
Arki alkoi niin rivakasti, että viikkoon ei ole juuri mahtunut muuta kuin töitä ja lyhyitä yöunia. Kiireiden jälkeen annoimme itsellemme luvan pieneen viikonloppuhemmotteluun. Kohdallamme hemmottelu tarkoitti herkuttelua itse tehdyn jäätelön parissa. Valmistimme kotitekoista Oreo-jäätelöä, josta tuli syntisen hyvää. Mikä parasta, kotitekoinen Oreo-jäätelö onnistuu ilman jäätelökonetta ja raaka-aineitakin tarvitaan vain muutamia. Pienellä vaivalla voi loihtia suussasulavan herkkujäätelön!
Oreo-jäätelö on valmistettu kermasta, kondensoidusta maidosta ja Oreo-kekseistä. Näiden päälle vielä ripaus vaniljasokeria ja jäätelö on pakastamista vaille valmis.

Kotitekoinen Oreo-jäätelö ilman konetta
Oreo-jäätelöön tulevat raaka-aineet:
5 dl vispikermaa
1 prk kondensoitua maitoa (varmista, ettet osta valmiiksi karamellisoitua)
1 tl vaniljasokeria
2 pkt Oreo-keksejä (toisesta paketista puolet koristeluun)
1. Tee kekseistä veitsellä karkeaa rouhetta. Jätä toisesta keksipaketista puolet koristeluun.
2. Vatkaa kerma vaahdoksi, jonka jälkeen kääntele kondensoitu maito kerman joukkoon nuolijalla.
3. Lisää seokseen vaniljasokeri ja keksimurska.
4. Kaada jäätelöseos pakkasenkestävään vuokaan.
5. Murenna koristeluun tarkoitetut keksit jäätelön päälle.
6. Peitä jäätelö tuorekelmulla ja pakasta 4-5 tuntia.

Samalla jäätelöreseptillä voi loihtia myös muita kutkuttavia makuja. Oreo-keksit voi korvata esimerkiksi Domino-kekseillä, marjoilla tai suklaarouheella. Kokeile erilaisia yhdistelmiä makusi mukaan.
Herkullista viikkoa!
Herkullista viikkoa!
KIiire on täälläkin ollut ja inhottavaa,kun viikonloppu meni tänään myös töiden takia sivu suun.Mutta nyt vauhtia pitää hiljentää,kun arkena on a
VastaaPoistaPaljon töitä myös.Itsetehty jäätelö on kyllä herkkua!
Välillä on hyvä pysähtyä ja ihan vaan nautiskella. Jotenkin sitä näin kesäloman päättyessä alkaa aina melkoinen hulina työrintamalla. Joka vuosi sama juttu. Tsemppiä Aikku uuteen viikkoon! ps. tää jätski on oikeesti super-extra hyvää. Suosittelemme lämpimästi :) / Jani ja Aleksi
PoistaTämäpä vaikuttaa todella herkulliselta 😊 Kiitos ohjeen laittamisesta 👍
VastaaPoistaTätä on tosiaan myös helppo soveltaa oman maun mukaiseksi, vaikka marjoilla tai suklaalla tai jopa laktrisilla :) Ei muuta kuin jätskitalkoisiin, tähän tulee himo ;)
PoistaOlen myös tehnyt kondensoidusta maidosta ja kermasta eri variaatioilla jäätelöä. On totta, että ei siihen mitään jäätelökoneita tarvita. En ole varmaan koskaan maistanut Oreokeksiä, joten en osaa kuvitella makua, mutta oletan kyllä, että todella hyvää. Mukavaa alkavaa viikkoa :)
VastaaPoistaTää on nii ihanan helppo! Ja saa just sellast ku tekee mieli ;) Aurinkoista viikkoa myös sinulle <3
PoistaItse tehty jäätelö on syntisen hyvää :)
VastaaPoistaNäin on! Meinas tulla syyllinen olo ku tätä söi mutta kyllä se makunautinto vei voiton <3
PoistaTätä aion ehdottomasti kokeilla. Kiitos ohjeesta!
VastaaPoistaEi muuta kuin jätskitehdas pystyyn! Tää on niin ihanan simppeli ja nopsa!
PoistaNäyttää hyvältä. Ja oreo keksit on kyllä näppäriä. Mä olen loihtinut niillä juustokakun ja esikoisen pandakakussa oli joulun alla oreo täyte.
VastaaPoistaOI nams! Kuulostaapa herkullisilta kakuilta <3 Oreot on <3 Mutta kyllä ne dominotkin käy ;)
PoistaTota kun laittaa lusikallisen suuhun niin työkiireet unohtuu..siis näyttää todella herkulliselta nam! Mukavaa viikkoa🌻
VastaaPoistaJoo kyl kaikki huolet kaikkoo kun tätä herkkuu saa <3 Hymy nousee korviin :) Aurinkoista viikkoa sinulle Kristiina!
PoistaVaroituksen sana, tähän jää koukkuun :D Se on niin taivaallisen hyvää! Ihanaa viikonalkua myös sinulle <3
VastaaPoistaPakko testata tätä ohjetta, mutta laittaa sekaan daim-muruja <3 Näyttää niin herkulta ja kiva kun ei tarvitse mitään jäätelökonetta.
VastaaPoistaIhanaa uutta viikkoa murut <3 <3
Oi oi, noi Daim murut kuulostaa täydelliseltä lisältä jätskiin <3 Pakko ehkä itsekin testata! Kiitos vinkistä ja ihanaa viikkoa sullekin Outi <3
PoistaOi oi näyttää niin herkulliselta! Minä vasta viime viikolla maistoin ensimmäisen kerran oreota, oli hyvää :)
VastaaPoistaHyviä tuulia uuteen viikkoon ja energiaa arjen kiireisiin <3
Mä itse pitkään luulin että Oreo on ihan samanmakuinen kuin Domino, mutta nehän eros tosi paljon :D Molemmat on kyllä hyviä, mutta tähän vei voiton Oreo <3 Ihanaa viikkoa myös sinulle! :)
PoistaIhanan kuuloinen ohje! Voisikin kokeilla joskus :)
VastaaPoistaOlen itse joskus tehnyt semisti omatekoista jäätelöä ihan vaan puoliksi pehmentyneestä vaniljajädestä ja sekoittanut siihen mitä nyt olen sillä hetkellä himoinnut: keksinmuruja, suklaapaloja, kinuskikastiketta yms. Sitten takaisin pakastimeen jähnettymään. Mutta ihan vaan vinkkinä - EI kannata laittaa sekaan Omar-karkkeja. Ne jäätyvät kivikoviksi ja siinä voi vaikka murtaa hampaansa. Been there :D :D
Voi ei :D tuo oman kuulostaa muuten niin hyvältä lisältä :D täytynee lisätä omarit pakastuksen jälkeen vasta :D Kiitos hyvästä vinkistä, täytyy kanssa joskus kokeilla tätä! Vaniljajädeä nimittäin jää usein pakkaseen!
PoistaTäällä on myöskin tehty itse Oreo-jäätelöä ja hyvää on!
VastaaPoistaNiin herkkua <3
PoistaOi mitä herkkua ja kokeiluun menee,kiitos ohjeesta :P
VastaaPoistaTää sulaa suussa! Muutenkin kuin vain jäätelön ominaisuudessa ;D
PoistaJäätelö on niiiin ihanaa <3 mukavaa syksyä teille :)
VastaaPoistaoi nam mikä herkku! Kiitos reseptistä, menee kyllä testiin !
VastaaPoista