Search

Minuutissa valmis serviettikukka on juhlapöydän väripilkku

serviettikukka

Pääsiäinen otetaan tänä vuonna varsin maltillisissa merkeissä vastaan. Vallitsevasta tilanteesta johtuen vieraita ja kyläilyjä ei ole tiedossa. Kodin pääsiäiskoristuksetkin ovat jääneet puolitiehen, eikä rairuoho tunnu lähtevän kasvuun sitten millään. Noh, nautitaan nyt pääsiäisen suomasta hengähdystauosta kuitenkin.


Vaikka kaksistaan pääsiäistä vietämmekin, pöydän sentään ajattelimme kattaa vähän juhlavammin. Ruuaksikin on suunnitteilla arkiruokaa fiinimpää. Jo pienillä asioilla saa mukavasti juhlan tuntua. Pääsiäiskattauksen väripilkkuna toimii tällä kertaa keltaisista servieteistä koottu kukka. Serviettikukka soveltuu pääsiäisen ohella monien muidenkin juhlatilaisuuksien pöytäkoristeeksi, joten taitteluohje kannattaa painaa mieleen myös tulevia juhlahetkiä varten.

Serviettikukka - näin onnistut


Vaikka serviettikukka näyttävä onkin, se on äärimmäisen helppo ja nopea tehdä. Aikaa menee noin minutti. Homma luonnistuu ihan keneltä vain, sillä sorminäppäryyttä ei tässä tarvita. Jokainen lautasliina nimittäin taitetaan vain kerran.

Toteutusta varten tarvitaan kahdeksan pientä serviettiä ja juomalasi.  Sen jälkeen servietit taitellaan juomalasin reunan ympärille. Teimme lyhyen videon serviettikukan taittelusta, jossa helppo tekniikka havainnollistuu parhaiten. Videon voit katsoa alta.



seviettikukka2

servettikukka

Mitäs pidät serviettikukasta? Entä millaista pääsiäistä siellä vietetään tänä vuonna? Jos sinulla on vinkata jotain kivaa tekemistä pyhiksi, ideat otetaan ilolla vastaan.

Meitä voit seurata myös Instagramissa

Leppoisaa pääsiäistä!

14 kommenttia

  1. Oi miten ihana kukka! Tuo kyllä kruunaa pääsiäispöydän;) Täällä tehdään vielä töitä huominen ja sitten saakin aloittaa pääsiäisvapaiden vieton. Meillä oli ajatuksena kaivaa vanhat lautapelit esiin:) Leppoisaa pääsiäisen aikaa sinne teille 😍🐥🌷

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leppoisaa pääsiäistä Päde ja tsemppiä työpäivään :)

      Poista
  2. Sievä serviettikukka <3 Kaunis yksityiskohta kattauksiin ja vaikkapa keväisiin somistuksiin ja asetelmiin. Villasukkien neulomista (yllätys, yllätys;D), pääsiäisen ajan herkkuja (saattaa lipsahtaa liiallisuuksiin), leffoja/sarjoja eri genreistä (hömppää ja höpsötystä, jänskää ja "raamaa"), pusuttelua <3 ja kävelylenkkejä (peukkua, ettei jäisi vaan suunnitelmaksi). Näillä mennään tämä pääsiäinen 😊 Hyvää pääsiäistä teille 🐰

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania pääsiäisjuttuja tiedossa aina pusuttelua myöden <3 Pitkälle metsälenkille ajattelin itse suunnata. Aleksi hoitaa ruokapuolen ja varmaan hyviä herkkuja on luvassa. Kirjahyllyynkin on tullut hankittua vuoden aikana muutama sellainen kirja, joihin ajattelin viimein tarttua. Iloista pääsiäistä!

      Poista
  3. Ihanaa pääsiäistä <3
    Mekin ajateltiin äitin kanssa pelailla lautapelejä pyhäpäivien ratoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lautapelit, tosiaan. Niitä pitääkin pelata :) Ihanaa pääsiäistä Minttu!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos Melissa. Kaunista ja värikästä pääsiäistä sinulle :)

      Poista
  5. Ajattelin, että nyt kyllä juksaatte, että ois helppo tehdä tämä kukka, mutta tottahan te turisitte! Aivan mahtava idea ja pakko testata. Onkohan mulla vielä jossain servettejä?
    Täällä ollaan ukkelin kanssa kotosalla, ollaan tehty hyvää ruokaa ja käyty pitkillä kävelylenkeillä. Tänään nähtiin peurakin :)
    Ihanaa pääsiäisen aikaa teille ihanille <3

    VastaaPoista
  6. Onpa kiva. Tuota pitää heti kokeilla. Kiitos ja iloista Pääsiäistä teille! 🐣🐰🐥

    VastaaPoista
  7. Voi että, miten ihana pääsiäiskukka <3 Todella aidon ja kauniin näköinen. Ihania pääsiäispäiviä teille!

    VastaaPoista
  8. Kylläpä voi ollakin kaunis kukka ♥ Ihanaa pääsiäisen aikaa teille ♥

    VastaaPoista
  9. Ihana kukka ja pääsiäiskattaus <3 Kyllä servieteistä on vaikka mihin!Pitää koittaa tuota pikaa kukan tekemistä ja kiitos ohjeesta.
    Täällä puolison kanssa syöty hyvin ja tehty pihahommia,metsän hoitoa sekä retkeilty,mutta silti olisi kiva juhlia pääsiäistä perinteisesti porukalla lapsien,lastenlasten ja sukulaisten kanssa.
    Mukavaa pääsiäissunnuntaita!

    VastaaPoista
  10. Upea servettikukkanen <3 Tälläinen luo kattaukseen ihanaa keväistä fiilistä <3

    VastaaPoista