Loppiaisena pakkanen paukkui, joten me vietimme sen pitkälti keittiössä höyryävien lihapatojen äärellä. Samalla tuli valmistettua purkillinen punaviinisuolaa ensi viikonlopun kyläreissua silmällä pitäen. Mukavan erilainen vieminen ja samalla sopivan talvinen.
Punaviinisuolan ohje on napattu Mari Moilasen kirjoittamasta Syötäviä vietäviä - lahjoja keittiöstä -kirjasta, josta voit lukea lisää täältä (klik!). Punaviinisuola soveltuu erinomaisesti talven liharuokien mausteeksi. Se on myös helppo ja nopea valmistaa. Ohjeen löydät alapuolelta.
Punaviinisuola
Tarvitset:
3 dl punaviiniä
6 dl merisuolaa
Keitä punaviiniä kunnes sitä on jäljellä 3 ruokalusikallista. Sekoita merisuola punaviiniin ja levitä punainen suola pellille ohueksi kerrokseksi. Anna kuivua yön yli. Purkita suola ja viimeistele kauniilla etiketillä.
Me viimeistelimme purkin hamahelmistä tehdyllä etiketillä. Muodostimme helmistä sanan SALT, jonka liimasimme kuumaliimalla purkin kylkeen. Ihan kiva kokonaisuus.
Tämä oli järjestyksessä toinen valmistamamme maustesuola. Aiemmin olemme tehneet sienisuolaa, jonka ohje on peräisin ihan blogin alkuajoilta. Se löytyy täältä (klik!).
Nyt olisi kiva kuulla, miten siellä on loppiainen ja viikonloppu sujuneet? Entä miltä punaviinisuola kuulostaa korviisi? Mukavan erilaiselta vai liian eksoottiselta?
Niin kaunista tuo suola ja hei hamahelmeillä osaan minäkin.:) Kivaa uutta viikkoa <3
VastaaPoistaNiinpä Tiia, näitä sä osaat varmasti tehdä :) Kivaa viikkoa <3
PoistaKiva idea tuo hamahelmityö nimikylttinä.
VastaaPoistaIhanaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa <3
Kiitti Outi. Helppoja tehdä :)
PoistaMitenköhän tuo mahtaa säilyä?
VastaaPoistaMekin hieman kaipasimme säilyvyystietoa, mutta sitä ei kirjassa mainittu. Marttojen sivuilla sanotaan, että makusuolat säilyvät pitkään hyvinä, mutta aikaan ei sielläkään oteta kantaa. Sinällään suola itsessään säilyy hyvin eli uskaltaisin sanoa, että useamman kuukauden ellei jopa vuodenpäivät säilyy hyvänä.
PoistaOnpa helppo ja kiva resepti. Tuo suola ois hyvää naudan pihvin päällä 😊
VastaaPoistaKiva kuulla että tykkäät! Varmasti sopis täydellisesti kunnon naudan pihvin kanssa <3
PoistaPunaviini suola kuulostaa itseasiassa todella herkulliselta. Meillä on itseasiassa ollut aika vauhdikas viikonloppu, täällä ollaan podettu influenssan jälkimaininkeja, soitettu pari kertaa ambulanssi käymään ja käyty vielä aamu kuudelta päivystyksessä. Toivottavasti tämän vuoden lääketieteelliset yllätykset olisivat sitten tässä. Muuten on mennyt ihan mukavasti ja ollaan saatu ilmeisesti viimein koko perhettä piinannut sairaus lusittua.
VastaaPoistaHuh kuulostaapa rankalta! Toivottavasti tosiaan olisi nyt siinä, eikä piinaisi enempää! Tsemppiä sinne <3
PoistaNäyttääpä herkulliselta suolalta :)
VastaaPoistaHyvää Uutta Vuotta teille <3
Kiitos ja samoin sulle riemuisaa uutta vuotta <3
PoistaOih,tämäpä olisi mahtava lahja Ukko Kullalle, joka pitää punaviinistä.Itse kun en siitä tykkää niin en anna laittaa ruokaankaan...Jouluksi värkkäsin lumisia kookoskäpyjä ja tuttavien koirille keksejä teidän ohjeilla:).Kuulolla ollaan siis tänäkin vuonna:D
VastaaPoistaIhana kuulla että ideat ja ohjeet toimii <3 lisää on tulossa ;) paljon onnea tälle vuodelle :)
PoistaKuulostaa kyllä hyvältä tuo punaviinisuola. Pitääkin kokeilla joskus. Hamahelmikoriste kruunaa paketin. Tosi kiva vieminen ja myös itselle. Mukavaa alkanutta viikkoa tv Liisa
VastaaPoistaKiitos Liisa! Tuoksukin on aika kiva, jos punaviinistä tykkää, tulee ihan vesikielelle kun miettii kunnon pihviä tai riistaa maustettuna tällä <3
PoistaMahtavan värinen suola. Tosi kiva idea ja onnistuu varmasti jokaiselta.
VastaaPoistaEikö olekin! Kannattaa testata, jos vaan raaskii punaviiniä näin käyttää ;)
PoistaNo eipä ole vaikea valmistaa ja kivan väristäkin =).
VastaaPoistaEi olekaan! Kannattaa ihmeessä testata :)
PoistaPunaviinisuola kuulostaa todella mielenkiintoiselta ja myös näyttää. Täällä vietettiin loppiaista remontin merkeissä :-). Mukavaa vuoden alkua teille!
VastaaPoistaAivan ihana idea! Onpa herkullisen kuuloinen (ja näköinen) ajatus tuo punaviinisuola :) ja ihanan helppoakin näköjään! Pakkaus on myös tosi suloinen. Tämä täytyy laittaa korvan taakse viimeistään ensi vuoden joulua silmällä pitäen :)
VastaaPoista