Search

Halloween-ideoita

halloween-ideoita
Halloweenin lähestymistä ei voi olla huomaamatta. Ainakin Helsingissä lähes joka kauppaan on ilmestynyt jos jonkinlaista halloween-oheismateriaalia. Vaikka emme suuremmin tänä vuonna tätä kaikkien pyhien aattoa juhlistakaan, ajattelimme jakaa erinäisiä halloween-ideoita. Näistä osa on halloween-ideoita menneiltä vuosilta, osa aiemmin julkaisemattomia. Postauksen lopussa myös muutama leffavinkki, mikäli haluat virittäytyä halloween-tunnelmaan jännäreiden parissa.

Kurpitsakeittoa koverretun kurpitsan sisältä


koverrettu-kurpitsa-keitto

Herkullinen kurpitsakeitto sopii halloweenin juhlapöytään. Mikäs sen parempi tapa tarjota keitto kuin suoraan koverretusta kurpitsasta.

Leikkaa kurpitsan päälliosa pois, jonka jälkeen poista siemenet ja rihmasto. Koverra hedelmälihaa kurpitsasta isolla lusikalla pois niin, että seinämät jäävät muutaman sentin paksuisiksi.

Myös kurpitsan sisällä olevat siemenet kannattaa säästää, sillä pienellä paahtamisella siemenistä saa herkullista pikkunaposteltavaa. Tämä tapahtuu puhdistamalla siemenet ensin kurpitsanlihasta ja sen jälkeen paahtamalla ne nopeasti kuumalla pannulla ilman öljyä tai rasvaa. Hyviä on!

Keiton teimme Makulehden ohjeella (klik!)


Hämähäkkikynttilä


hämähäkki-kynttilä

Hämä-hämähäkki, kiipes langalle. Ei sentään, mutta palamattomalle alustalle meillä ilmestyi muutama hämähäkkikynttilä. Tuikkukynttilät on päällystetty mustalla washiteipillä. Teipin ja tuikun alumiinikuoren väliin on kiinnitetty muutama metallilanka hämähäkin jaloiksi. Koristesilmät viimeistelevät lopputuloksen.


Valaistu noitahattu


valaistu-hattu

Tunnelmallinen halloween-koriste syntyy, kun kiinnität tunnelmavalosarjan mustan noitahatun sisäpuolelle esimerkiksi hakaneuloilla. Halutessasi voit myös ripustaa hatun roikkumaan katosta, jolloin se ikään kuin leijuu ilmassa.

Hehkuvat luudat valotikuista


halloween-askartelu

Nämä luudat tuovat sähäkkää tunnelmaa halloween-juhliin illan hämärtyessä. Hehkuvat luudat on tehty valotikuista ja kreppiparista. Katso viime vuonna kirjoittamamme ohje täältä! 


Paperipusseista ja oksanpätkistä tehdyt luudat


halloweentesti2

Valotikkujen lisäki hauskoja luutia voi tehdä paperipusseista ja oksanpätkistä. Luutapussien sisään voi halutessaan piilottaa esimerkiksi karkkeja. Lue lisää täältä!


Kurpitsakoriste kartongista


halloween-kurpitsakoriste

Kurpitsoita voi myös askarrella. Veikeät halloween-kurpitsat syntyvät orassista kartongista. Tämä koriste on yksi ensimmäisistä blogimme ideoista ja ohjeet siihen löydät täältä!


Halloweenin leffavinkit 


lumiukko-kirja

Olihan siinä halloween-ideoita kerrakseen. Koska halloween-fiilistä voi hakea myös leffateattereista, ajattelimme jakaa loppuun vielä muutaman leffavinkin jännäreiden ystäville.

Lumiukko

Lumiukko on Jo Nesbøn menestyskirjaan perustuva jännittävä trilleri, jonka on ohjannut Tomas Alfredson. Elokuvassa sarjamurhaaja herää horroksestaan ensilumen sataessa maahan. Merkiksi hän jättää pihamaalle lumiukon. Alan parhaisiin lukeutuva rikostutkija Harry Hole (Michael Fassbender) ryhtyy selvittämään tapausta. Tapausta alkaa tutkia myös toinen poliisi, Katrine Bratt (Ferguson). Kaksikko päätyy tekemään yhteistyötä napatakseen vaarallisen sarjamurhaajan ennen kuin tämä ehtii iskeä uudelleen.

Elokuva on kuvattu Oslon ja Bergenin kaupungeissa sekä Rjukanin alueella Norjassa. Lumiset maisemat pääsevät leffassa oikeuksiinsa.

Lue lisää Lumiukko-elokuvasta!

Happy Death Day


Toinen halloweeniin sopiva leffavinkki on Happy Death Day -elokuva. Kyseessä on mustalla huumorilla kuorrutettu kauhuelokuva, jossa opiskelijatyttö (Jessica Rothe) elää oman kuolinpäivänsä yhä uudelleen ja uudelleen. Ainoa tapa lopettaa oravanpyörä on selvittää murhaajan henkilöllisyys ja päästä tätä askeleen edelle. Juonen vuoksi elokuvaa voisi kuvata myös kauhuversioksi elokuvasta Päiväni murmelina.

Elokuvan on ohjannut Christopher B. Landon.

Lue lisää Happy Death Day -elokuvasta!




Onko teillä tiedossa jonkinlaista halloween-hulinaa tänä vuonna vai kuulutko niihin, jotka eivät halloweenistä innostu? Onko sinulla jakaa kivoja halloween-ideoita? Mukavaa viikonloppua!

Lisää askarteluideoita vuoden eri juhliin löydät meidän Kaikki paketissa -kirjastamme:

brunch

26 kommenttia

  1. Kivoja ideoita. Meillä ei juhlita halloweenia, meillä tähdätään siihen jouluun. ;D Toisaalta, ehkä vuoden kahden päästä, olisi kiva järjestää lapsille jonkinlaiset halloweenjuhlat. Ehkä meidän perheessä Halloweenista tehdään sellainen lastenjuhla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noni, tästä sitten jo talteen ideoita ;) Ihanaa, että se joulukin on jo ihan ovella! Kohta saa alkaa fiilistelemään oikein kunnolla <3

      Poista
  2. Vähän tänään töissä hömpötellään halloweenia ja tytär on menossa halloween bileisiin. Hänestä tulee vamppi vampyyri :)
    Ihanaa viikonloppua teille ❤️❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kuulostaa hurjalta ;) toivottavasti oli onnistuneet bileet vamppyyrilla :) Ihanaa viikonloppua myös sinulle Outi <3

      Poista
  3. Meille on juuri tänään tulossa kaksi Pienimmäisen kaveria ja nämä hämähäkki-tuikut ja noita-hattu menee toteutukseen ihan heti:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla! Toivottavasti oli hauskaa pikkuisilla! :) Mukavaa viikonloppua! <3

      Poista
  4. Kolmasluokkalainen järjestää h-naamiaiset ja kutosluokkalainen menee kaverin juhliin. Päästään siis taas koristelemaan. 👻🎃 Käytiin pari viikkoa sitten katsomassa Lumiukko. Ihan hyvä korvike Blade Runnerille, jota piti mennä silloin katsomaan, mutta myöhästyttiin. 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huhuuu! Huimia kemuja :) Ai vitsi, pitäisi tuo Blade Runnerkin käydä tsekkaamassa! No vielä ehtii ;) Hyvä, että Lumiukko kelpas korvikkeeks :)

      Poista
  5. Tosi kivoja halloween ideoita.❤️
    Viikon päästä juhlitaan halloweenia. Herkutellaan ja katsotaan
    joku hyvä kauhuleffa.
    Tuon lumiukko leffan haluaisin nähdä.
    Hyvää viikonloppua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Kuulostaa hyvälle! Kunnon kauhuleffat on kyllä parhaita! Mutta niitä kun ei oikein meinaa löytyä :D

      Poista
  6. Kivoja ideoita :) Me ei hirveästi täällä kotona halloweeniä juhlita, muutamia koristeita on tehty ja vähän herkuteltu halloween teemaisesti. Vanhempi tytär lähti juuri kaverinsa halloweeni bileisiin ja keskimmäinen järjestää luokkansa kanssa halloweeni-kekkerit. Kotona ei kuitenkaan taideta sen suuremmin juhlistaa, ellei sitten joku hirrrrrrveästi innostu keksimään jotain kauheuksia ;)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä meilläkään kovin suureellisesti juhlisteta halloweeniä, vähän koristeita tunnelmaa luomaan, ja se on hyvä veruke kokeilla uusia askartelujuttuja ;) Mistä sitä tietää vaikka se innostus sieltä vielä tulisi ;) Kivaa viikonloppua <3

      Poista
  7. Voi miten mainioita koristeita..loistavia ideoita! Mukavaa viikonloppua❤

    VastaaPoista
  8. En vietä Halloweenia. Ihan mukava viikonloppu tulossa muutenkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä! Kunhan itsellä on kivaa, niin se riittää <33

      Poista
  9. Monta kivaa ideaa :) Meillä vietetään suomalaista kekriä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanaa! pitäisi itsekin tutustua tarkemmin kekriin ja sen juuriin :)

      Poista
  10. Ihan mahtavia ideoita luudat ja kaiki ja entäs tuo kurpitsakeitto kurpitsasta! Niin odotan, että pääsen katsomaan Lumiukon leffateatterissa, eilen katsastin Blade Runnerin ja olen vieläkin aivan mykistyneessä euforiatilassa, mikä täydellinen elokuva!

    Kivaa viikonloppua teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana <3 Oi toi Blade Runner kutkuttaisi itseänikin! Täytyy repiä jostain aika, että ehtisi sen käydä katsomassa! Ihanaa sunnuntaita Tiia <3

      Poista
  11. Kivoja ideoita!! Meillä ei halloweenia juhlita, mutta kiva seurata muiden halloweenaskarteluja ja sisustusta. Kyllä tuo kirja täytyy hankkia itsellekin. Mukavaa viikonloppua!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Eipä mekään juuri halloweeniä juhlita, ehkä se askartelu ja koristusten tekeminen on enemmän se juttu ;) hyvä tekosyy vähän näperrellä :D Kivaa viikonloppua <3

      Poista
  12. Kiitos näistä kivoista ideoista! Lapset haluavat aina pitää halloween-bileet, mutta me juhlitaan vasta viikon päästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäsit :) Oikein hauskoja juhlia ensi viikolla <3

      Poista
  13. Todella hauskoja ideoita, tuo noitahattu ihan huippu :) Ja hämyrituikut ja kaikki!

    VastaaPoista