Search

Winteria — ihania joulukoristeita kotiin

winteria-kirjelaatikko
* Postauksessa esiteltävät tuotteet saatu pr-näytteinä

Joulukoristeet tuovat joulun tunnelman kotiin. Aloitamme kodin koristelun usein jo marraskuun alussa, mutta tänä vuonna olemme tavanomaista myöhemmin liikkeellä. Ensimmäiset koristeet löysivät paikalleen vasta viime viikonloppuna. Tänä vuonna esillä on kuitenkin paljon uutta.

Kotimainen Tammer Brands toimitti meille ihastuttavia maistiaisia heidän uudesta Winteria-mallistostaan. Kyseessä on aivan uusi tuotesarja, joka sisältää kodin talvisia tekstiileitä, sisustustuotteita, taloustavaroita, somisteita, joulukoristeita sekä paketointituotteita. Mukana on niin vanhoja klassikoita kuin trendikkäämpiä uutuuksiakin.

  winteria-kuusi-joulutonttu

Saamme joulunaikaan kymmenittäin joulukortteja, joiden esillepanoon ja säilyttämiseen olemme kaivanneet jonkinlaista fiksua ratkaisua. Tähän asti osa korteista on lojunut pöydällä, osa lipaston päällä. Tänä vuonna tilanne kuitenkin korjaantuu ja saamme kortit siististi esiin yhteen paikkaan. Winteria-mallistoon nimittäin kuuluu kaunis kirjelaatikko, jonka lokerikkoon joulutervehdykset sujahtavat näppärästi. Kirjelaatikon design on sopivan jouluinen, mutta samalla myös tyylikäs. Kirjelaatikko päätyi heti seinälle ja on saanut täytteekseen jo ensimmäiset joulukortitkin.  

Kirjelaatikon lisäksi saamamme yllätyspaketti sisälsi vekkulin tontun ja Winteria huonekuusen. Tonttu on todellinen tunnelman tuoja, sillä se on varustettu led-valolla. Todellinen iltojen ilahduttaja valaistuna! Ihastuttavia tonttuja on saatavilla harmaana ja punaisena. 


winteria-riippuva-tonttu winteria-riippuva-tähti

Paketista löytyi myös toinen partaveikko. Kaikenlaisia tonttukoristeita olemme jo tähän ikään mennessä nähneet, mutta riippuvassa kehyksessä istuva tonttu oli aivan uusi tuttavuus. Vieläpä kaunis sellainen. Se päätyikin heti kuusenkoristeeksi. 

Winteria-malliston ehkäpä kaikista kivoimmat koristeet ovat kuitenkin riippuvat tähdet. Puiset tähdet ovat kauniit sellaisenaan tai niitä voi tuunata haluamallaan tavalla. Tähden ympärille voi rakentaa jouluisen kranssin tai koristella muulla tavoin. Meillä tähteä koristaa kauratonttu, joka osalle onkin tuttu viimeviikkoisesta postauksesta.

winteria-kangaskassi-joulu

Löytyipä lähetyksestä vielä yksi yllätys. Tonttukuosilla varustettu kangaskassi. Sitä voi käyttää kauppakassina tai lahjakassina. Meidänlaiset jouluhöperöt ottivat kassin heti olalleen. Kauppareissuilla kassi on herättänyt paljon ihastusta muissa joulufaneissa.

Saamamme pr-näytteet ovat vain pieni otos monipuolisesta Winteria-talvisarjasta. Tuotteita myydään hyvinvarustelluissa myymälöissä ja verkkokaupoissa ympäri maan. Myös Tammer Brands outletissa Vantaalla ja Tampereella on laaja kavalkadi Winteria-tuotteita myynnissä. Pidähän silmäsi auki, kun käyt muuallakin ostoksilla. Eteesi saattaa ilmestyä Winterian ihania jouluastioita, välkehtiviä kuusenkoristeita tai monia muita malliston tuotteita. 

Olikos näissä tuotteissa jokin, joka sykähdytti sinua erityisesti? Entä onko teillä ensimmäiset koristeet jo aseteltu paikoilleen?

*Tuotteet saatu pr-näytteinä Tammer Brandsilta

7 kommenttia

  1. Tässä osoitteessa on myös koristelut vähän jälkijunassa, kun aika on kulunut tiiviisti töiden ja syksyllä aloitettujen kirjoittamisopintojen parissa, mutta valkoiset kuuset on jo pystytetty ja valoja laiteltu.✨ Onneksi vielä ehtii.

    Noita ”nenätonttuja” on näkynyt marketeissa, ja yksi sellainen aika iso säädettäväjalkainen muutti meillekin. Nuo ovat nyt muodissa muuallakin päin maailmaa, ainakin 2020-trendien mukaan.

    VastaaPoista
  2. Kivoja joulujuttuja!
    Kyllä täällä jo on tontut ja muut jouluiset hahmot pikkuhiljaa löytäneet paikkansa.
    Mukavaa adventtia!

    VastaaPoista
  3. Ihania jouluisia juttuja! Pitääpä tutustua lisää Winteria-malliston tuotteisiin. Meillä alkanut joulu hiipiä kotiin hiljoksiin ja tänään jo ihan ryminällä - tyttäret ovat aloittaneet joulusiivouksen huoneissaan - jopa niin perusteellisesti, että huonekalut ovat vaihtaneet paikkaa! Hyvää viikonloppua ja adventtia!

    VastaaPoista
  4. Kyllä nuo tähtikoristeet ja kangaskassi olisivat minunkin mieleeni. Meidän äiti keräilee tonttuja ja olemmekin nauraneet, että hyvä kun tv:lle on joulun aikaa tilaa, kun tonttuja on joka tasolla jo niin paljon. Hälyttävää on se, että joka vuosi pitää ainakin yksi tonttu ostaa lisää :)
    Ihanaa viikonloppua teille kahdelle <3

    VastaaPoista
  5. Kauniita sisustusjuttuja! Tammer Brandsilla on kyllä ihastuttavia tuotteita, myymälässä on pakko käydää aina jos piipahtaa Jumbossa. Mukavaa joulunalus aikaa ♥

    VastaaPoista
  6. Ihania koristeita. <3
    Ihanaa joulukuun alkua :)

    VastaaPoista
  7. Ihania Joulukoristeita <3 Tähti on minun mieleen.. tontut myös kivoja,mutta vielä ne on jäänyt toistaiseksi kauppaan :) Muutama omatekoinen huovutettu tonttu pääsee paraatipaikalle joka joulu.Mukavaa Joulun odotusta <3

    VastaaPoista