
Nyt hieman hymyilyttää. Toivottavasti isääkin, kun tämän lahjan saa marraskuussa. Olemme jo tovin miettineet erilaisia isänpäivälahjaideoita, joista ensimmäiset päätyivät toteutukseen viime viikonloppuna. Teimme isälle kylpyhuonesetin, johon kuuluu humoristinen partasuti ja itse tehty parranajosaippua. Hyötylahja, sillä molemmat tulevat varmasti käyttöön. Uskoisimme, että isänpäivälahjavinkkejä kaipaavalle tämä on varteenotettava idea.
Lahjassa on ripaus huumoriakin, sillä partasuti on varustettu isän kuvalla. Tulostimme isän kasvokuvan ja leikkasimme saksilla hiusrajan pois. Tämän jälkeen kiinnitimme kuvan kaksipuoleisella teipillä partasudin ympärille. Kuvan voi kiinnittää myös pienellä palalla sinitarraa tai tipalla kuumaliimaa (sen saa nypättyä sudista pois). Kuten kuvista huomaatte, partasudin karvat luovat isälle aivan uuden hiustyylin. Asennetta on!

Pelkällä partasudilla kukaan ei tee mitään. Niinpä valmistimme kaveriksi parranajosaippuan. Tunnetaan myös nimellä partasaippua. Käytimme samaa ohjetta kuin keväällä, sillä mitäpä sitä hyvää kaavaa muuttamaan. Blogissakin julkaistu partasaippuan ohje löytyy täältä (klik!). Se on superhelppo tehdä, riitoisaa ja toimii kuten kaupan vastaavat. Parranajosaippua toimii tismalleen samalla tavoin kuin partavaahto. Tarvittavat materiaalit, mistä niitä voi hankia ja kuinka partasaippuaa käytetään, selviää niin ikään aiemmin kirjoittamastamme jutusta.
Partasuteja myydään muun muassa hyvin varustelluissa marketeissa ja tavarataloissa.

Mitäs pidät tästä kokonaisuudesta? Joko teidän perheessä on mietitty, miten muistaa isää? Meiltä on lisää isänpäivälahjaideoita vielä tulossa, mutta palataan niihin myöhemmin. Nyt on aika toivottaa mukavaa loppuviikkoa!
Ei vitsit miten makee idea. Voisin omia lapsia tekemään tän miehelle, omaa isiä kun ei enää ole. Rachid varmasti tykkäis tästä. Kiitos upeasta ideasta ja kivaa torstaita ihanat!
VastaaPoistaMäkin luulen, että tämä oikein ilahduttava lahja ja Rachid voisi hyvinkin tykätä :) Mukavaa loppuviikkoa Outille <3
PoistaHeheh vähänkö hauska:D!!Nyt on noloa myöntää,mutta en ole muistanut koko isänpäivää:S.Koko aivokapasiteetti on ollut täynnä taloushallinnon nettikurssia ja 3 muksun synttärijärjestelyä ja näemmä muuta ei päähän enää mahdu:D.Odotan innolla lisää lahjaideoitanne!
VastaaPoistaTaitaa olla ensimmäinen isänpäivä kun ollaan hyvissä ajoin liikkeelle. Usein lahja jäänyt viime tippaan. Nyt yritettiin helpottaa loppuvuoden muita kiireitä tekemällä asioita hyvissä ajoin valmiiksi. Muutama lisäidis tulossa kuukauden sisällä tänne :)
PoistaKääk, niin se isänpäivä on jo ensi kuussa. Voin kertoa, että en ole miettinyt yhtään koko asiaa, vaikka ehkä pitäisi. Se on nimittäin isännännän ensimmäinen virallinen isänpäivä ja olen päättänyt panostaa siihen vähän enemmän tällä kertaa. Kiitos muistutuksesta.
VastaaPoistaNo niinpä. Aika rientää niin kovaa vauhtia. Teillä tosiaan eka isänpäivä tulossa. Siihen kantsii panostaa. Se on iso juttu isille :)
PoistaHahahah! Muakin hymyilyttää ja please kertokaa isän reaktio :) Ihan sika magee!!!
VastaaPoistaKerrotaan reaktio, kun aikanaan saa. Nyt isiä on kielletty tulemasta blogiin, ettei lahjaideat paljastu ennen aikojaan :)
PoistaHehhee :D. Tää on ihan hitti! Ajattele kuinka isät, joilla ei ehkä enää ole tukkaa omasta takaa, ilahtuu, kun näkee päässään tollaset vahvat harjakset :D. En usko, että kukaan raskii irrottaa kuvaa.
VastaaPoistaHih. Sepä :) Toki pitää olla varma, että isän huumori kestää pientä vitsailua :)
PoistaHahah, vähänkö naurattaa. Mahti idis!
VastaaPoistaOispa persoonallinen lahja 😊
VastaaPoistaVähän erilainen ja ripaus huumoria tällä kertaa :) Mukavaa loppuviikkoa <3
PoistaTuohan on kerrassaan mahtava :D Mä täällä juuri tänään tajusin, että pitäis alkaa miettimään jotain askarteluideaa, mutta vielä ainakaan ei ajatus ole kulkenut :)
VastaaPoistaEipä tässä tosiaan montaa viikkoa ole siihen isänpäivään. Se tulee jotenkin aina niin yllättäen. Loppuvuosi on niin juhlapainotteinen, kun on isänpäivän lisäksi halloween, itsenäisyyspäivä ja suurimpana joulu :)
PoistaHuippuhauska :D
VastaaPoistaKiitti Miru :) Halauksia loppuviikkoon :)
PoistaMahtava idis :) Isänpäivälahjana ihan paras ;) Mukavaa viikonloppua :)
VastaaPoistaSitä samaa sinulle :) Me valmistaudumme täällä illan The Blog Awards gaalaan :)
PoistaLoistava! Elämässä on oltava huumoria mukana.
VastaaPoistaKiitos :) Näinhän se on ;)
PoistaOnpas hauska idea, ja käytännöllinen lisäksi! Periaatteessa lahjahommat on isänpäivän suhteen selvillä, itsetehtyjä ei tänä vuonna ehdi. Onneksi on olemassa lippupalvelut ja lahjakortit :).
VastaaPoistaKiitos Hanna :) juu aina ei tosiaan ehdi lähteä itse toteuttamaan lahjoja, täälläkin turvaudutaan välillä lahjakortteihin ja sen sellaisiin :)
PoistaMahtava idea. Ajatelkaa tätien meikkisiveltimet tätien kuvilla 😂 Kiitos eilisestä 💜
VastaaPoistaHahahah siitäkö sitten idea äitienpäivälle ;) kiitos itsellesi ihan Maiju <3
PoistaVauhdikas kampaus isällä! Meillä ei ole vielä ehditty miettiä isänpäivälahjaa ollenkaan.
VastaaPoistaBlogissani on blogillenne tunnustus. Käykääpä katsomassa!
Mukavaa lauantaita!
Vauhdikas kampaus isällä! Meillä ei ole vielä ehditty miettiä isänpäivälahjaa ollenkaan.
VastaaPoistaBlogissani on blogillenne tunnustus. Käykääpä katsomassa!
Mukavaa lauantaita!
Hieno idea :)
VastaaPoistaMeillä poika askartelee ehkä iltiksessä jotakin. Meillä ei yleensä mitään lahjoja hankita vaan yhteinen aika se juttu, eli brunssi yhdessä, ehkä leffaa yms.
Kiitos Nelli <3 Kyllä se yhdessä vietetty aika on se tärkein ja kultaisin lahja <3 Ja pojan itsetekemät jutut varmasti lämmittää isän mieltä :)
PoistaNo nyt on taas niin magee idea että täytynee pistää toteutukseen! :D
VastaaPoistaMeillä ei vielä isänpäivää ole kovasti suunniteltu, luotan siihen että muksut päikyssä ja koulussa... mutta täytyyhän se jotain toki kotonakin keksiä. :)