Search

Syyskoriste pihlajanmarjoista ja metallilangasta

pihlajanmarjakoriste
Luonnon vihreys alkaa hiljalleen muuttua ruskan väreiksi ja syksy kuiskii tuloaan. Viime viikonloppuna syysfiilis hiipi ensi kertaa mieliimme, kun havahduimme pihlajanmarjojen kypsyneen. Kyllä syksyn värikirjo on vastustamattoman kaunista! Suorastaan odotamme, että vaahteranlehdet muuttuvat kellertävän ja punertavan sävyisiksi. Vaahteranlehdistä ja pihlajanmarjoista inspiroituneena syntyi ajatus koristeesta, jossa nämä kaksi elementtiä yhdistyvät.

Pienen näpertelyn jälkeen ripustettava syyskoriste oli valmis. Siihen tarvittiin vain pätkä taipuisaa metallilankaa ja terttu pihlajanmarjoja.

pihljanamarja-askartelu

Aivan aluksi piirsimme paperille vaahteranlehden ääriviivat. Sen jälkeen taittelimme metallilangasta vaahteranlehden muotoisen kuvion käyttäen piirroskuvaa sabluunana. Lehden varteen jätimme jonkin verran extraa, jotta koriste on mahdollista ripustaa roikkumaan. Lopuksi asettelimme tertullisen pihlajanmarjoja koristeeseen kiinni. Siinäpä se, helppoa ja kaunista.

pihlajanmarjakoriste-ohje

Tykästyimme syyskoristeesta niin paljon, että teimme seuraavana päivänä näitä vielä pari lisää. Ripustuslenkin ansiosta koristeen voi ripustaa roikkumaan lähes mistä vain. Koska koriste on hento, kovin tuuliseen paikkaan sitä ei kannata laittaa. Meilläkin koristeet ovat katetulla ulkoterassilla.

pihlajanmarja-kranssi

Koristetta tehdessä kokeilimme myös, onnistuisiko marjoja pujotella metallilangan läpi niin, että vaahteranlehtikuvio olisi koko matkalta täynnä pihlajanmarjoja. Kuvio on kuitenkin niin mutkainen, että tämä idea tyssäsi jo alkumetreillä. Tiedä sitten onnistuisiko, jos ensin muodostaisi suorana olevaan metallilankaan helminauhan, ja sen jälkeen vasta muotoilisi langasta lehtikuvion. Ehkä pitää vielä sitä kokeilla.

koriste-pihlajanmarjoista

Jokos siellä mieli on viritelty hiljalleen saapuvaan syksyyn vai pidätkö kesästä kiinni niin kauan kuin mahdollista? Toivottavasti tämä koriste välitti sillekin puolen ruutua hitusen syysfiilistä.

Värikästä loppuviikkoa!


brunch

39 kommenttia

  1. Kiva syyskoriste ja helppo toteutus tietty :) Iloa teidän syyskuun alkuun <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ❤️ Helppo pieni koristus tuomaan syksyn tuulahduksia kotiin ❤️

      Poista
  2. Mulla tuli tosta enemmän mieleen se joulunajan vihreä lehti, jossa on punaisia marjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitatko misteliä? 😃 Voipi olla, että sitäkin vivahde tuossa. Täytyykin jouluna tehdä samalla tekniikalla misteleitä 😃

      Poista
  3. Tulipa ihanat, ehtisinköhän isän tämän päivän 70v synttäripulloon laittaa tuollaiset. Ainakin ne pihlajanmarjat. ;) Kivaa viikkistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kantsii tosiaan pihlajanmarjat hyödyntää ainakin koristeena. Tulee kaunis pullo 😊

      Poista
  4. Yksinkertaisuudessaan tosi söpö :) Hyvä idea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin meistäkin. Ihan ei tosiaan tullut sitä, mitä alkujaan oli tarkoitus tehdä, mutta hyvin menee noinkin 😊

      Poista
  5. Hei pojat pitkästä aikaa. Blogiloma on pidetty, enkä ole blogeissa pyörinyt. Toki olen fb:n kautta teidän askartelujanne seurannut. Kiva idea tuo koristelu. Pulloonhan voisi laittaa vielä valot, sillä sehän tuntuu olevan nyt trendi. Mukavaa viikonloppua ja alkanutta syyskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa sinua onkin jo ollut ikävä. Kesätauko teki varmasti hyvää ja uudella innolla taas kohti syksyä ja talvea. Kiva, kun olet palannut ❤️

      Poista
  6. Mä olen ehtinyt fiilistellä salaa syksyä jo pari viikkoa. :D Liekö se tämä äitiys, kun mieli on syksyssä lapsen syysvarusteiden mukana. Toki syksyisiä sisustusjuttujakin on tullut mietittyä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ajatukset väkisin menevät kohti syksyä. Meillä ei kovin suurta sisustusmuutosta ole tulossa kun jollain aikavälillä tarkoitus muuttaa isompaan asuntoon. Varmaan myös sanomme toistaiseksi Helsingille hyvästit, sillä oma budjetti ja kriteerit eivät täällä oikein kohtaa. Sitten uutta asumusta tulee varmasti enemmän sisustettua 😊

      Poista
  7. Kiva koriste. Saattaapi olla että otan ideaa käyttööni kahden viikon päästä oleviin juhliin, jos pihlajanmarjat silloin vielä ovat hyviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän marjat ole vielä silloin ihan käytettävissä :) Kiva, mikäli tämä koriste innottaa toteuttamaan samanlaisen teidän juhliin :)

      Poista
  8. Tykkään koristeesta, koska se on kevyt ja yksinkertainen. Minä pidän kaikin voimin kesästä kiinni. En päästä irti, en 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan luopuminen aina tuskallista, mutta onneksi se uusi kesä sieltä tulee ennen pitkää :) Koriste on tosiaan todella kevyt ja suorastaan ilmava. Kyllä mekin tästä pidämme kovasti ja tuolla se terassilla roikkuu edelleen :)

      Poista
  9. Hauska ja helppo...heti mieti vaahteran lehden 'päällystämistä esim. herkällä silkkipaperilla :)

    Mukavia syksyisiä päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei yhtään hassumpi idea tuo vaahteranlehden päällystäminen. Pitää ehkä kokeilla sitä jossain vaiheessa :) Iloisia syyspäiviä sinullekin :)

      Poista
  10. Aivan mahtavan yksinkertainen, voi olla että teen itsellekin, tykkään! Kivaa viikonloppua molemmille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika. Yksinkertaiset ideat ovat usein niitä parhaita ja jopa yllättävän näyttäviäkin :)

      Poista
  11. Ihana koriste😍..tuota pitääkin kokeilla:) Leppoisaa viikonloppua ja alkanutta syyskuuta sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde. Viikonloppu vierähti laivalla ja nyt vasta ennätämme vastailla kaikkiin kommentteihin täällä. Tsemppiä koristeen teossa, toivottavasti onnistut :)

      Poista
  12. Tulipa kaunis koriste. Tosi taitavia olette vääntelemään, kun noin hienon saitte tehtyä. Itse olen onnistunut tekemään vain sydämen pihlajanmarjojen kanssa. Tein sen niin, että ensin pujotin marjat ja sitten vääntelin rautalankaa :)
    Jopa minä olen nyt luovuttanut kesän kanssa, kyllä se syksy nyt on jo täällä.
    Ihanaa viikonloppua teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla sinun tyylilläsi olisi kenties onnistunut tuon metallilangan täyttäminen koko matkalta pihlajanmarjoilla. Eipä se tullut mieleen ja siinä vaiheessa oli jo myöhäistä, kun oli saanut taiteltua vaahteranlehden muotoisen kuvion. No ihan kiva se on tuollaisenakin :)

      Poista
  13. Kiitos taas kivasta ideasta💚Iloista syyskuun alkua🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iloa ja väriä myös Kristiina sinun syyskuuhun :) Kiitos lämmittävästä kommentista!

      Poista
  14. Hieno syksyinen idea!
    Hyvää alkavaa viikkoa teille!🍂🌿🌻

    VastaaPoista
  15. Siis todella kaunis koriste, olette te vaan niin taitavia.
    Mistä olette hankkineet tuota metallilankaa? Minua rupesi kiinnostamaan tuo nimenomainen, koska se näyttää olevan valkoinen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa tuo ei ole valkoista, vaan hopeista. Hieman tuo muu värikirjo tuossa ympärillä saa alkuperäisen värin langasta häviämään :D Metallilanka on ostettu Sinellistä. En muista tarkkaan, että olisiko heillä myös valkoista lankaa.

      Poista
  16. Tuohan sopii yhtälailla syyslahjapaketinkin päälle koristeeksi, tai mihin vaan :) Pihlajanmarjoja kuvasinkin just tänään vähän, runsaasti tulee marjaa (tuleeko lumeton ja kylmä talvi...).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi voi, toivottavasti ei olisi lumeton talvi. Pari talvea on täällä eteläisessä Suomessa olleet niin synkkiä ja lumettomia, että nyt toivoisi edes ripauksen lunta. Ja tosiaan, tätä koristetta voi käyttää myös paketoinnissa. Käyttötapoja on monia :)

      Poista
  17. Onpa kiva idea! Ja tuo koriste sopii moniin paketteihin. Pihlajanmarjoja olen kuvannut, nyt siis pitää kerätäkin niitä. Ja aloin myös katsella tuota valkoista metallilankaa. Mistä sellaista löytyy?
    Kiitos mainiosta vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula :) Tuossa ylempänä jo mainitsinkin, että kuvassa oleva värikirjo hieman vääristää metallilangan väriä. Kyllä se on ihan hopean väristä, kun tarkasti katsoo. Tokihan sen voi maalata valkoiseksi :)

      Poista
  18. Onpa kiva koriste, vaikka juhliin :) Mukavaa viikkoa teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tämä soveltuu moneen juttuun :) Meillä se on ihan arjen piristeenä, mutta toki kaunis koriste myös juhlissa :)

      Poista
  19. Tää on kyllä niin kiva! Vaikka kesästä yritänkin pitää kynsin hampain kiinni. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, niin taitaa moni muukin pitää :) Kai se on hiljalleen vaan hyväksyttävä, että syksy se sieltä tulee vauhdilla. Onneksi tiedossa on myös tunnelmallinen joulunaika, joka hieman lohduttaa :)

      Poista
  20. Hieno idea. Nyt täytyykin lähteä etsimää pihaljanmarjoja!

    VastaaPoista