Search

Syksyn 2018 mielenkiintoisimmat käsityö- ja askartelukirjat

kannet

Kun vesi vihmoo syystaivaalta, on ihana käpertyä viltin alle ja ammentaa inspiraatiota kirjasyksyn uutusteoksista takkatulen loisteessa. Tänä syksynä askartelu- ja käsityökirjojen kattaus on ilahduttavan monipuolinen. Uutta oppia voi hakea makrameetöistä, moderneista himmeleistä, vanhojen kirjojen tuunaamisesta tai muunlaisesta kototekoilusta. Luovuuttaan voi harjoittaa jopa pihasta löytyvien risujen avulla.

Poimimme tähän postaukseen kädentaitokirjojen syyshelmet. Laajasta tarjonnasta jokainen kädentaitaja löytää takuulla mieluista luettavaa.

kototeko_kansi.indd

Kototekoja


"Ideoi kritiikittä, luo uutta, kokeile, erehdy. Kokeile uudestaan. Onnistu! Ehkä siitä ei ensimmäisellä kerralla tule ihan täydellistä, mutta vähintäänkin uniikki."

Lähes kaiken voi tehdä itse. Kototekoilu on asenne ja kyky innostua uusista asioista. Lopputuloksena syntyy uniikkeja luomuksia, jotka suovat tekijälle hetken paistatella parrasvaloissa. Tämän tietää myös Sanna Suonpää, joka on kirjoittanut aiheen tiimoilta valloittavan Kototekoja-kirjan (Tammi).

Kirja kannustaa nimensä mukaisesti luovaan kotoiluun. Hattaran hempeä opus sisältää ompelua, virkkausta, askartelua, kankaanpainantaa ja vanhan tuunausta. Asioita, joilla kodista saa entistä viihtyisämmän.

Kirja tarjoaa muun muassa kaunista ylle, tyylikkäitä säilytysratkaisuja, hurmaavia sisustuselementtejä ja arjen sulostuttajia. Teos on vahvasti ajassa kiinni. Se näkyy muun muassa materiaalivalinnoissa. Nahkapaperista ja korkkikankaasta voi valmistaa upean repun tai tyylikkään suojapussukan pientavaroille. Ryijytkin ovat taas pop ja sellaisen voi loihtia esimerkiksi tasseleista. Vuoden 2018 käsityötekniikaksi valittu kirjontakin on edustettuna kirjassa.


Näistä innostuimme erityisesti:

  • vohvelisiivousliina
  • nahkapaperista ja korkista tehty säilytyspussukka
  • kääntötemppu läppärisuojus
  • helppohoitoinen viherseinä

Tämä kirja on kyllä täysi kymppi! Kiitos kirjan, nyt meiltäkin löytyy kotoa nahkapaperia ja korkkikangasta. Kovasti jo aivot raksuttavat, mitä kaikkea kivaa niistä voisi tehdä. Ainakin muutama joululahja olisi tarkoitus valmistaa.

Kototekoja- kirja tarjoaa tuhdin, lähes parisataa sivuisen annoksen luovia ideoita ja ohjeita käsillä tekemiseen. Ilahduttavaa, että kirjassa nostetaan esiin myös kototekoilun ekologinen puoli. Itse tehty luomus on usein ekologisempi vaihtoehto kaupan valmiille tuotteelle. Voisi sanoa, että kototekoilu on ekoilua parhaimmillaan.

Kototekoja-kirjan ohella inspiraatiota voi ammentaa Sannan Kototeko-blogista, joka on todellinen kototekoilun aarreaitta.


intohimona-makramee


Intohimona makramee


Makramee eli solmeilu on muutamassa vuodessa noussut todelliseksi käsityöhitiksi. Solmeilua kuvaillaankin käsin tekemisen muotitekniikaksi, vaikka mistään uudesta villityksestä ei olekaan kyse. Makramee-solmeilun arvellaan juontavan juurensa 1200-luvulta. 

Makramee taipuu moneen erilaiseen käsityöhön ja tuo kotiin modernilla tavalla boheemia ilmettä. Mutta mitä sitä solmeilisi? Intohimona makramee –kirja (Mäkelä) tarjoaa kasapäin sykähdyttävän kauniita makramee-ohjeita. 

Makramee-tekniikalla voi loihtia kauniita seinävaatteita, oviverhon, kansituolin, roikkuvan korin ja vaikka mitä muuta. Kirja sisältää 24 mallia, jotka on jaettu kahdeksitoista projektipariksi niin, että ensimmäinen toimii helposti lähestyttävänä ponnahduslautana ja toinen antaa tilaisuuden laajentaa osaamista makrameetaiteilijana. Kunkin ohjeen alussa käydään läpi tarvittavat materiaalit ja välineet.

Me bongasimme kirjasta upean seinävaatteen, tyylikkään pöytätabletin ja käytännöllisen roikkuhyllyn, joita kiinnostaisi kokeilla. Joulunpyhinä viimeistään olisi aikaa uppoutua tähän kiehtovaan tekniikkaan. Ennen kuin hihat käärii ylös, kannattaa opetella ja harjoitella solmujen tekemistä.   Kirjan kuvalliset ohjeet auttavat tässäkin treenissä.

Kirja sisältää vinkkejä materiaaleihin ja perussolmuihin. Vaiheittain etenevien ohjeiden avulla ensikertalainenkin pääsee kunnolla vauhtiin. Mukana on myös muutama ohje makrameetekniikoilla punottaviin koruihin. Tämä jos mikä on matalan kynnyksen käsityötekemistä!


kauniisti-käsin-kirjoitettu

Kauniisti käsin kirjoitettu


Kuinka ihanaa olisi osata luovan tekstaamisen taito. Kauniisti kirjoitettu teksti tekisi onnittelukortistakin niin paljon säväyttämmän kuin harakanvarpailla raapustetut kirjaimet. Luovan tekstaamisen taito on mahdollista oppia, mutta harjoittelua se vaatii. Näin vakuuttaa Jen Wagner kirjassaan Kauniisti käsin kirjoitettu (Mäkelä). Opus sisältää luovan tekstauksen tekniikoita ja ideoita niiden käyttöön.

Kirjan vaiheittain etenevät ohjeet opastavat aloittelijaa piirroista kirjaimiin ja sanoista lauseisiin. Kirjan alussa käydään läpi tarvittavat työvälineet, materiaalit sekä typografian termit ja elementit. Ohjeiden avulla jokainen voi oppia tekstaamaan niin siveltimellä, kalligrafiaterällä kuin tussilakin. Mikä hienointa, opuksesta löytyy myös ohjeet, kuinka työt on mahdollista muuttaa digitaaliseen muotoon.

Pelkkä kirjan lukeminen ei vielä tee kenestäkään luovan tekstaamisen mestaria. Luova tekstaaminen vaatii paljon harjoittelua. On tärkeää olla kärsivällinen ja välttää turhautumista. Mitä enemmän harjoittelet, sen enemmän kehityt.  Niinhän se on vähän kaiken uuden oppimisen kanssa. Kirja herätti meissäkin pienen toivonpilkahduksen. Ehkäpä vielä jonain päivinä kynä suoltaa paperille kauniita kirjaimia nykyisten söherrysten sijaan.

Jos haluat oppia tekstaamaan onnittelukortteja, inspiroivia voimalauseita tai koko seinän kokoisia kirjoituksia, tämä kirja kannattaa hankkia. Se antaa tarvittavat eväät luovan tekstaamisen oppimiseen.

Kauniisti käsin kirjoitettu kirjan voit ostaa täältä!*

askartele-uutta-vanhasta-kirjasta

Askartele uutta vanhasta kirjasta


Kirpputorien hyllyt pullistelevat vanhoja, hylättyjä kirjoja. Vaikka vanha kirja ei tarjoaisikaan enää lukuelämystä, sen voi hyödyntää muulla tapaa. Kekseliäs tuunaaja saa vanhoista kirjoistakin aikaiseksi upeita toteutuksia.

Jos pää lyö tyhjää, ideoita kirjojen uusiokäyttöön tarjoaa uunituore Clare Youngsin kirjoittama Askartele uutta vanhasta kirjasta -opus (Mäkelä). Se kattaa 35 erilaista projektia, jotka sopivat kaiken tasoisille askartelijoille.

Toteutuksissa hyödynnetään monenlaisia tekniikoita kiharretuista paperisuikaleista kollaaseihin. Kirjan ensimmäisessä luvussa tehdään kortteja ja pieniä paperitarvikkeita. Sen jälkeen keskitytään kodin koriste-esineisiin ja ihastuttaviin eläintoteutuksiin. Tarjolla on ideoita niin lapsille kuin aikuisillekin.

Jo ensimmäisellä selailulla löysimme muutaman toteutuksen, jotka menevät pikimmiten kokeiluun. Riippuvat tupsukoristeet ja paperiartisokat saivat silmät soikeiksi. Ei uskoisi, että jotain niin kaunista voi luoda kirjan sivuista. Paperista tehty kastelukannu hurmasi hellyttävyydellään ja paperikulhot käytännöllisyydellään. Kirjasta on todellakin moneksi!

Kirjan lopussa käydään läpi tarvittavat työvälineet ja tekniikat. Mukana on myös kaavoja, joiden avulla pääsee välittömästi tuumasta toimeen.

Se että vanhoista kirjoista luo jotain ainutkertaista, ei vähennä kirjan arvoa. Päin vastoin. Se tuo uutta viehätystä, avaa uusia keskusteluja, elvyttää vanhoja muistoja ja luo uusia. Se antaa kirjalle ennen kaikkea uuden elämän.


lintuja-koivurisuista

Lintuja koivurisuista


Niinkin arkisesta asiasta kuin pihamaalla lojuvasta risukasasta voi luoda uniikin taideteoksen. Vaatimaton risu taipuu erinomaisesti esimerkiksi linnun muotoon. Sen tietää risutöistään tunnettu kädentaitaja Tarja Heikkilä, jonka uusin teos Lintuja koivurisuista kuljettaa lukijan risulintujen kiehtovaan maailmaan. Tässä kirjassa ideat lähtevät lentoon, kunhan niitä ei jää hautomaan liian pitkäksi aikaa.

Tämän vuoden kirjauutuuksista tämä teos yllätti meidät totaalisesti. Suhtauduimme ehkä jopa hieman skeptisesti, voisiko risuista oikeasti luoda jotain todella kaunista ja uniikkia. Lintuja koivurisuista -kirja todistaa, että kyllä voi! Kirja itsessään on jo kuin taideteos. Me rakastuimme pieniin linnunpoikasiin ja risupingviiniin. Niin suloisia, että niiden tekemistä on pakko kokeilla.

Kirja sisältää runsaasti inspiraatiokuvia ja selkeät ohjeet toteutusten tekoon. Ideoita on tarjolla niin aloittelijalle kuin kokeneemmallekin risutaiteilijalle. Kun vauhtiin pääsee, voi luovuuttaan kokeilla myös omanlaisiinsa toteutuksiin. Juuri mallien muunneltavuus on risutöiden rikkaus.

Kirjan alkuun on koottu vinkkejä ja neuvoja risujen käsittelyyn. Alkuosiota ei kannata sivuuttaa, sillä siitä selviää muun muassa milloin risut kannattaa kerätä, saako niitä noukkia mistä vain, missä risuja kannattaa säilyttää, kuinka kuivahtaneet risut saa elvytettyä, millainen on hyvä risu ja millaisia välineitä ja tarvikkeita töissä tarvitaan.

Tämä tuhti tietopaketti on todellinen risulintujen aapinen, jossa supisuomalaisia koivurisuja hyödynnetään ennennäkemättömällä tavalla.

Tarja järjestää myös risukursseja ja vierailuja hänen risupihalleen. Niistä voi lukea lisää täältä!

Lintuja koivurisuista -kirjan voit ostaa mm. täältä!*

uusihimmelikirja

Uusi himmelikirja


Meille on tärkeää opetella vuosittain jokin uusi kädentaito. Tänä vuonna olemme uppoutuneet himmelien kiehtovaan maailmaan. Koko syksyn olemme näpertäneet erilaisia himmeleitä ja niitä on toki tulossa näytille myös tänne blogiin. Oppia himmelien tekoon olemme saaneet sekä Aleksin siskolta että Pirkko Kuuselan kirjoittamasta Himmelikirjasta. Loistava opus vasta-alkajalle. Tänä syksynä Kuusela hemmottelee himmelifaneja uudella kirjalla, joka kantaa nimeä Uusi himmelikirja (Moreeni). Kirjan himmeleissä käytetään rohkeasti uusia materiaaleja ja värejä. 

Uusi himmelikirja sisältää kolmenlaisia himmeleitä: valohimmeleitä, pajakkeja sekä ruoko- ja muovipillihimmeleitä. Valohimmelit ovat nimensä mukaisesti valoa hohtavia himmeleitä. Pajakit ovat runsaasti ja villisti koristeltuja himmeleitä, joiden esikuvat tulevat Puolasta. Ruoko- ja muovipillihimmelit muistuttavat eniten perinteisiä suomalaisia himmeleitä, samoin hopeahimmelit, joissa materiaalina on käytetty kahvipusseja. Eipä olisi tullut mieleenkään, että kahvipusseja voisi hyödyntää himmeleissä!

Kirjan selkeillä ohjeilla myös vasta-alkaja pääsee vauhtiin. Aiempaa kokemusta ei tarvita. Jo muutaman himmelin jälkeen rohkeus sooloilla kasvaa ja se on luvallista. Kirjan ohjeet antavat perustan himmelien teolle ja opuksen avulla voi ottaa osion sieltä ja toisen tuolta, jolloin syntyykin jo ihan oma malli. 

Himmeleistä on ilmestynyt moniakin kirjoja, mutta olemme todenneet Kuuselan kirjat parhaiksi. Ne ovat selkeät ja todella monipuoliset. Himmelit mielletään usein joulunajan koristeiksi, mutta Uusi himmelikirja osoittaa, että himmeleistä voi nauttia vuoden jokaisena päivänä.


Uusi himmelikirja on myynnissä mm. täällä!*

Tanhupallon_joulukirja

Tanhupallon joulukirja


Putous-ohjelmassa ihastuttanut Tanhupallo julkaisi keväällä askartelukirjan, josta tuli todellinen hitti. Nyt Kiti Kokkosen luoma hahmo on joulutuulella. Tanhupallon joulukirja (Docendo) on suunniteltu erityisesti lapsille, mutta antaa mukavaa ajanvietettä myös koko perheelle. Toteutukset ovat simppeleitä ja näyttävät aidosti lasten tekemiltä. Kirjaa lukiessa Tanhupallon ääni kuuluu syvällä mielen sopukoissa. Hymy on lukijalla herkässä.

Tarvikkeet tekeleisiin löytyvät useimmissa tapauksissa kotoa valmiiksi. Kuinka helppoja ja hauskoja toteutuksia ovat esimerkiksi ruisleivästä tehty terveellinen pipari, munakennoista luotu muistipeli, pahvilautasesta askarreltu tonttujen vaklaamislaite tai paperista rutistettu lumipallo. Kun viime vuonna urakoitiin tonttuovia, tänä vuonna luodaan tontuille pesiä.

Kirjan ideat ovat hurmaavan helppoja ja takuuvarmoja hittejä perheen pikkuväen keskuudessa. Ohjeita on kaikkiaan 24, joten kirja toimii jopa joulukalenterina. Tanhupallo on suunnitellut kirjaansa myös tehtäviä ja raapustanut enonsa kanssa talvimaisen sadun ja runon. Tanhupallon asenteella mikään ei voi mennä pipariksi. Tai sitten menee - ja se on just hyvä niin.

Tanhupallon joulukirjan voi ostaa mm. Adlibris-verkkokaupasta!

minimuru

Minimuru


Vaikka leivontakirjat eivät lukeudukaan käsityökirjoihin, haluamme nostaa yhden teoksen listallemme. Kyllä kauniit leipomukset ovat osoitus kädentaidoista siinä missä virkattu mattokin. Kakkumestari Emma Ivane (Iivanainen) on onnistunut jälleen luomaan kirjan, jonka haluaa nautiskella pieninä haukkapaloina sivu kerrallaan. Haukkapaloina hyvinkin, sillä Emman uunituoreessa Minimuru-kirjassa (Docendo) leivotaan minikokoisia herkkuja. Aina ei tarvitse leipoa suurta kakkua päästäkseen nauttimaan leipomisen ilosta.

Kirja sisältää 70 helppoa reseptiä, joissa on minimoitu kaikki muu paitsi maku. Kanelipullat, mustikkapiirakat, mansikkabritat, mutakakut, kirsikkapavlovat ja moni muu kirjan herkuista tarjoaa paljon makua pienessä koossa. Reseptejä on tarjolla kaikille herkkusuille.

Kirjan kaikki ohjeet perustuvat yksinkertaistamiseen ja leivonnan ajatteluun uudella tavalla. Esimerkiksi kirjan Mars-kahvikakku päättää kuivien ja mauttomien kahvikakkujen aikakauden. Se on taivaallisen hyvää ja mehevämpää kuin moni kostutettu täytekakku. Tämä kakku todellakin mullistaa käsityksen kahvikakuista!

Kirja jatkaa samaa visuaalisen kaunista linjaa kuin Emman aiemmat teokset. Kuvat ja niissä esiintyvät leivonnaiset näyttävät syötävän hyviltä. Mistä sitä oikein alkaisi?

Joulu on herkuttelun aikaa ja moni tykkää muistaa läheisiään myös itse tehdyillä leipomuksilla. Tästä kirjasta voi ammentaa monia ideoita syötäviin ruokalahjoihin. Kirja ei ole kuitenkaan joulukirja, vaan sisältää reseptejä vuoden jokaiseen hetkeen. Minimuru ei ole myöskään dieettikirja. Se on kirja, joka tekee onnelliseksi. Se tuo pieniä onnenhetkiä elämään ja tarjoaa irtiottoja arjesta. Kirja on myös ihana lahja ulkomaisille ystäville, sillä tekstit on kirjoitettu sekä suomeksi että englanniksi.

Minimuru on Emman kuudes leivontakirja. Hän on kirjoittanut kirjan yhdessä lapsuudenystävänsä Noora Puiston kanssa.


Pietilainen_Tervetuloa_joulu_cover.indd

Tervetuloa jouluun!


Yksi syksyn kohokohdista on saada Ilona Pietiläisen uusin joulukirja käsiinsä. Tänä vuonna kirja kantaa nimeä Tervetuloa jouluun! (Docendo). Upeasti kuvitettu teos sisältää säteileviä koteja, satumaisia ideoita ja lempeitä tarinoita. Taattua joulumieltä Ilona Pietiläiseltä!

Aikuisille suunnattuja joulukirjoja ilmestyy vuosittain lähes joka kustantajalta, mutta tämä vuosi tekee poikkeuksen. Onneksi Ilona pelastaa tilanteen, sillä laatu korvaa määrän! Tämä kirja vie ajatukset takuulla vuoden rakastetuimpaan juhlaan.

Jokainen jouluihminen tietää, ettei jouluvalmisteluihin voi ryhtyä koskaan liian aikaisin. Tervetuloa jouluun! -kirjassa virittäydytään jouluun pienin askelin. Aikaa jätetään nautiskelulle ja tunnelmoinnille.  Kuistille valetaan ruukkukynttilöitä, välillä herkutellaan suklaisilla pähkinöillä ja lumipullilla glögin kera. Jotta pöytätila ei loppuisi jouluna kesken, Ilona vinkkaa, kuinka vanhoista lautasista voi rakentaa kauniin tarjoilutornin juhlapöytään. Kirjan ohjeilla voi rakentaa myös joulupuun pikkurahalla ja lahjakaapin vanhasta ovesta.

Joulutohinoissa ei sovi unohtaa eläimiäkään. Tällä kertaa linnuille viritellään jouluksi taukopaikka halkaistusta appelsiinista. Löytyypä kirjasta tarina myös pienen Lila-koiran joulusta.

Ennen kuin aatto avautuu, vietetään useassa kodissa joululahjavalvojaisia. Ne jaksaa viettää esimerkiksi vohveleiden voimalla. Oi kyllä, näitä on pakko testata. Aattona saunan lautaille tuoksuukin jo eukalyptus ja radio soittaa tunnelmallisia joulusäveliä. Hiljalleen joulun kimallus laskeutuu meistä jokaiseen. Kiitos Ilona, sinä teit sen kirjallasi taas mahdolliseksi!

Tervetuloa jouluun -kirjaa myydään mm. täällä!*


Melkoinen on syksyn kirjakattaus kässäkirjojen saralla. Vai mitä mieltä olet? Kirjallisuuden ystävien kannattaa suunnata loppuviikosta myös Helsingin kirjamessuille. Nämä ihanuudet löytyvät takuulla myös sieltä. 

Löytyykö tästä kirjakakimarasta teos jos toinenkin, joka kiinnostaisi lukea tai antaa lahjaksi? Onko sinulla haaveissa oppia jokin uusi taito? Näistä kirjoista riittää oppia moneen! Tältä listalta löytyi myös monta sellaista kirjaa, jotka ajattelimme hankkia pukinkonttiin kässäjuttuja rakastaville ystävillemme. Uskomme, että he ilahtuvat suuresti.

Mukavaa loppuviikkoa ja lepposia hetkiä syksyn kirjauutuksien parissa!

*affeliate- eli mainoslinkkejä
*postauksen kirjat arvostelukappaleita

14 kommenttia

  1. Kiitos, olipa hyvä katsaus kirjoihin ja antoi hyviä ideoita niin omaksi lomatekemiseksi kuin joululahjoiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että löytyi monta mielenkiintoista uutuutta :) Kattaus on monipuolinen eli varmasti jokainen löytää jotakin mielenkiintoista luettavaa syyspäivien iloksi :)

      Poista
  2. Niin ihania kirjoja. Todella inspiroivan näköisiä. Kiitos:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä kyllä iski itsellekin sellainen inspiraatiopuuska, että tekisi mieli kokeilla kaikkea uutta heti. No, jos aloittelisi vaikka ensin noilla himmeleillä, sitten siirtyisi makrameetöihin ja vanhoihin kirjoihin. Alkuvuodellekin pitää jättää kivaa puuhaa, mutta onneksi ohjeita on nyt niin paljon, ettei tekemisen puute ainakaan iske :)

      Poista
  3. Voi että kun on monta kivaa kirjaa! Eniten haluaisin tuon tervetuloa jouluun kirja. Joulu alkaa hiipiä hiljaa, enää 2 kk jouluun 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri havahduin, että marraskuu on tosiaan aivan ovella. Sieltä se joulu tulee sitten ryminällä :)

      Poista
  4. Niin paljon ihania kirjoja ja ideoita. Ilona kirjat ovat aina kauniita <3
    Mukavaa iltaa teille kahdelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilona saa aina vangittua kirjoihinsa joulun taian. Näistä syttyy jo pelkällä selailulla ja kun kirjan aloittaa, niin johan tarinat vievät mukanaan. Upea kokonaisuus Ilonalta!

      Poista
  5. Huh mikä kysymys... olisiko haaveissa joku uusi taito! No juu...maailma on niin täynnä taitavia ihmisiä joiden käsistä syntyy vaikka mitä ja itse osaa muurahaisen kokoisen palan tästä osaavuudesta. Miten tuo risukirja kuitenkin näistä olisi se mikä itseä kutkuttelee tällä hetkellä ja tuo joulukirja olisi mukavaa katseltavaa glögin kera <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo risukirja oli kyllä todella positiivinen yllätys ja sai meidätkin innostumaan aiheesta. Pienin askelin sitä itsekin ajattelimme uusia taitoja opiskella. Pääasia on halukkuus kokeilla. Siinä samalla huomaa, mitkä ovat niitä omia juttuja ja mitkä taas eivät ole :)

      Poista
  6. Kiitos ihanasta kirja-arvostelusta! 💕 Ja olipa mukavan tuhti lukupaketti kivan oloisista kirjoista. Tuo joulukirja näyttää superihanalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meitä kirjojen ystäviä nyt hemmotellaan ja suuri kiitos sinulle Sanna aivan upeasta teoksesta. Se on todella inspiroiva opus kototekoiluun.

      Poista
  7. Yhtään en osaa askarrella enkä juuri leipoa, joten Ilona Pietiläisen kirja olisi ainoa, jonka voisin hankkia. Sitä voi kumminkin vain lueskella. Ja ei, minun taidollani ei onnistuisi edes Tanhupallon askartelut. 🤗

    VastaaPoista
  8. Upea kirjalajitelma!
    Mietin, että olen tämän(kin) koosteen jo nähnyt, mutta instassahan nämä samat olivatkin jo :D

    VastaaPoista