Search

Asuntomessut Tuusulassa - kiinnitä kohteissa huomioita näihin asioihin!

asuntomessut-tuusula

Asuntomessut avaa porttinsa yleisölle maanantaina 3.8. Tänä vuonna messut järjestetään Tuusulassa, joka toimii tapahtuman näyttämönä jo kolmatta kertaa. Suomen ensimmäiset asuntomessut järjestettiin Tuusulassa 50 vuotta sitten 1970. Sen jälkeen Tuusula isännöi tapahtumaa vuonna 2000. Nyt juhlavuonna katseet kääntyvät jälleen tähän asuntomessujen pääkaupunkiin.

Kävimme tutustumassa asuntomessukohteisiin etukäteen ja poimimme tapahtumasta muutamia tärppejä. Tuusulan Rykmenttipuistossa on esillä kolmisenkymmentä messukohdetta ja noin 100 muuta vierailupistettä. 

Tänä vuonna messujen järjestelyjen keskiössä on ennen kaikkea turvallinen messutapahtuma. Järjestelyissä käytetään uudenlaista yleisövirtojen seurantaa ja ajastettua sisääntuloa, mikä mahdollistaa yleisön väljän ja sujuvan liikkumisen kahdeksan hehtaarin alueella. Portilta voi napata kasvoilleen maskin ja käsidesiä on saatavilla joka kohteessa. 

Kiinnitä huomiota näihin!


puurakentaminen-asuntomessut

Puu on vahvasti läsnä niin rakennusmateriaalina kuin sisäpinnoissa. Sisätiloissa puuta on käytetty mm. seinämateriaalina ja huonekaluissa. On rimaseinää, puisia pöytiä ja jopa pesuhuoneiden altaita. Eri puulajeja on uskallettu myös rohkeasti yhdistää. Aidon käsityön jälki saa nyt näkyä.

Sisustuksessa luonnonmateriaalit, kuten juutti, pellava, kivi, villa ja rottinki ovat vahvasti esillä.

taide-asuntomessut

Taidetta kaikkialla. Asuntomessujen teemana on tänä vuonna taide. Se näkyy niin asumisessa kuin aluesuunnittelussakin. Eikä taide ole pelkästään kauniita tauluja, vaan myös patsaita, pienesineitä ja tekstiilitaidetta. Jopa kotien akustiikkalevyt tai ilmainvaihtokanava voidaan koristella kauniiksi taide-elämykseksi.

katot-portaat

Katse kattoon ja portaisiin! Tuusulan messukohteissa kannattaa katse kurottaa välillä myös kattoon. Valaistukseen ja valaisimiin on kiinnitetty erityisen paljon huomiota. Joukossa on myös paljon älykoteja, joissa tekniikalla voidaan luoda upeita äänimaailmoja huoneisiin tai ääniohjata verhoja korkeassa tilassa (näin esimerkiksi messukohde Duplio B:ssä).

Erityisesti ihastilimme kotien portaita. Niistä on tullut veistoksellisia ja sisustuksellisia yksityiskohtia.


IMG_9848

Bongaa myös nämä:


vr-ovet

VR:n pääkonttorin ovet! Pikkupolku Retrossa voi ihailla kauniita mintunvärisiä ovia, jotka ovat peräisin VR:n vanhasta pääkonttorista. Nyt ne on kunnostettu ja maalattu alkuperäistä väriä mukaillen. Kertakaikkisen upeat!

asuntomessut-tuusulassa lasinen-vessan-ovi-asuntomessut

Lasinen vessanovi. Yksi käymisen arvoisista kohteista on paritalo Veljesteco, joka on nimensä mukaisesti veljesten rakentama paritalo. Sen ratkaisuissa ja valinnoissa on huomioitu kotimaisuus sekä ekologisuus. Erityisesti A-talossa on muutama mielenkiintoinen yksityiskohta, joista toinen ehkä hivenen erikoinen. Käytävällä olevan vessan ovi on nimittäin lasia. Ei ehkä ratkaisu, jonka näkisi omassa kodissaan. Vessa on itsessään hieno ja pytyn takana oleva saniaisaiheinen vinyylitaulu ihastuttava väripilkku.

Asunnossa kannattaa kiinnittää huomiota myös upeaan viinikaappiin, joka on tehty käsityönä kohteeseen. Vessasta huolimatta tämä oli yksi omista suosikkikohteistamme messuilla.


IMG_9955 esteetön-sauna

Esteetön talo. Yksi messujen mielenkiintoisimmista kohteista on Mikael Turtiaisen koti, Villa Mikael. Se on aidosti esteetön koti, jossa jokainen neliö tukee asujan kuntoutumista. Mikael Turtiainen jäi vuonna 2008 raitiovaunun alle, jonka seurauksena hän vajosi koomaan. Kun hän heräsi koomasta, alkoi pitkä ja raskas toipuminen. 

Villa Mikael on toteutettu täysin Mikael Turtiaisen ehdoilla ja hänen liikkumisensa huomioiden. Yhtään kynnystä ei ole. Arkea helpottavat lukuisat älyratkaisut, kuten sähköisesti avautuvat ovet.

Rakennus on toteutettu maailman vanhimmalla puurakentamistekniikalla eli pilaripalkkitekniikalla. 

IMG_0033

Koti täynnä DIY-ideoita. Messujen persoonallisin kohde kantaa nimeä Keuda. Se on Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keudan opiskelijoiden ja opettajien taidonnäyte. Messutalon rakentumiseen on osallistunut yli 60 opiskelijaa sekä lukuisia opettajia ja ammattiohjaajia Keudasta. 

Talon sisustuksen on suunnitellut Katariina Leppilampi. Leppilampi on valmistunut Keudasta artesaaniksi ja opiskellut sittemmin sisustussuunnittelijaksi. Hänen kädenjälkensä näkyy kohteessa persoonallisina toteutuksina. Esimerkiksi talon tammiset huonekalut, puinen sängynpääty ja hauska kehyksin koristeltu seinä ovat Katariina Leppilammen suunnittelemia ja Keudan opiskelijoiden valmistamia. Mielenkiintoisin yksityiskohta on seinälle kiinnitetty taideteos, joka lähemmällä tarkastelulla paljastuu maalatuksi folioksi (alla olevassa kuvassa eukalyptusoksien takana).

Keuda-talo-asuntomessut

Tämän vuoden messukodit olivat pitkästä aikaa meidän mieleen. Kerrostaloasunnotkin olivat sisältä niin kauniit, että sellaisia toivoisi enemmän Suomeen rakennettavan. Muutamana vuonna olemme palanneet messuilta jopa hieman pettyneinä, mutta nyt mukaan tarttui useampikin idea omiin remonttiprojekteihin. Erityisesti runsas puun käyttäminen niin rakennusmateriaalina kuin sisustuselementtinä sykähdytti. 


asuntomessut-taide-tuusula

asuntomessut-tuusula-
tuusulan-asuntomessut

Asuntomessuilla on mahdollista vierailla elokuun loppuun saakka. Tarkat tiedot kohteista, lipuista ja koronan aiheuttamista poikkeusjärjestelyistä löydät asuntomessujen virallisilta sivuilta. Myös uusimmassa Deko-lehdessä on kattava listaus ja esittely asuntomessukohteista.

Oletko ajatellut vierailla asuntomessuilla Tuusulassa?

10 kommenttia

  1. Kiitos hienosta ja hiukan erilaisesta kulmasta asuntomessuja esittelevästä postauksesta. Hienoja portaita ja tuo wc jossa lasiovi on todella hieno. Mutta lasiovea en minäkään kyllä omaan vessaani haluaisi. Mikähän mahtoi olla syynä lasioven laittamiseen? Erikoisuuden tavoitteluko?
    Minä olen jo sen ikäinen, etten haaveile enää mistään uudesta kodista. Nykyinen riittää meille loppuiäksi,joten ei messuillekaan olla menossa. Nuorempana kyllä asuntomessut kiinnostivat kovastikin.
    Ihanaa elokuuta teille molemmille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä tiedä, mikä oli taustalla tuon lasioven kanssa. Pidän itse kovasti erilaisista lasiovista, mutta vessassa ehkä liikaa. Saattanee olla, että tuossa messutalossakin se jonain päivänä koetaan "ei niin hyväksi ideaksi", mutta tiedä häntä. Pääasia, että asukkaat itse pitävät :) Kiva, että tämä hieman erilainen lähestymistapa miellytti. Ajattelimme, että kohde-esittelyitä varmasti löytyy medioista ja blogeista yllin kyllin, joten lähestymme aihetta hieman eri kulmasta. Iloa elokuuhun Kristiina :)

      Poista
  2. Kivoja juttuja olitte koonneet tähän postaukseen. Silmiin pisti jo näistä kuvista tuo puun käyttäminen sisustuksessa sekä aivan ihanat valaisimet!
    Kaunista alkavaa viikkoa teille kahdelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puun käyttäminen yhä enemmän osana sisustusta on hieno asia. Kaunis, ajaton materiaali ja kotoisan lämminkin :)

      Poista
  3. Tiedätkö kenen mahtaa olla toi kaunis ja ilmava puinen kattovalaisin, joka on kuin lentävä lintu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Olen yrittänyt selvittää kattovalaisimen nimeä, mutta laihoin tuloksin. Se oli esillä Jukkatalon Tuulia-nimisessä kohteessa ja eri lähteiden mukaan kohteen valaisimet on Cobellosta. En heidän sivuillaan kuitenkaan nähnyt sitä esillä. Tätä voisi Cobellosta kuitenkin tiedustella.

      Poista
  4. Hieno asuntomessupostaus! Mielenkiintoisia yksityiskohtia messujen tarjonnasta. Asuntomessut kiinnostaa ja useilla niistä olen käynytkin. Messuilta löytyy joka kerta kivoja vinkkejä oman kodin sisustukseen ja pihaan/puutarhaan. Ja onhan se kiva nähdä, millaisia uusia tuulia on rakentamisessa ja millaisia taloja arkkitehdit ovat loihtineet. Täällä Kajaanissa asuntomessut olivat muuten vuonna 2001. Hyvää alkanutta elokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelinkin, että Kajaanissa on joskus messut pidetty. Kyllähän messuilta aina kivoja ideoita tarttuu ja ne ovat omalla tavallaan aikansa kuva, mikä on milloinkin pinnalla. Näillä messuilla huomasin, että ajattomat valinnat olivat kova sana ja se on hienoa. Myös ekologisuus oli pinnalla, mistä suuret pisteet.

      Poista
  5. Mukava Asuntomessupostaus - itse olen joskus käynyt Asuntomessuilla Kokkolassa muistaakseni 2011 :)

    VastaaPoista
  6. Olipas kiva tiivistys messuista, tässähän suorastaan nousee mieleen että voisi lähteä. Tuonne ei kuitenkaan sitä tuntia pidempään ajaisi niin olisi inhimillisen matkan päässä.

    Aurinkoista elokuuta!

    VastaaPoista