Search

Lahjapaketti täynnä rakkautta

lahjapaketti rakkaalle
Olemme Pinterestissä ihastelleet jo pitkään kuvaa lahjapaketista, joka kaikessa yksinkertaisuudessaan on todella kaunis. Lahja on kääritty ruskeaan voimapaperiin, ja paketin ympärille on kiedottu paperisydämin koristeltua lankaa. Kuva nousee esiin tasaisin väliajoin ikään kuin kutsuen ”tällainen lahjapaketti teidänkin on tehtävä”.

Jokin aika sitten otimme erilaisia rakkausaiheisia valokuvia. Tykkäämme teettää kauniita kuvia ja käyttää niitä onnittelukortteina. Onnittelukorttien kuvitusta suunnitellessamme sydänlahjapaketti palautui mieliimme. Aika oli kypsä idean toteutukselle. Paketti on helppo ja nopea toteuttaa. Sydämet on tehty kuvioleikkurilla ja liimattu lankaan kiinni.

paketointi-idea Kaikki Paketissa

Kuvissa käytimme erilaisia taustoja. Hieman yllättäen tykästyimme mustaan pohjaväriin. Musta ei toki ole mitenkään romanttinen värivalinta, mutta se toi mukavaa vastapainoa hempeälle lahjapaketille. Myös kuviin tehdyt tekstit erottuivat mustaa taustaa vasten hyvin.

Tämä lahjapaketti soveltuu niihin hetkiin, kun haluaa hemmotella omaa rakastaan. Paketointi-ideaa voi hyödyntää myös hää- ja ystävänpäivälahjojen kohdalla. Sydämien sijasta lankaa voi koristella myös muilla kuvioilla. Inspiraatio lahjapakettiin löytyi alkujaan täältä!

Häälahjan paketoiminen

Ystävänpäivälahja paketointi

Onko sinulla tapana teettää valokuvista kortteja? Herättääkö tällainen paketti ihastuksen tunteita vai onko se kenties liian hempeä ja romanttinen?

Kesäisen lämmintä loppuviikkoa!

35 kommenttia

  1. Ihanan söpö ja herttainen :) Yksinkertaisuus mustalla vastapainolla toimii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mukavaa, että taustan värimaailmakin oli mieleesi, vaikka jonkun mielestä se voi toki olla liian tumma. Ihanan simppeli ja nopea toteuttaa :)

      Poista
  2. Tosi kaunis!Ruskea voimapaperi on mainio pohja erilaisille koristeluille ja tasapainottaa tämänkin paketin sopivan hempeäksi.Itse otin joskus valokuvan kahdesta silmäpuolesta repsottavasta pehmolelusta ystävänpäiväkorttiin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo ruskea voimapaperi on lahjapapereista ehdottomasti paras. Se sopii niin moniin juttuihin. Toimii ihan yksinään, mutta näyttää kauniilta koristeltunakin.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Suloinen kiitos rva kepponen. Ilahduttava kuulla :) Iloa ja aurinkoa loppuviikkoon!

      Poista
  4. Yksinkertainen mutta niin kaunis lahjapaketti ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sydämellinen kiitos. Sinä voisit tehdä tuosta oman version ja lisätä pakettiin sydämiä tähtien paikalle. Kuulostaisi sun jutulta, eikös vain :)

      Poista
  5. No on kyllä todella kaunis paketti. Love it <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kumarrus. Niin, ja suuren suuri sydän sinne myös <3

      Poista
  6. Kaunis paketti!
    Mukavaa torstai päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos toivotuksista. Mukava, joskin hieman sateinen torstai on ollut tämä. Sää on onneksi muuten lämmin. Mukavaa, että paketti oli mieleen :)

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa <3 Lämmintä mieltä ja aurinkoista loppuviikkoa sinulle.

      Poista
  8. Kaunis ja yksinkertainen paketti. Minäkin taitaisin onnistua tämän teossa. Kiitos kivasta vinkistä. Ja mukavaa torstaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on sen verran simppeli toteutettava, että varmasti onnistuu keneltä vain :) Laitahan korvan taakse ja sopivan tilaisuuden tullen testaa. Sydämet voi korvata muillakin kuvioilla eli pienellä variaatiolla saa paketin teemaan kuin teemaan. Iloa loppuviikkoosi Tuula.

      Poista
  9. En kestä kuinka ihana tääkin taas on!! Sydämien värit on vaan niin osuvat!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista <3 ne on niin ihanan hempeet ja näyttää noi hempeet värit toistuvan myös monessa muussa yhteydessä :) sopivat hyvin yhteen <3

      Poista
  10. Tyylikäs ja yksinkertainen <3 Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  11. Tyylikäs ja yksinkertainen <3 Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  12. Pelkkää ihastusta herättää tällainen paketti <3
    Kivaa torstai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että hempeän olon sai paketti aikaiseksi. Iloa viikonloppuusi Outi 😊

      Poista
  13. Niin suloisia! Mä sain ystävältäni vähän samantyylistä sydännarua (mikä oli alkujaan lankaverhoissa) ja meinasin sitä käyttää paketteihin myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kantsii käyttää se paketin koristelussa. Tulee varmasti kaunis lahja :)

      Poista
  14. Kaikessa yksinkertaisuudessaan kaunis paketti. <3
    Kyllä vain valokuvista on tullut kortteja teetettyä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva, että löytyy muitakin, jotka käyttävät valokuvia kortteina. Niissä on aina erilaista fiilistä kuin kaupan korteissa. Mukavaa viikonloppua Mintulle :)

      Poista
  15. Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti. Sydämiä lähetämme sinun viikonloppuusi :)

      Poista
  16. Vastaukset
    1. Kiitos Kati. Tsemppiä juhlajärjestelyihin. Toivotaan, että aurinkokin pilkahtaisi viikonloppuna pilviharson takaa.

      Poista
  17. Kaunis paketti ja juuri sopivan simppeli tällaiselle kaikkipitääollavalmistanopeasti-askartelijalle. :D Laitoin blogiini kivan arvonnan tervetuloa osallistumaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi! Tää on kyllä helppo ja nopsa :) Täytyykin osallistua! Kiitos vinkistä :)

      Poista
  18. Suloinen lahjapaketti! Minä olen vähän antiromanttinen ihminen, mutta kyllä minä hempeistä paketeista vaan tykkään.

    VastaaPoista