Search

Banaanidelfiinit aamupalapöytään tai lastenjuhliin

Banaanidelfiini Kaikki Paketissa

Vieraileeko teidän perheissänne aamuisin känkkäränkkä? Onko se perheen pienin vai onko aamuäreyttä myös muidenkin kohdalla aistittavissa? Myönnetään, ettei meilläkään aamuisin mitään ilopillereitä olla. Pienillä asioilla voi kuitenkin saada hymyn kasvoille. Vai mitä mieltä olet, jos aamupalapöydässä sinua tervehtisi vekkulit banaanidelfiinit? Teimme banaanidelfiineitä taannoisella mökkireissulla ja kyllä hymykuopat tulivat väkisinkin esiin niitä katsellessa.

Banaanista tehdyt delfiinit ovat erityisesti pikkuväen mieleen, mutta niistä riittää iloa myös aikuisille. Banaanidelfiinit piristävät mukavasti aamupalapöytää ja soveltuvat hyvin myös lastenjuhlissa tarjottaviksi. Terveellisempi vaihtoehto suolaisille ja makeille naposteltaville.

Banaanidelfiinit tarjolle lastenjuhliin Kaikki Paketissa


Banaanidelfiinien tekeminen on helppoa. Tarvitset vain banaaneja ja viinirypäleitä. Irrota banaanit toisistaan niin, että kanta pysyy ehjänä. Puolita banaanit. Tee delfiinille suu viiltämällä kantapala auki. Asettele banaanit lasiin tai kulhoon ja laita ympärille viinirypäleitä, jotta banaanidelfiinit pysyvät pystyssä. Voit laittaa yhden rypäleen myös delfiinin suuhun. Piirrä lopuksi tussilla delfiinille silmät.


Banaanidelfiini Kaikki Paketissa


banaanista tehty delfiini Kaikki Paketissa

Herättivätkö banaanidelfiinit hymyn huulille?

Iloa loppuviikon aamuihin!

P.S. Onni Blogien Facebook-sivuilla on meneillään arvonta, jossa voittona korvakorut. Käyhän kurkistamassa (klik!)

63 kommenttia

  1. Ei vitsit, miten hauska idea :D Todellakin tuli hymy huulille! Te ootte niin kekseliäitä.. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä tuli niin veikeät, että vieläkin hymyilyttää. Helpolla saa välillä taiottua hauskoja juttuja :)

      Poista
  2. Ei oo tosikaan miten magee idea! Aivan huippuja <3 Näitähän on pakko kokeilla tehdä meidän pikkasille :D

    VastaaPoista
  3. Tää oli kyllä hyvä :D Onnistuu varmasti multakin :D

    VastaaPoista
  4. Siis niin suloinen keksintö.
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  5. Voi että miten hauska idea. Täytyy hyödyntää jossain vaiheessa. :)
    Meillä mies syö banaaneita ja minä viinirypäleitä,niin tässähän yhdistyy molempien herkut hyvin tarjolle.

    VastaaPoista
  6. Ei vitsit miten hauska idea!! Menee kokeiluun :)

    VastaaPoista
  7. Aivan ihania ja meilläkon hyväksi koettuja. Pitää ottaa uudestaan päytään :)

    VastaaPoista
  8. WAU! Ei teiltä ideat lopu! Tuota täytyy kokeilla ainakin nuorimmaiseen.:)

    VastaaPoista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  10. Ihana keksinto :) sai hymyn huulille :) ps. näköjään kone jumittaa jotakin, kun eka kommentti ei onnistunut....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekniikka välillä temppuilee, mutta tämä kommentti tuli nyt läpi. Mukavaa loppuviikkoa!

      Poista
  11. Ihana aamupiristys olisi tuollainen delfiinibanaani :) Mukavaa viikonloppua ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Oli oikein antoisa viikonloppu. Nyt uutta viikkoa kohti!

      Poista
  12. Meillä kanssa välillä näitä delfiinejä tehdään! :)
    Se on kyllä kumma että samat hedelmät maistuu lapsille ihan eri tavalla vähän toisella tapaa tarjoiltuna. :)
    Mukavaa viikonloppua sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienillä asioilla voi välillä tehdä ihmeitä aikaan. Ja kyllä näin aikuisiälläkin vaihtelu välillä virkistää aamupalapöydässä :)

      Poista
  13. Mä en kestä!! Aivan sika magee idea :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että innostuit ja pidit näkemästäsi. Tuntuu mukavalta, kun saa ihmiset hymyilemään ja aikaiseksi hyvän fiiliksen!

      Poista
  14. Miehelläni on tapana sanoa ettei hän ole koskaan tavannut ihmistä, joka on minua äkäisempi aamuisin. Myönnän myös itse olevani varsinainen ihmishirviö juuri herättyäni. Kai tämä piirre sitten tasapainottaa hieman muutoin yltiöpositiivista olemustani. ;)
    Mutta aivan ihana idea! Tulen käyttämään varmasti jossain!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Jilli, täällä ilmoittautuu yksi suhteellisen kiukkunen aamuihminen. Tosin vain silloin, kun huonosti nukuttu yö takana. Kyllä se aina hetken ottaa, että saa draivin päälle ja mielen virkeäksi aamuisin.

      Poista
  15. Vau miten hieno idea ja blogi! Hauskoja juttuja "paketissa"!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marita. Mukavaa, että löysit tänne. Tervetuloa visiitille myös uudestaan :)

      Poista
  16. Vähäkö on hauska! Eikä ihan niin vähääkään :)

    VastaaPoista
  17. Ihana idea aamupalapöytään! Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jassuntassu. Toivottavasti sinullakin oli mahtava viikonloppu. Meillä se vierähti ystävän polttarihulinoissa.

      Poista
  18. Täällä ilmoittautuu yksi känkkis ;) Välillä lapset myös, mutta harvemmin. Hirmu kiva idea, siihen kylkeen vielä vaikka eläinmuotilla tehtyjä paahtoleipiä, niin se on siinä. :)

    Upeaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäpä sen Tiia sanoit. Eläinmuotilla tehdyt paahtoleivät kuulostavat myös varsin vekkuleilta vierailta aamupalapöydässä :)

      Poista
  19. Mistä te näitä keksitte, mistä?! Kuin suloinen delfiini. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ku pitää vaa silmät ja mielen avoinna niin inspiraatio iskee yllättävissäkin paikoissa ;) kiitos paljon heidi ♡

      Poista
  20. Kertakaikkiaan miten hauskan näköisiä:-) . Ei voi muuta kuin hymyillä kun noita katsoo :-) Idea on kyllä loistava!

    VastaaPoista
  21. Mahtava idea :) ja helposti hyvän näköistä. Nuo saa varmasti kaikille hymyn huulille :) Hyvää viikonloppua teille!

    VastaaPoista
  22. Niin kivan näköset että ihan tässä alkaa harmittaa kun ei tykkää banaanista :D

    -Lilli-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, harmi etteivät banaanit maistu. Sun pitää nauttia vain viinirypäleet viereltä ja antaa jonkun toisen syödä banaani :)

      Poista
  23. No herätti hymyn kyllä, jo heti ensimmäinen delfiinikuva! Aamu ei voi alkaa väärällä jalalla jos tuollainen odottaa aamiaispöydässä :)

    VastaaPoista
  24. On nämä kyllä niin hauskat, että aikuisiakin hymyilyttää!
    Kiitos kivasta ideasta taas!

    VastaaPoista
  25. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  26. Hei tätä on pakko kokeilla :D Ihana idea♡

    Meillä on aamulla tota känkkäränkkää, tällä isommalla neidillä Evelynillä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Känkkäränkkä tuntuu aina välillä vierailevan itse kunkin aamupalapöydässä. Ehkä näillä banaaneilla känkkäränkänkin fiilis kohoaa :)

      Poista
  27. Aivan huippu idea, kiitos vinkistä! :)

    VastaaPoista
  28. Olipa hauska idea! Ihan pakko laittaa kokeiluun! Kiitos vinkistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♡ kokeile ihmeessä :) jo nousee hymy korviin kun tälläiset odottaa pöydässä ;)

      Poista
  29. Kerta kaikkiaan mahtava idea! Saa kaikki hyvälle tuulelle ja onnistuu keittiöporopeukaloltakin (kai?). Mahtavaa! Taidan yllättää isännän ja 3-v pojan viikonloppuna aamupalalla. Eivät usko silmiään kun olen tehnyt jotain muutakin kuin puuroa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä juurikin niin :) varmasti mies ja lapsi ihastuvat näihin yhtä paljon kuin mekin! ♡ eivätkä tosiaan vaadi paljoa tekijältä ;)

      Poista
    2. Kyllä juurikin niin :) varmasti mies ja lapsi ihastuvat näihin yhtä paljon kuin mekin! ♡ eivätkä tosiaan vaadi paljoa tekijältä ;)

      Poista
  30. Todellakin banaanidelfiini sai hymyn huulille.
    Ihana herkku välipala ja hauska lapsille ja lapsenmielisillekin! :)

    VastaaPoista
  31. Mikä valloittava ja symppis idea! :)
    Suunnittelen juuri terveellisiä pikkusyötäviä pojan lähestyville 1-vuotissynttäreille. Saattaapi olla että lastenpöytää koristavat meilläkin muutamat banskuflipperit :D

    VastaaPoista
  32. Hellyyttävät!
    Meillä isäntä on aamuäreä, pitäisiköhän joskus tehdä hänelle tuollainen ja katsoa mitä tapahtuu...☺
    Suloista sunnuntaita teille sinne!

    VastaaPoista
  33. Mä en kestä... Nämä on ihania.... Pakko kokeilla jossain vaiheessa.

    VastaaPoista