Kevätaskartelua - Kellokukka hamahelmistä

18.3.18

kellokukka-hamahelmistä

Ihana auringonpaiste on hellinnyt ainakin pk-seutua viime päivinä. Liekö kasvava valon määrä saanut pientä pörinää aikaan jo rinnassakin. Kyllä se kevät sieltä hiljalleen tulee. Joulun jälkeen hamahelmet ovat pysyneet visusti piilossa, mutta nyt inspiraatio iski, ja uusi koti kaipasi keväistä koristusta. Teimme hamahelmistä kauniita kellokukkia, joita voi ripustaa ikkunalle tai oksanpätkään roikkumaan. Kellokukka toimii myös pääsiäiskoristeena, joskin virpomisvitsaan se on vähän liian suuri. Kaiken kaikkiaan mukavaa kevätaskartelua koko perheelle!

Kellokukkaan tarvitset sekä valkoisia että vihreitä silityshelmiä. Mikään ei toki estä tekemästä kellokukkaa myös muun värisenä. Esimerkiksi vaaleanpunainen kellokukka voisi näyttää varsin herkältä. Helpottaaksemme työtäsi, löydät alempaa sapluunan, jonka avulla hamahelmistä tehty kellokukka on helppo toteuttaa.

kevätaskartelu

Näin tehdään kellokukka hamahelmistä

Kellokukka-silityshelmistä

hamahelmiaskartelu-pääsiäinen

Hamahelmien kanssa pääsimme niin hyvään vauhtiin, että teimme samalla myös muutaman koristeen pääsiäisasetelmaan.  Ne olisi tarkoitus saada näytille blogiin viimeistään ensi viikonloppuna. Muilta osin pääsiäisvalmistelut ovat vielä kovasti vaiheessa.

kellokukkia hamahelmistä

Jokos siellä on kevätfiilistä rinnassa? Mitäs pidät näistä hamahelmistä tehdyistä kellokukista? Meistä ne ovat varsin herkkiä ja hyvä osoitus, että silityshelmistä voi tehdä koristeita myös aikuiseen makuun. Kyllä tällainen kevätaskartelu vain piristää mieltä!

You Might Also Like

17 kommenttia

  1. Onpa hauskoja! Nuo hamahelmet on itselleni jokseenkin vieraita, mutta kaikenlaista mukavaa niillä nähtävästi saa aikaiseksi :) Leppoisaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä tuli varsin kivoja koristuksia ja tässä on itsekin yllättynyt, mitä kaikkea hamahelmistä voi toteuttaa. Mukavaa sunnuntai-iltaa sinnekin suunnalle :)

      Poista
  2. Kevätfiiliksen tyrmäsi kohta koko perheen kiertänyt flunssa. Mutta jahka saadaan se taltutettua, voidaan jatkaa hyvillä mielin kevään fiilistelyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äh, onpa inhottavaa, että flunssa on tullut teille vierailulle. Sitä on viime viikkoina ollut liikkeellä. Pikaista paranemista koko poppoolle!

      Poista
  3. Hienoja kukkia tuli! Nuo hamahelmeg on niin kivoja:) Täällä kovasti jo kevättä ja sitä että pääsee pihatöihin odotetaan:) Mukavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde :) Monenmoista voi helmistä näperrellä, niin lapset kuin aikuisetkin. Kevät saisi kyllä ilmojen puolesta hiljalleen tulla. Kuulemma taas tiistaille ovat lupailleet sään kylmenevän ja kylmin maaliskuu meneillään hetkeen. Aurinkoa joka tapauksessa alkavaan viikkoon!

      Poista
  4. Onpa kauniita <3 Vähän muokkaamalla ohjetta voisi tehdä myös narsisseja :)
    Ihanaa sunnuntaita teille kahdelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Narsissit istuisivat vielä paremmin pääsiäisteemaan. Pitääkin laittaa idealaariin hautumaan :)

      Poista
  5. Keväältä tosiaan jo tuoksuu, vaikka lunta onkin melko mukavasti.
    Meillä eräät jo haaveilevat trampan laitosta, sitä odotellessa. :)

    Teidän hamahelmikoristeet on suloisia! Pääsiäinen tosiaan onkin jo pian..
    Mukavaa alkavaa viikkoa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja linnutkin laulelee jo niin keväisesti! Kyllä se kevät sieltä tulee :) Kiitos ja kivaa viikkoa myös sinulle <3

      -A&J

      Poista
  6. Keväisen kauniita kellokukkia ☺tykkään ♫
    Aurinkoista viikkoa sinne teille ♥♥

    VastaaPoista
  7. Hamahelmistä voi tehdä vaikka mitä iloisia koristeita. Tykkään ja niiden parissa menee hyvin aika ja pienetkin voivat osallistua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Se on vähän kuin nää aikuisten värityskirjat tai neulonta, niihin uppotuu helposti ja mieli saa lepohetken :)
      -A

      Poista
  8. Näitä ihastelin jo instan puolella, ihan kuin lumikelloja! Tosi kauniita. :)

    VastaaPoista
  9. Kauniita ja suloisia <3 Hamahelmistä saa tosiaan vaikka mitä kivaa tehtyä <3 Mukavaa viikon jatkoa teille! Täälläkin kevät jo mielessä. Tosin tämän päivän keli oli kauniista keväästä kaukana, khih :D

    VastaaPoista
  10. Hamahelmet on hyvin tuttuja!Tarkkuutta vaativaa hommaa😁Kauniita ovat nuo kukat💕Kaunista kevään odotusta☀️☀️☀️☀️

    VastaaPoista

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *