suomi tarvitsee! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa Miru. Yrittäjänä varmasti otat itsekin tämä riemuiten vastaan :)

      Poista
  5. Hyvä idea! Omen itsekin lupautunut mukaan asiaan. Mukavaa maanantaita ♡

    VastaaPoista
  6. Tähän kampanjaan on helppo osallistua ja kukapa ei haluaisi oman maan tuotteita hankkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa se Outi. Tämä on varmasti paras lahja myös kotimaisille yrittäjille

      Poista
  7. Mahtava vinkki! Kotimaata pitää tukea kaikin puolin, varsinkin tällaisina aikoina. Itse käyn ainakin tykkäilemässä sivusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla. Näinä aikoina pitää vetää kotiinpäin, että saadaan ihmisiä työllistettyä.

      Poista
  8. Tottakai mukana! Suomesta löytyy niin paljon taitajia, että kotimaisten lahjojen löytäminen on helppoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa. Taitavaa väkeä on runsaasti. Kun ihmiset vielä ymmärtävät hyödyntää näiden ihmisten tuotteita tai palveluita niin olisi jees :)

      Poista
  9. Eikä, sorhauduin ihan vahingossa teidän blogiin ja onneksi niin! Huikea kamppis ja heti lähti tilaukseen isipapalle kivoja suomalaisia lahjoja. :) Varmasti vinkkaan myös tutuille tästä. Kiitos vinkistä ja hyvää joulunodotusta teille!

    VastaaPoista

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *