Search

Paras kasvoöljy on itse tehty — katso helppo kasvoöljyn valmistusohje!

itse-tehty-kasvoöljy-ohje
*Tekstissä esiintyvät raaka-aineet saatu Limepopilta yhteistyön kautta

Monet kaupoissa myytävät kauneudenhoitotuotteet on helppo valmistaa myös itse. Eikä lopputulos välttämättä kalpene markettituotteelle lainkaan. Yksi omista diy-luottotuoteistamme on kasvoöljy. Vaikka kaupoistakin löytyy hyviä vaihtoehtoja, olemme todenneet, että paras kasvoöljy on itse tehty. Jo muutaman öljyn yhdistelmällä syntyy todellinen luksustuote. Eikä kasvoöljyn valmistus ole edes vaikeaa.

Kasvoöljy on yksi niistä tuotteista, joka on vakiinnuttanut paikkansa osana meidän kasvojenhoitorutiineita. Ensikosketuksen saimme muutama vuosi sitten, kun ystävämme suositteli kasvoöljyä talvipakkasten kuivattamalle karhealle iholle. Oli yllättävää huomata, kuinka pehmeäksi iho tuli jo muutaman käyttökerran jälkeen.

Muutaman vuoden käytimme kaupoissa myytäviä kasvoöljyjä, kunnes päädyimme testaamaan, onnistuisiko kasvoöljyn valmistus myös itseltä. Ja onnistuihan se. Jos kaupasta ostetetut kasvoöljyt olivat jo loistavia, itse tehty kasvoöljy osoittautui vielä näitäkin paremmaksi. Valehtelematta paras kasvoöljy, jota olemme käyttäneet!

Kasvoöljyn hyödyt


Kasvoöljyn tehtävä on pehmentää, ravita ja edistää ihon kosteustasapainon ylläpitämistä. Kasvoöljyjä saatetaan toisinaan markkinoida ihoa kosteuttavina tehotuotteina. Öljyllä on kyllä oma roolinsa kosteustasapainon ylläpitämisessä, mutta öljy itsessään ei kosteuta. Sen sijaan öljy sitoo ihoon esimerkiksi kasvoveden tai seerumin kosteudun ja tätä kautta parantaa ihon kosteustasapainoa. Kasvoöljy myös estää kosteuden haihtumista iholta. Tästä syystä kasvoille kannattaakin aina ensin levittää kosteuttavat tuotteet, kuten kasvovesi, seerumi ja/tai kasvovoide ja vasta lopuksi kasvoöljy. Kasvoöljy tulisi aina myös levittää kosteisiin kasvoihin esimerkiksi heti suihkun jälkeen.

Itse tehty kasvoöljy on helppo valmistaa kylmäpuristetuista kasviöljyistä, joita myy muun muassa kotimainen Limepop-verkkokauppa. Kasviöljyjä voi ostaa yksittäisinä pulloina ja käyttää sellaisenaan tai tehdä todellisen luksussekoituksen yhdistelemällä useampaa kasviöljyä keskenään. Öljyjä valitessa kannattaa tutustua öljyjen koostumukseen ja ominaisuuksiin, jotta löytäisi omalle iholle sopivat kasviöljyt.

Omassa kasvoöljyssä käytimme manteli-, aprikoosinkivi- ja kameliaöljyä. Kaksi ensimmäistä öljyä ovat erityisen hyviä kuiva- ja herkkäihoisille. Kameliaöljy puolestaan vähentää ihon tulehdusta ja on erittäin antioksidanttinen. Näistä kolmesta kasviöljystä syntyi täydellinen coctail. Ohessa tarkemmin eriteltynä kyseisten kasviöljyjen ominaisuudet.



KAMELIAÖLJY

  • puristetaan teekasvin siemenistä 
  • ravitsee ihoa 
  • erittäin antioksidanttinen
  • imeytyy nopeasti, ei tuki ihohuokosia
  • käytetään mm. hiustenhoito- ja anti-age -tuotteissa, voiteissa, seerumeissa, silmänympärystuotteissa ja vartaloöljyissä
  • vähentää myös ihon tulehdusta ja edistää haavojen paranemista, mistä johtuen siitä saattaa olla apua atooppisen ihon hoidossa.


APRIKOOSINKIVIÖLJY

  • soveltuu kaikille ihotyypeille, erityisesti herkälle, punertavalle, kutiavalle ja kuivalle iholle
  • soveltuu myös akneiholle
  • pitkävaikutteinen ja ravitseva
  • pehmentävä, ehkäisee ihon ennenaikaista vanhenemista


MANTELIÖLJY

  • monikäyttöinen perusöljy
  • pehmittää, elvyttää ja ravitsee ihoa
  • sopii kaikille ihotyypeille, mutta erityisesti kuivalle, herkälle ja ärtyneelle iholle. 
  • sisältää proteiineja, A-, B1-, B2- ja B6-vitamiineja, tyydyttymättömiä ja monityydytymättömiä rasvahappoja sekä mineraaleja
  • soveltuu myös vauvan herkälle iholle ja ärsyyntyneelle iholle
  • voi käyttää myös hierontaöljynä

paras-kasvoöljy


Itse tehty kasvoöljy valmistusohje


Tarvitset


Mistä ostaa? Kaikki yllä mainitut tuotteet ovat myynnissä kotimaisessa Limepop-verkkokaupassa.

Vinkki: Useimpia kasviöljyjä myydään myös luomulaatuisina. Itse suosimme luomua, vaikka se hieman toki aina nostaakin hintaa. 

Katso lyhyt video-ohje, kuinka itse tehty kasvoöljy valmistetaan.





Ja tässä vielä kasvoöljyn valmistusohje tekstimuodossa:

1. Kaada pieneen mitta-astiaan 10 ml manteliöljyä.

2. Lisää joukkoon 10 ml kameliaöljyä ja 10 ml aprikoosinkiviöljyä.

3. Tipauta lopuksi seokseen 2-4 tippaa e-vitamiinia.

4. Kaada seos pipettikorkilla varustettuun pulloon. Sulje korkki ja sekoita.


Kasvoöljyn säilytys


Säilytä kasvoöljyä normaalissa huoneenlämmössä suoralta auringon valolta suojattuna. Jotta öljy ei hapettuisi, muista sulkea korkki tai kansi heti käytön jälkeen. Öljy säilyy arviolta hyvänä noin vuoden päivät oikein säilytettynä ja kun huolehtii, että korkin sulkee aina heti käytön päätteeksi.


Kasvoöljyn käyttö


Levitä kasvoöljyä pieni määräiholle kevyesti hieroen. Varo herkkää silmänympärysihoa. Levitä öljy kasvoille heti suihkun tai puhdistuksen jälkeen, kun iho on vielä kostea.

Oletko kokeillut kasvoöljyä tai kuuluuko se kenties vakituotteisiisi? Voisitko kuvitella tekeväsi kasvoöljyn itse? Vaikka kaupoissa myytävät kasvoöljyt tuntuvatkin helpolta ja hyvältä vaihtoehdolta, suosittelemme testaamaan myös kasvoöljyn valmistusta itse. Saatat nimittäin yllättyä

*Tekstissä esiintyvät raaka-aineet saatu Limepopilta yhteistyön kautta

12 kommenttia

  1. Oi, tämä on todella hyvä ja tarpeellinen ohje! Ottaa osumaa - katsoin juuri aamulla peiliin ja kauhistelin, kuinka kuiva ihoni on. Olen käyttänyt kaupan perusihoöljyä, mutta se ei ole ollut kuitenkaan ja selvästikään paras iholleni. Siis iso kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan itse tykätty tästä kovasti. Erityisesti säiden viilentyessä kasvoöljy on ollut todellinen pelastus. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan :)

      Poista
  2. Kuulosti hyvältä, varmasti toimivaa! Kiitos ohjeesta! Mukavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toimivaksi todettu ja pian pitää jo tehdä uusi purkillinen tätä, kun vanha alkaa olla lopuillaan :)

      Poista
  3. Tämä oli ihan uutta itselle, että voi tehdä öljyä itse. Seerumit on käytössä itsellä välillä ja ne on tullut valmiina hankittua. Kummipojan avovaimo on itse tehnyt luomiväriä ja kuorintavoidetta, jota sain joskus joululahjaksi. Niistä löytyy blogissani kuvaakin. Kuorintavoide toimi ihan samalla tavalla kasvoissa kuin kaupan valmis tuote.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä sitä itsekin yllättyy, kuinka monia asioita voi tehdä kotioloissa omilla käsillään :) Tämä on hyvä esimerkki siitä. Tosi helppo tehdä ja niin tehokas!

      Poista
  4. Ihanan kuuloisia kasvoöljyjä. Kyllä minulle ainakin ikä on tehnyt sen, että enää ei pärjää ilman kasvoöljyjä. Kaunista sunnuntaita teille ihanat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä ikääntymisen merkit alkavat täälläkin näkyä jo kasvoilta. Ei voi enää ajatella, että tyyny on vain painanut kurtut naamaan :D Eletty elämä saa näkyä kasvoilta, mutta toki sitä silti haluaa pitää ihon hyvinvoinnista huolta :)

      Poista
  5. Onpa hienon kuuloista kasvoöljyä. Itsellänikin on tosi kuiva iho ja käytän välillä ampulleista saatavia kaupan kasvoöljyjä. Eiväthän nekään huonoja ole. Kunhan saan inspiraation, niin voisin todellakin kuvitella tekeväni itse. Mukavaa syyskuuta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ostin myös kaupasta jotain kosteuttavia ampulleja ja tykkäsin niistäkin. Olen käyttänyt niitä pohjalla ja sitten päälle levittänyt vielä kasvoöljyä. Ikään kuin lukinnut sen ampullin tehot sitten sinne kasvoöljyn alle :)

      Poista
  6. Hyvältä vaikuttaa tuo teidän ohje ja käytän ihonhoidossa / kasvoissa oljyjä etenkin manteliöljyä koska on niin monikäyttöinen.Ruusuöljy myös käytössä ja mitähän jos tekisi niistä sekoituksen :) Kiitos kasvoöljy ohjeesta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kantsii Anu kokeilla sekoitusta. Teet vaikka pienen erän ja kokeilet, miten se vaikuttaa ja kuinka iho reagoi. Näin saat eri öljyjen parhaat puolet samaan sekoitukseen. Ruusuöljy onkin oikea nuoruuden eliksiiri, mutta minulle sen tuoksu on vähän liian voimakas

      Poista