Search

Yllätyssiemeniä ystävälle tai hääparille

Yllätyssiemeniä hääparille Kaikki Paketissa
Oletko koskaan saanut lahjaa, josta ei heti ota selvää, mikä se oikeastaan on? Nyt olisi tarjolla lahjaidea, jonka pitää tovi itää ennen kuin se aukeaa saajalleen. Kyseessä on pussillinen kukkien siemeniä. Juju on siinä, että asettelet siemenet esim. sellofaanipussiin, kirjoitat mukaan hoito-ohjeet, mutta jätät kertomatta, mikä kukkalaji on kyseessä.

Teimme tällaisen yllätyssiemenpussin hääparille, mutta ideaa voi hyödyntää muidenkin juhlakalujen kohdalla. Eikä tämä hassumpi ystävänpäivämuistaminenkaan ole. Siemenpussiin voi halutessaan taiteilla etiketin, jossa lukee esim. "Kasvata rakkaudella", "Antakaa rakkauden kasvaa" tai "Katsokaa, kuinka rakkautenne kasvaa".

Joskus lahjansaaja saattaa toivoa, että kertoisit pussin sisällöstä tarkemmin. Silloin kannattaa kunnioittaa hänen toivettaan. Me sujautimme pussiin myös kukkatikun, johon voi myöhemmin kirjoittaa, mitä siemenistä kasvoi.

Lahjaidea ystävälle

lahjaidea hääparille

Yllätyksellistä keskiviikkoa!

34 kommenttia

  1. Una meravigliosa idea! Love this...
    Buona giornata.

    VastaaPoista
  2. Tosi ihana idea! Tuollaisen ottaisi itsekkin vastaan iloiten. Saattaisin vaan onnistua tappamaan kukat jo ennen kuin ne ehtivät kunnolla itämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on mukava tuo yllätyksellisyys, joka säilyy vielä lahjan saamisen jälkeenkin :) Täytyy myöntää, että sinussa on samaa taipumusta kuin täälläkin. Kukat usein kupsahtavat ennen aikojaan.

      Poista
  3. Aivan paras idea tuo ettei tiedä mitä tulee! Tämä lähtee kyllä matkintaan. :) Kivaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee jee. Tällainen yllätys on helppo toteuttaa ja onnistuu pienemmälläkin budjetilla. Mukavaa viikkoa Tiiallekin <3 / Aleksi ja Jani

      Poista
  4. Oi, miten suloinen idea <3 Tunnistan kukkien siemenet ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, sinulla on tarkka silmä ja myös tietämystä kukista (toisin kuin täällä). Mukavaa viikkoa Niinalle! / Aleksi ja Jani

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos Kata. Iloa päivääsi. Toivottavasti helmikuu sisältää mukavia yllätyksiä :) / Aleksi ja Jani

      Poista
  6. Ihana idea! Tämän voisinkin toteuttaa ystäväpariskunnalleni joka menee ensi kesänä naimisiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, tämä vain korvan taakse. Ihan mukava piriste häälahjaan ja kun mukaan laittaa vielä romanttiset saatesanat :)

      Poista
  7. Ihana lahja. Tällaiselle joka rakastaa arvoituksia ja yllätyksiä, tuo olisi ihan paras lahja. Kauniisti olette sen myös toteuttaneet.
    Kivaa keskiviikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitämme Outi kehuistasi ja sanoistasi. Yllätyksellistä helmikuuta ja mukavaa keskiviikkoa!

      Poista
  8. Niin hauska idea, että pakko toteuttaa heti ystävänpäivänä, Kiitos! terkuin Suska Koivulasta.

    VastaaPoista
  9. Todellla ihana idea,yllärin kanssa niin paljon enemmän kuin pelkät siemenet.
    Minä tein viime kesänä äidilleni yllätyksen, kun vanhempani olivat reissussa.Laitoin kivikon pieneeen syvennykseen multaa ja kylvin ruiskaunokkeja,unikoita ja niittysiemensekoitusta.Äiti sitten kesän mittaan näki mitä sieltä alkoi kasvaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa ihana idea tuokin. Varmasti iloinen yllätys myös äidillesi :) / Aleksi ja Jani

      Poista
  10. Ooohlalaa mikä idea!! Aivan super kiva :)

    VastaaPoista
  11. Siis aivan mielettömän ihana idea <3 Täytyy tehdä ystävälle nyt ystävänpäiväksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtista, jos tästä sait ideanpoikasen ystävänpäivälahjaan. Ystävänpäivä on tosiaan tuloillaan :=)

      Poista
  12. Kaunis kiitos. Yritimme saada hempeää ja romanttista värimaailmaa lahjaan ja kuviin. Mukava, että se välittyi myös sinne. Iloa loppuviikkoon! / Aleksi ja Jani

    VastaaPoista
  13. Tässä lahjassa on (kauniin paketin lisäksi) ihan loistava ajatus taustalla <3! Minä olen ipanan kanssa istuttanut yrttien siemeniä samalla konstilla ruukkuun äitienpäivälahjoiksi (lapsi siis koristeli ruukut ja valitsi yrtit). Hoito-ohjeet tietysti mukaan. Hauskaa oli odottaa, arvaavatko yrtin oikein :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ruukkuidea on myös niin kiva, että meidän on puolestaan sitä kokeiltava. Kiitos siis vastavuoroisesti tuosta ideasta! / Jani ja Aleksi

      Poista
  14. Vastaukset
    1. Hyvä, hyvä :) <3 Mukavaa viikonloppua! / Aleksi ja Jani

      Poista
  15. No olipa taas hauska idea. Tykkäisin myös saada tuollaisen, eikä mitään tietoa siitä, mitä niistä kasvaa. Yllätys sekin. Tämä olisikin oiva ystävänpäivälahja tai kiva vieminen kylään mennessä. Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ystävälle, kylävieminen, haalahja tai muuten vain tapa piristää jonkun päivää. Tämän idiksen hyvä puoli on juuri se, että tätä voi soveltaa monella tapaa. Liisalle mitä parhainta viikonloppua! / Aleksi ja Jani

      Poista
  16. :) Nytpä nappasin tästä idean nimpparilahjalle - pari siemenpussia on ostettuna, mutta sekaanpa ne keskenään ja laitan yllärisiemeninä menemään by posti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla. Toivotaan, että nimpparisankari yllättyy ja pitää lahjasta. Tämä on mukavan kevyt myös postissa lähetettäväksi. Postikulut eivät nouse taivaisiin, kun paketti on näin kevyt :)

      Poista
  17. Ihana idea! :) Tämä sopisi myös hääjuhlissa muistamiseksi vieraille, jokainen vieras saisi kotiinviemisiksi pussillisen yllärisiemeniä. Ei varmaan olisi kovin tyyris toteuttaa useammallekaan vieraalle.

    VastaaPoista