Search

Lapin Marian glögit - uutuusmakuna inkivääri

Lapin Maria inkivääriglögi
Joko glögikausi on korkattu? Meillä ensimmäiset glögit keitettiin heti, kun talven lämpimät juomat ilmaantuivat kauppojen hyllyille. Mukavaa, että markkinoille tulee vuosittain myös uusia alkoholittomia glögimakuja. Yksi tämän vuoden uutuuksista on Lapin Marian inkivääriglögi. Se sai meidät lähes pomppimaan tasajalkaa, sillä glögien lisäksi rakastamme inkivääriä. Inkivääriglögi taitanee nousta yhdeksi meidän tämän joulun lemppareista.

Inkivääriglögin lisäksi ehdimme maistella samaiselta valmistajalta myös Revontuli vanilja-mustikkaglögiä. Se on itsessään kuin pehmeä elämys, joka tuoksuu joululta. Juoma on maustettu oikeilla mausteilla, ja mukaan sekoitettu aitoa Madagaskar-luomuvaniljaa. Päiväntasaajan lämmössä kasvaneet vanilja, kardemumma ja kaneli ovat suloisessa sopusoinnussa napapiirin yöttömän yön mustikoiden kanssa. Ah! 

mustikka-vaniljaglögi

Lapin Maria on Suomen suurin luomuglöginvalmistaja, jonka juomia on myynnissä sekä suurissa marketeissa että erikoiskaupoissa. Lapin Marian glögit tehdään oikeista marjoista ja mausteista, joiden viljelyssä ei ole käytetty kemiallisia lannoitteita tai torjunta-aineita. Siksi juomissa maistuu puhdas luonto. 

Juurikin maku on näissä glögeissä parasta. Kauppojen halvimmat glögijuomat nimittäin ovat meidän makuun usein liian pliisuja tai esanssisia. Mausteisuus ja aidot maut tekevät glögistä glögin! Esimerkiksi Marlin tämänvuotinen mustikkaglögi oli suoranainen pettymys ja kalpenee Lapin Marian mustikkaglögille mennen tullen.

lapin-maria-glögi

Lapin Marian inkivääriglögi on niin tuore tulokas, ettei sitä ole vielä kovin moneen kauppaan ehtinyt tulla, mutta tilanne korjaantuu varmasti lähiaikoina. Käsityksemme mukaan Lapin Marialta on ilmestynyt myös tyrniglögi, ja se varmasti menee myöhemmin meillä vielä testiin.

Onko sinulla jokin glögi, jonka nimeen vannot vuosi toisensa jälkeen vai tykkäätkö testailla myös uusia makuja? 

p.s. Blogissa laitetaan hiljalleen jouluvaihde päälle ja huristellaan jouluisissa tunnelmissa aina vuoden loppuun asti. Kivaa, eikö vain? Myös muutama isänpäiväidea mahtuu joukkoon.

Mukavaa marraskuuta!

*Juomat saatu pr-toimistolta

30 kommenttia

  1. Hyvän kuuloisia glögejä, täytyykin kokeilla. Meillä tosin melkein aina ostetaan sitä kaikista halvinta purkkiglögiä, kun se maistuu lapsillekkin. Mutta ehkäpä olisi uusien makukokeilujen aika ;) Ja jos eivät lapset tykkää, niin ei haittaa. Jääpähän miulle enemmän :D hahahah!
    Ihanaa, että joulu lähestyy :) Hiphei tip tap!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo inkivääriglögi lämmittää varmasti kaikkien inkivääristä pitävien mieltä. Se varmasti jakaa mielipiteitä, mutta meidän makuhermoja se kutkutteli. Innolla mekin odotamme jo joulua :) / Jani ja Aleksi

      Poista
  2. Oi, kuulostaa hyvältä! Ihanaa kun pikkuhiljaa saa valmistautua jouluun. Tänään juuri tein lahjatilaukset kummilapsille, nyt enää paketointi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä olet hyvissä ajoin liikkeellä ja se on hyvä. Meillä ainakin asiat tuppaavat jäämään aina viime tippaan, mutta lahjojen suhteen onneksi on suht selvät sävelet :)

      Poista
  3. Mielenkiintoisia glögejä, pitääpä testata!
    Meillä juodaan lähinnä peruspahvitölkki glögejä, mutta ehkä olisi aika kokeilla muitakin.
    Jotain alkon suklaaglögiä kokeilin joskus, oli kauheaa. 😉
    Monet mustikkajutut maistuu mun mielestä esanssilta, tätä vois testata. Kiitos vinkeistä! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö, me maistettiin viime vuonna jotain suklaa-lakritsiglögiä ja jo sen tuoksu oli aivan kamala. Ei sitä voinut juoda. Tuoli mieleen jokin yrttilikööri :) Usein mustikkaglögitkin ovat kovin esanssisia, mutta näissä luomuglögeissä on juuri se hyvää, että niissä aitoja makuja. Tuo inkivääri oli kyllä ehdoton suosikki.

      Poista
  4. Aina on kiva kokeilla uusia glögimakuja. Tuo Vanilja-mustikka-glögi kuulostaa minulle todella herkulliselta.

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa ja näyttää hyviltä, nuo pullotkin on niin kauniita,hienot etiketit:) Minä pidän kovasti ihan perinteisistä glögeistä, mutta mielellään kokeilee erilaisia ja sitten Valion Hehkujuomasta, oi että se on hyvää ja lämmittää mukavasti kun on oikein vilakka keli:) Mukavaa marraskuuta sinne teille♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tänä vuonna pitäisi antaa etiketeistä erityismaininta, niin kyllä se menisi näille pulloille. Kauniit ovat :) Ja tuo Valion Hehku on ihana talvijuoma. Meillä glögi korvattiin jossain vaiheessa Hehkulla kotipuolessa. Nyttemmin glögitkin ovat palanneet taas juhlapöytään, kun niissäkin erilaisia makuja saatavilla.

      Poista
  6. Hienot pullot! Tota inkivääriä haluaisin maistaa..yksi oma suosikkiglögini on Hans Välimäen vaaleaglögi. Oikein kivaa halloweenia👻😱

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota glögiä ei ole tullutkaan vielä juotua. Jotain Hansin vuosikertaglögiä taisin jokunen vuosi sitten maistaa ja hyvää oli. Pitänee ostaa vaaleaa glögiä, kun ensi kerran osuu silmiin :)

      Poista
  7. Kiitos glögivinkistä. Muutama joulu sitten ihastuin kovasti vaaleaan glögiin, joten tuota inkivääriä voisinkin maistella.
    Ihanaa keskiviikkoa ihanuudet <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa maistaa. Minä voisin elää inkiväärillä, joten tämä oli aivan ihana uutuus.

      Poista
  8. Tuo Revontuli kuulostaa kuvailunne perusteella lupaavalta luomuvaniljoineen. ☕️

    Minun suosikkini on ruotsalainen luomuglögi Snälleröds, mutta mikä pettymys, kun viime joulun aikaan eivät olleet sitä Alkoon saaneet. Jotain jäi joulusta uupumaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saat tänä vuonna lemppariglögiäsi Alkoon. Tästäkään glögistä emme ole aiemmin kuulleet. Ehdottomasti pitää sitäkin testata, jos vaikka tulisi Alkon valikoimiin välivuoden jälkeen uudelleen :)

      Poista
  9. Mielenkiintoisia uusia tuttavuuksia nämä glögit. Kiitos vinkistä! Hyvää marraskuun alkua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiiu. Mukavia ja maistuvia uutuuksia kertakaikkiaan :) Suosittelemme lämpimästi

      Poista
  10. Kyllä on glögillä jo fiilistelty heti pakkasten tullessa! Näitä uusia glögejä pitää kyllä maistaa. Tuo inkivääriglögi kuulostaa mielenkiintoiselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen :) Nyt ulkona on varsinkin aamuisin ja iltaisin ollut sen verran vilpoista, että ihanaa keitellä illalla kupposet kuumaa glögiä.

      Poista
  11. Tuo Revontuli on kyllä hyvää! Ollaan sitä jo muutama pullo joulua odotellessa juotu. Meidän 4-vuotiaalle glögillä ei ole väliä, kunhan sitä saa ainakin lokakuusta toukokuuhun :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee. Teillä nuorukainen tosiaan glögien suuri ystävä. Ihan toukokuuhun meillä ei sentään sitä juoda, vaikka pitkälle talveen onkin mukava lämmintä talvijuomaa siemailla :) Kiva, että tekin piditte tuosta Revontulesta :)

      Poista
  12. Mmmmm glögi<3
    Tuota mustikka-vaniljaa aion kyllä testailla ja tyrniglögi kuulostaa tosi kivalle:P
    Täällä on myös jouluiset jutut mielessä.Odotan innolla uusinta Kauneimmat askartelut-lehteä, jossa on juttu teistä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, sana on kiirinyt lehdestä :) Kiva, mekin odotamme kovasti. Varmasti viimeistään huomenna kolahtaa postiluukusta. Jännityksellä odotamme :)

      Poista
  13. Saiko näitä glögejä ihan kaupasta? Vain alkosta? Inkivääriglögi kiinnostaa kovasti! Blossan glögejä on aina kiva testata ja joka joulu olen sellaisen ostanutkin :) Ihanaa talvipäivää sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Jaana, juu ihan kaupasta saa :) Isoimmista marketeista, esim. Cittarista. Varmaan myös Prismasta, olettaisin ja joistakin erikoisliikkeistä.

      Poista
  14. Osaatte kirjoittaa kaikesta aina niin innostavasti. Taas pitää rynnätä kaupoille, näitä on pakko saada. Jos postaisitte vaikka maksalaatikosta, ostaisin varmaan sitäkin 😀

    VastaaPoista
  15. En juo glökiä lainkaan. Mutta vanilja-mustikka kuulostaa hyvältä. :)

    VastaaPoista
  16. Heti kesäloman loputtua alkoi glögin odottelu, pitkään joutu odotella ennen kuin ilmestyi kauppoihin, mutta nyt on useampi purkki jo juotu :)
    Minä vannon Valion tumman glögin nimeen, ihan sellainen pahvipurkki. En ole pitänyt pullo glögeistä mitä olen maistanut, enkä kyllä purkki glögeistäkään muuta kuin tästä, tätä rakastan!
    Mutta ehkä näitä esittelemiänne voisin maistaa:)

    VastaaPoista
  17. Hei
    Olisihan tuo kiva maistaa, mutta kun on niin hyvin pakattu, etten saa sitä avattua! *#&*#€:#

    VastaaPoista