Veden päällä kelluva kukka-asetelma
Meillä on haave. Haave oppia tekemään kukka-asetelmia. Erityisesti juhlatilaisuuksiin olisi mukava suunnitella kauniita kimppuja ja asetelmia. Niillä on helppo luoda tunnelmaa myös silloin, kun muuhun koristeluun ei ole aikaa.
Järjestimme taannoin kodissamme pienimuotoiset kesäjuhlat. Yleensä ostamme juhliin kimpun kukkia ja laitamme sen sellaisenaan maljakkoon. Tällä kertaa halusimme kuitenkin yrittää tehdä jotain uutta. Kaappien kätköistä löytyi Ikeasta vuosi sitten ostamamme laakea lasikulho. Heräteostos, joka on jäänyt liian vähälle käytölle. Oli siis korkea aika keksiä lasiastialle käyttöä. Täytyimme sen vedellä ja asettelimme pinnalle eri värisiä neilikoita ja daalioita. Ei yhtään hassumpi lopputulos. Myös vieraat pitivät näkemästään, joten ei tämä nyt ihan katastrofikokeilu ollut.
Poikkeuksellista tässä vesiasetelmassa oli se, kuinka hyvin kukat säilyivät siinä. Kaksi kokonaista viikkoa! Maljakossa kukkakimput tuntuvat nuupahtavan jo vajaassa viikossa. Onnistunut kokeilu, joka ei jää viimeiseksi. Ei kai tätä nyt ihan asetelmaksi voi kutsua, mutta pienin askelin hyvä tulee :) Otamme mielellämme vastaan, jos sinulla on hyviä vinkkejä kukka-asetelmista tai tiedät blogeja/sivustoja, joissa olisi uusia ideoita toteutettavaksi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Vau, onpas se nätti! :)
VastaaPoistaKiitos paljon :)
PoistaKaikessa yksinkertaisuudessaan ihana idea ja asetelma. Neilikat kyllä kestävät aina yleensä todella pitkään kauniina. :)
VastaaPoistaTää teidän blogi on kyllä ihana. <3 Tykkään todella paljon. Suorastaan Rakastan tätä! <3
Kiitos kauniista sanoistasi! Ihana kuulla että pidät meidän jutuista ♡
PoistaKaunista! :)
VastaaPoistaKiitos ♡
PoistaElegantti ja kaunis ja mikä kivointa sopii monenlaisiin kotiin. <3 Yksinkertainen on monesti kauneinta. <3
VastaaPoistaKiitos ♡ Oikeassa olet Tiia :) tälläkin kertaa less is more ;) k
PoistaEn tiedä sivuja varsinaisesti asetelmista, mutta suosittelen lämpimästi kirjaa Beautification with floral jewellery kirjoittaja Pirjo Koppi. Mieletöntä taidetta kukista!
VastaaPoistaKiitos vinkistä! Täytyy ehdottomasti käydä kirjastossa tutkimusmatkalla josko mainitsemaasi kirjaa löytyisi jostain :)
PoistaOnhan se selvä asetelma ja vieläkin hurjan kaunis ♡♡
VastaaPoistaKiitos Outi! Tästä se lähtee ♡
PoistaKaunista asetella kukat myös noin :) Mukavaa alkanutta viikkoa :)
VastaaPoistaKiitos ja samoin sulle ♡
PoistaYksinkertaisen kaunis ja hurjan hienot värit! Mukavaa viikkoa, terkuin Suska koivuladesignesta.
VastaaPoistaKiitos Susanna :)
PoistaOmaperäinen ja todella kaunis, ja aivan ihanat värit!
VastaaPoistaVärimaailmaa mekin ihailimme. Lumoavan kaunis.
PoistaKaunis :) Ja esim. päivällis-/kahvipöytään erinomainen jotta voi keskustella vastapäätä istuvan kanssa ilman että korkea kimppu peittää näkyvyyden.
VastaaPoistaTotta, tuota emme tulleetkaan ajatelleeksi :)
PoistaTosi hieno! Heti heräsi kysymys, miten kukat säilyivät, jos koskivat noin paljon veteen. Kaksi viikkoa!! Uskomatonta. :)
VastaaPoistaItsekin ihmettelimme, että miten kukat säilyivät kaksi viikkoa. Emme voi taata, että sama toistuisi uudelleen, mutta näistä kukista pääsimme nauttimaan erityisen pitkään.
PoistaOnpa upea asetelma ja kestää varmaan hyvin vedessä :) Mukavaa maanantaita teille :)
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaKaunista, kun valo siivilöityy kukkien lomasta.
VastaaPoistaPienet asiat ovat kauniita ja tekevät ihmisen onnelliseksi :)
PoistaKyllä on kaunis. Ihmisellä pitääkin olla unelmia. Niitä sitten pitää aina yrittää toteuttaa mahdollisuuksien mukaan.
VastaaPoistaNiihän se on Maiju. Kiitos sanoistasi :)
PoistaNätti on! Myös itse harjoittelen kimppujen tekoa, ja muutamia tehnyt ihan "tilauksesta" :) Taipampa liittyä bloginne lukijaksi, niin mukava blogi!
VastaaPoista