
Viikonloppu vierähti jälleen nopeasti. Meillä piipahti myös melko suloinen vieras sunnuntaiaamuna. Hetken aikaa ihmettelimme, että mikäs kumma se siinä kukkalaatikon päällä istuskelee. Pöllöhän se sieltä höyhenpeitteen alta kuikuili. Hetken aikaa se siinä ihmetteli maailman menoa, kunnes lensi tiehensä. Kuvan saimme sentään napattua parvekelasien takaa. Varsin suloinen veikko, eikä kovin säikkykään tuntunut olevan. Helmipöllöksi epäilemme.
Eipä ollut muutenkaan pöllömpi viikonloppu. Posti kiikutti meille ihastuttavan joulukirjan, jota selaillessa hiipi ensi kertaa jo pienoinen joulufiilis rintaan. Pian sitä saa alkaa jo suunnittella, mitä kivaa sitä tänä jouluna keksisi. Tuosta joulukirjasta kerromme lisää piakkoin ja pääsemme myös ilahduttamaan muutamaa lukijaamme samaiselle opuksella. Palataan siihen viikonloppuna.
Sitä ennen on aika arpoa edellisen arvonnan voittaja. Palkintona arvonnassa oli Urtekram Men -sarjan tuotteita. Random.org-arvontakone arpoi tällä kertaa voittajaksi Millin kommentillaan:
Nämä menee kyllä joulupakettiin miehelleni, vaikka arpaonni ei suosisikaan! Hän on siirtynyt täysin luonnonkosmetiikkaan muutama vuosi sitten ja luottotuotteet ovat vielä vähän hakusessa :) Hän on myös kovastikin 2in1-tyyppinen ihminen, joten arvostaisi näiden helppoutta :D
Olemme voittajaan yhteydessä vielä tämän päivän aikana. Myös Instagramin puolella ollut arvonta on päättynyt ja onnellinen voittaja on julkaistu arvontakuvan kommenttiosiossa. Paljon onnea voittajille!

Puhtia uuteen viikkoon!
Minä luin tänään laboratorion jonossa ihan röyhkeästi Avotakan 2014 joulunumeroa. :D Ja katselin viikonloppuna Ikeassa minikuusia sillä silmällä. Olisin varmaan muutoin kiikuttanut yhden kuusen kotiin, mutta tuo oma Grichini olisi saanut varmaan hepulin moisesta räikeästä joulunmerkistä lokakuussa. :D
VastaaPoistaHeh, vähän joutuu täälläkin himmaileen jouluinnostuksen kanssa. Mutta ei kauaa enää. Marraskuussa mielestäni jouluilu on jo ihan Ok ��
PoistaEi pöllömpi kuva :) Mukavaa uutta viikkoa ja onnea voittajille :)
VastaaPoistaEi ollenkaan pöllömpi vieras 😂 Ihana sellainen 😊
PoistaIhanan suloinen vieras teille olikin tullut kylään.
VastaaPoistaOnnea arvonnan voittajalle ja ihanaa viikkoa teille!
Kyllä tuo ihanuus jaksaa vieläkin hymyilyttää 😊
PoistaOlipa hauska vieras. Noitahan ei kyllä ihan joka päivä vieraillekaan. Onnea voittajalle!!!
VastaaPoistaEi tosiaan. Hetken ihmettelin että mikä kumma se siinä pihassa oikein on, kunnes tajusin että pöllöhän se 😃
PoistaOnnea voittajalle! Niin se joulukin lähestyy, joten hyvä on välillä jo lahjajuttuja miettiä. Tuo pöllö on kyllä niin kaunis eläin ja vielä teillä parvekkeella. Hyvä, kun sait kuvan otettua.
VastaaPoistaOnneksi ei ollut kovin säikky pöllö, että just saatiin otettua kuva ennen kuin se liihotti tiehensä.
PoistaPöllö ei liene tutuimpia lintuvieraita, mutta varmasti hauska yllätys.
VastaaPoistaEi todellakaan. Ensimmäinen kerta, kun sellaisen pihassa näen. Talitinttejä pörrää senkin edestä.
PoistaVoi miten suloinen vieras:)♥ Onnea voittajalle ja ihanaa syksyistä viikkoa sinne teille!
VastaaPoistaHieno kuva pöllöstä! Oikea otos :) Ihanaa päivää sinne ja onnea voittajalle <3
VastaaPoistaIhana vieras ja hieno kuva!
VastaaPoistaIhana pöllövieras terassilla :) Onnea arvonnan voittajalle kivasta palkinnosta :) Iloista lokakuuta teille :)
VastaaPoistaNo hei wau, en ole eläessäni nähnyt pöllöä noin läheltä (eläintarhoja ei lasketa)! Ja saitte vielä kuvankin! <3 Ihanaa syysviikon jatkoa!
VastaaPoistaSiis toi pöllö oli niin ihana <3
VastaaPoista