Räts! Harmitus on suuri, kun huomaa rakkaassa kauluspaidassaan ison repeämän. Paita on käyttökelvoton, tai no ei täysin sentään. Rikkinäisen kauluspaidan hihoille nimittäin voi antaa uuden elämän pullopussukkana. Hihan sisään voi kätkeä esimerkiksi lahja- tai tuliaispullon. Tämä on parasta uusiokäyttöä, mitä rikkäisen kauluspaidan hihoille voi keksiä!
Näitä tarvitset
- vanha kauluspaita
- sakset
- ompelukone (onnistuu myös käsin ompelemalla)

Näin onnistut
- Leikkaa kauluspaidan hihasta sopivan mittainen osa pullopussukalle. Muista jättää pohjaan noin muutaman sentin saumavara.
- Aseta hiha nurinpäin pullon ympärille ja kavenna hiha alustavasti nuppineuloja apuna käyttäen.
- Kavenna hiha ompelemalla merkintöjesi mukaan ja leikkaa ylimääräinen kangas pois. Siistin ja purkautumattoman sauman saat, kun vedät sauman vielä saumurilla tai ompelet siihen esimerkiksi siksak-ommelta.
- Pohja saattaa olla haastava. Leikkaa paidasta ympyrän muotoinen pala, joka on halkaisijaltaan muutaman sentin leveämpi (saumavara).
- Kiinnitä pohja ensin nuppineuloilla kavennetun hihan alareunaan. Sen jälkeen ompele ne yhteen hihanreunoja myötäillen.
- Siisti saumat ja langanpäät. Pussi on valmis! Voit sulkea pussinpään esimerkiksi satiininauhalla, jolloin hihansuu pysyy ryhdikkäästi pullon ympärillä. Tai halutessasi voit kääntää hihanreunat, kuten kuvassa näkyy.
Paidan hihoista tehdyillä pullopussukoilla saa mukavasti uutta ilmettä myös omaan juhlapöytään. Ne toimivat juhla-aterialla katseenvangitsijoina ja herättävät ihmisten mielenkiinnon. Testattu on!
Oletko keksinyt muita käyttötapoja rikkinäisen kauluspaidan hihoille? Jos sinulta tai tutultasi löytyy ompelutaitoa ja-intoa, niin ei muuta kuin hihat heilumaan!
Aivaan huippuidea! Mukavaa torstaita!
VastaaPoistaKiitos paljon ♡
PoistaVarsin kätevä idea.
VastaaPoistaJa näitten mallihihojen väritykset sopivat eritoten punkulle - pullon suulta karannut tippa ei erotu suojapussukastaan ;)
Kiitos :) Aivan, eikä pöytäliinakaan tahriudu jos pullon suusta karkaa muutama pisara ;)
PoistaVautsi, aivan mahtava idea.
VastaaPoistaKiitos Kirsti :)
PoistaMahtava idea! Toi tummaan pukeutunut on aika coolin näköinen kundi :D
VastaaPoistaKiitos Jaana :) Näitä pystyy juu stailaamaan tarpeen mukaan ;) Pullon pukukoodiksi casual ;)
PoistaHihii, olisipa kiva saada tuollainen paketti!
VastaaPoistaKiva kuulla että tykkäät :) Nämä on kyllä aika kiva lahjaidea :)
PoistaKiva kuulla että tykkäät :) Nämä on kyllä aika kiva lahjaidea :)
PoistaHauska idea! Herraskaista viiniä tarjolla ;)
VastaaPoistaKiva kuulla että tykkäät! Kyllä on juu viinillä fiini asu ;)
PoistaAivan mahtavia paketointi vinkkejä!! Lukijaksihan sitä täytyy jäädä :)
VastaaPoistaTervetuloa lukijaksi! Kiva kuulla että vinkit miellyttävät :)
PoistaHih! Onpas hauska idea! :)
VastaaPoistaKiitos :)
Poista