Search

DIY huonetuoksu - näistä eteerisistä öljyistä syntyy täydellinen tuoksuyhdistelmä!

DIY-huonetuoksu

Olemme ihailleet kauniita huonetuoksupulloja jo tovin eri sisustusliikkeissä. Valitettavasti tyylikäs pullo on useimmiten kätkenyt sisälleen vahvan, jopa pistävän teollisesti tuotetun tuoksun. Sellaisen jos olisi kotiinsa ostanut, jo olisi pää mennyt pökerryksiin ja pupillit osoittaneet kaakkoon. Tyyriit huonetuoksut ovat siis saaneet jäädä kauppoihin. Onneksi huonetuoksun voi tehdä myös itse luonnollisista ainesosista. Itse tehty huonetuoksu on helppo ja edullinen DIY, jossa tuoksumaailman voi luoda omien mieltymystensä mukaan.

Muutama vuosi sitten esittelimme blogissa puupaloista tehdyn huonetuoksun. Vuosien saatossa se on menettänyt tehonsa, joten päätimme luoda uuden huonetuoksun kotiimme. Tällä kertaa jätimme puupalat sikseen ja teimme huonetuoksun pieneen lasipulloon, jonka ostimme kirpparilta. Tämä on tainnut aiemminkin toimia huonetuoksupullona. Pullon ulkonäkö viittaa siihen vahvasti.

Oma diy-huonetuoksumme on toteutettu kolmen eteerisen öljyn ympärille. Testailimme ja tuoksuttelimme useita vaihtoehtoja ja lopulta omaksi lemppariksemme muodostui appelsiinin, sitruunaruohon ja eukalyptuksen yhdistelmä. Luonnollinen ja miellyttävä tuoksu kaiken kaikkiaan. Alta löydät ohjeen, kuinka diy-huonetuoksu on toteutettu.

itsetehty-huonetuoksu-ohje


DIY huonetuoksu -ohje


grillitikkuja
kapealla suulla varustetun lasipullon
1 rkl isopropyylialkoholia (apteekki)



  • Sekoita raaka-aineet keskenään ja kaada seos lasipulloon.
  • Asettele pulloon 6-8 puutikkua. Tikuiksi kelpaavat perinteiset grillitikut, joista voi leikata terävät päät pois. Jos sinulla on jäänyt aiemmista huonetuoksuista tikkuja yli, hyödynnä ne tässä yhteydessä!

Huomioitavaa:

  • Mitä useamman tikun laitat pulloon, sen voimakkaamman tuoksun saat. Käännät tikkuja viikon välein.
  • Meidän ohje on tehty pienelle huonetuoksulle. Ohjeella syntyy hieman reilu 1,5 dl nestettä. Jos tarvitset tuoksunestettä enemmän, tee seos kaksin- tai kolminkertaisena. Jos koet tuoksun liian miedoksi, lisää seokseen lisää eteeristä öljyä.
Myös alla olevalta videolta näet nopeasti, kuinka DIY-huonetuoksu tehdään.



eteerinen-öljy-huonetuoksu

Miten valita sopiva eteerinen öljy DIY-huonetuoksuun?


DIY-huonetuoksun paras puoli on siinä, että voit itse luoda eteerisistä öljyistä juuri sellaisen tuoksumaailman kuin haluat. Kokeile rohkeasti erilaisia eteerisiä öljyjä ja niiden yhdistelmiä esimerkiksi kangaspalaan. Näin löydät omaa nenää miellyttävän yhdistelmän parhaiten.

Huonetuoksussa kannattaa käyttää sataprosenttisia aitoja eteerisiä öljyjä, jotka eivät sisällä keinotekoisia kemikaaleja. Eteerisiä öljyjä myy edullisesti muun muassa Limepop-verkkokauppa.

Oma versiomme sisälsi sitruunaruohon, appelsiinin sekä eukaalyptuksen eteerisiä öljyjä. Hyviä yhdistelmiä ovat myös:

Rosmariini + laventeli

Vanilja + greippi

Appelsiini + greippi

Rosmariini + kuusi


diy-huonetuoksu-ohje

itse-tehty-huonetuoksu

Miksi huonetuoksumme sisältää alkoholia? Alkoholi tekee manteliöljystä juoksevampaa, jolloin tuoksu imeytyy puutikkuihin myös paremmin. Omissa testeissä totesimme myös, että manteliöljyn ja alkoholin yhdistelmä haihtuu sopivan hitaasti, jolloin tuoksusta saa nauttia mahdollisimman pitkään. Huonetuoksun voi tehdä myös vedestä ja alkoholista, mutta emme kokeneet sitä yhtä toimivaksi yhdistelmäksi.

Miltä tällainen huonetuoksu kuulostaa? Koska tuoksumme on mukavan mieto, sen voi sijoittaa niin olohuoneeseen kuin kylppäriinkin. Tuoksuyliherkille emme huonetuoksuja kuitenkaan suosittele.

Oletko koskaan kokeillut tehdä omaa huonetuoksua?

13 kommenttia

  1. Oi varmasti ihana tuoksu, eukalyptus on yksi lemppari tuoksuista öljyissä:) En ole koskaan itse kokeillut tehdä huonetuoksua, mutta pitäisi kyllä kokeilla:) Mukavaa sunnuntaita sinne teille♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eukalyptus kuuluu kieltämättä meilläkin lemppareihin. Aika monta erilaista versiota tuli testattua tuoksujen kanssa ennen kuin löytyi se omaan nenään miellyttävin yhdistelmä. Suosittelen kokeilemaan oman huonetuoksun tekemistä. Helppoa ja parasta, kun voi itse vaikuttaa tuoksuun ja sen voimakkuuteen. Iloa viikkoosi!

      Poista
  2. Tuoksu kuulostaa ja näyttää hyvältä, sellaiselta raikkaalta yhdistelmältä. Itse saattaisin päätyä tuohon greipin ja vaniljan yhdistelmään <3
    Ihanaa sunnuntai-iltaa teille kahdelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi tuosta tuli kyllä niin kiva tuoksu. Greipin ja vaniljan yhdistelmä on myös loistava. Siinä yhdistyy kitkerä ja raikas greippi aavistuksen makeen vaniljaan. Erilaisia yhdistelmiä on ihana testailla ja sitä kautta löytää oman suosikkinsa. Mukavaa viikkoa Outi :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Vanilja toimii aina :) Siihen kun lirauttaa muutaman tipan jotain raikasta, kuten greippiä joukkoon, lopputulos on bueno :)

      Poista
  4. Minä en ole ikinä käyttänyt huonetuoksua juurikin sen takia, kun ne ovat liian voimakkaita minulle. Tykkäisin kyllä huonetuoksusta, joten omatekoinen huonetuoksu onkin erinomainen idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama homma täällä. Kaupan tuoskut ovat aika tuhtia kamaa, toki poikkeuksiakin löytyy. Kyllä siltä tämä itse tehty pesee valmiit. Ja tuoksun voimakkuutta voi säädellä haluamallaan tavalla. Ensin kantsii tehdä mahdollisimman mieto, siihen on helppo sitten tarvittaessa lisätä eteeristä öljyä, jos tuntuu liian miedolta.

      Poista
  5. Ihana ohje, ja just sellaiset tuoksut mistä pidän ,eli sitrus , ja eukalyptuskin:)

    VastaaPoista
  6. Kiitos vinkistä. Meillä on kotona pari huonetuoksua (samaa tuoksua) ja pidän niistä kovasti. Parilla tikulla saa mukavan tuoksun huoneilmaan. Voisinkin kokeilla tehdä itse teidän ohjeella, kun ostetut loppuvat ihan pikapuolin.
    Aurinkoista syyspäivää!

    VastaaPoista
  7. Mielenkiintoinen postaus. Olen lukenut huonetuoksuista, mutta käytössä ei ole ollut - siis vielä :) Joten kiitos ohjeista!

    VastaaPoista
  8. Huonetuoksut kuuluvat ihan vakkareihin. Mutta en tiedä turtuuko nenä vai mitä tapahtuu, kun tuoksu ei jonkun ajan päästä enää tunnukaan(?). Samoin mulle käy aina pyykkietikan kanssa.

    Ehkäpä olisi hyvä koklata teidän vinkkiä 😉 ja tehdä itse.

    VastaaPoista
  9. Myöhäisherännäisenä vasta nyt kyselen tuosta huonetuoksun tekemisestä. Limepopista tilasin pyykkietikkaa varten useita tuoksuöljyjä, mutta tässä huonetuoksussa ilmeisesti käytetäänkin eteerisiä öljyjä? Vai onko väliä tuleeko tuoksu eteerisestä öljystä vai tuoksuöljystä?

    VastaaPoista