
Kevät antaa ryminällä viitteitä tulostaan. Helsingissä elohopea on noussut jo reilusti plussan puolelle, joten keväisestä aurinkoenergiasta saa nyt luvan kanssa nauttia. Täällä blogin puolella pysyttelemme vielä hetken talvisissa tunnelmissa. Viime syksynä opastimme täydellisen rusetin tekemisessä. Rusettiohje löytyy täältä (klik!). Nyt otetaan askel eteenpäin ja tehdään rusettiin veikeät yksityiskohdat. Nämä rusetit sopivat erityisen hyvin esimerkiksi vauvakutsuilla tai kastetilaisuudessa annettavaan lahjapakettiin. Me teimme omat rusetit sekä tyttö- että poikavauvalle. Vaaleanpunaisen rusetin kärkiä koristavat mustat balettitossut, kun taas vaaleansininen rusetti on puettu hokkareihin.
Balettitossujen toteutukseen tarvitset kahta eri väristä satiininauhaa, sakset ja kaksipuoleista teippiä. Aloita tekemällä perinteinen rusetti. Leikkaa mustasta satiininauhasta kuvassa näkyvät suikaleet eli tossujen osat. Liimaa suikaleet kaksipuoleisella teipillä kiinni rusettiin. Muotoile saksilla toisen rusetin kärjestä pyöreä ja tee toiseen rusettiin kantapala leikkaamalla rusetista viistosti pala pois.
Vaaleansinisen rusetin hokkarit on tehty samalla periaatteella. Luistimen terä ja valkoiset nauhat on leikattu valkoisesta lahjanarusta. Ne on liimattu luistinosaan kaksipuoleisella teipillä. Molempia luistimia on hieman muotoiltu myös saksilla. Toisen hokkarin kärkiosa on pyöristetty ja toisen pohjasta on leikattu viistosti suikale pois.
Pieni näpertely kannatti, sillä lopputuloksesta tuli valloittava. Eikö vain?
Voih, miten suloiset <3
VastaaPoistaNäistä tosiaan tuli suloiset, täytyy itsekin myöntää :)
PoistaOn ihanat! Mulla ei kyllä kärsivällisyys riittäisi. ;)
VastaaPoistaTässä tosiaan hieman kärsivällisyyttä koeteltiin, varsinkin kun on nakkisormet, joilla pienten yksityiskohtien liimaaminen on jokseenkin haastavaa. Työ kuitenkin tekijäänsä kiittää lopussa :)
PoistaSattupa sopivasti, kun vauvaa katsomaan olisi pikapuoliin meno. Pitää yrittää balettitossut näpräillä :)
VastaaPoistaMukava kuulla, että innostuit tästä. Lopputulos on varmasti hieno!
VastaaPoistaJee miten mahtava taas. Olin tosi iloinen, että liityit blogin lukijaksi, sillä aina yhtä innoissani näitä uskomattomia juttuja seuraan eritoten instan puolella. :)
VastaaPoista