Search

Suklaarasiasta lahjapaketti hääparille

suklaarasiasta lahjapaketti
Synkkää ja sateista. Vuodenajasta ei voi erehtyä. Me palaamme muistoissa kuitenkin vielä takaisin kesään, jolloin juhlittiin Janin suvun puolelta häitä. Lahjamme hääparille oli moniosainen, ja tokihan joukossa oli itse tehtyäkin.

Aiemmin täällä blogissa jo mainitsimmekin, että kesällä pyhitimme yhden päivän unisieppareille. Yksi päivän tuotoksista päätyi hääparin lahjapakettiin. Paketoinnissa kohtasimme kuitenkin ongelman, sillä meillä ei ollut sopivan kokoista laatikkoa lahjalle. Pulmatilanteessa käynti herkkukaapilla kannatti, sillä viime joululta jäänyt suklaarasia oli kuin tehty unisiepparille. Eihän siinä auttanut kuin syödä suklaat (oli muuten edelleen syömäkelpoisia).

häälahja

Suklaarasia itsessään ei ole kovin mairittelen näköinen ojennettava hääparille, joten tuunasimme sen juhlakuntoon. Päällystimme sekä rasian kannen että alaosan mustalla lahjapaperilla. Tässä hommassa kaksipuolinen teippi osoittautui jälleen näppäräksi apuriksi ja lopputuloskin näytti siistiltä, kun teipinpalaset eivät törröttäneet ikävästi esillä.

Ei liene yllätys, että rakastamme erilaisia lahjanauhoja. Meillä on yksi suurikokoinen laatikko täynnä mitä erilaisempia nauhoja. Löytyy satiini-, ribbi- ja koristenauhaa. Joukosta bongasimme valkoisen kukkanauhan, joka oli kuin tehty paketin päälle. Se toi mukavasti kontrastia paketin mustaa taustaa vasten ja oli samalla sopivan romattinen pitsimäisyydessään. Kuin pisteenä iin päälle, olimme aiemmin ostaneet musta-kultaisen onnittelukortin, joka mätsäsi värimaailmaltaan paketin kanssa. Tyylikäs kokonaisuus!

suklaarasiasta-lahjarasia

häälahjapaketti

suklaarasian koristelu

Leffasuositus romanttisten komedioiden ystävälle


Jatketaan vielä lopuksi romantiikan parissa. Meidät valittiin kesällä Finnkinon leffalähettiläiksi ja tähän yhteistyöhön liittyen kävimme viikonloppuna leffassa. Sateinen päivä suorastaan kutsui katsomaan romanttista komediaa. Niinpä leffaksi valikoitui Hampstead.

Tositapahtumiin perustuva romanttinen komedia sijoittuu nimensä mukaisesti Hampsteadin kaupunginosaan Lontoossa. Elokuva kertoo Donald Horner (Brendan Gleeson) nimisestä erakosta, joka on asunut 17 vuotta rakentamassaan hökkelitalossa keskelle vehreää Heath-puistoa. Elämä tönössä joutuu koetukselle, kun Hampsteadin hienostolaiset haluavat häätää Donaldin pois Heathista.

Puiston vieressä sijaitsevalla hienostoalueella asustelee elokuvan toinen päähenkilö, leskirouva Emily Walters (Diane Keaton), jonka talous on painunut pakkaselle miehen kuoleman jälkeen. Kuin sattumalta Emily ja Donald tapaavat ja ainekset romanssiin ovat valmiit. Samalla alkaa parivaljakon taistelu, jotta Donald saisi pitää kotinsa.

Lämminhenkisen leffan tarina jaksoi pitää mukanaan alusta loppuun. Erityisesti pidimme siitä, että tarina keskittyy kahden varttuneemman ihmisen romanssiin. Amerikkalaisesta teinisekoilusta ei ollut tietoakaan.

Leffa on turvallinen valinta sateiselle syyspäivälle ja siitä jää hyvä fiilis. Suosittelemme, sillä tämä leffa on erityisesti aikuiseen makuun! Ohessa elokuvan traileri.




Minkäslaista puuhaa sinä olet kehitellyt sadepäiville? Mitä pidit häälahjapaketistamme, joka oli tehty suklaarasiasta? Entä oletko romanttisten komedioiden ystävä vai onko jokin muu elokuvagenre enemmän makuusi?

26 kommenttia

  1. Vitsi tuo Hampstead on listalla, mutta ei ole osunut ajat kohdilleen, aina kun olen käynyt Helsingissä. Uskon että se on tosi kiva leffa. Lauantaina nähdään, kivaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa Tiia ehdottomasti käydä katsomassa 😊 Nähdään viikonloppuna ❤️

      Poista
  2. Onpa kaunis paketti! En olisi arvannut että on suklaarasia!

    Mun sadepäivän suosikki on hyvä kirja, sohva ja takkatuli.😊
    Leffa ja joku hyvä sarja sopis myös hyvin.
    Nyt oottelen The Walking Deadin uuden kauden alkua. Edellinen kausi oli surkea, saas nähä alkaako tämä mennä kauniiden ja rohkeiden tasolle..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tuosta tosiaan päälle päin uskoisi, että suklaarasiaa hyödynnetty :) Walking deadia odottelen itsekin. Aleksi ei jaksanut katsoa enää viime kautta, mutta minä annan vielä mahdollisuuden :)

      Poista
  3. Hei, tällaisia ideoita lisää? Olen monesti miettinyt miten voisi hyödyntää erilaisia rasioita sun muuta paketoinnissa.
    Me tässä itseasiassa yritämmekin järjestellä esikoiselle lapsenvahtia, jos päästäisiin isin kanssa leffaan vielä ennen vauvan syntymää. Siinä vauvan ensimmäisen puolen vuoden aikana ei kuitenkaan tule ihan helposti treffeille päästyä, joten yritetään vielä hyödyntää yhden lapsen tilanne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos idea oli mieleen :) Tämä tuli meillekin vähän pakon edessä vastaan, kun mikään muu säästetty pahvilaatikko ei ollut unisiepparille sopiva :) Toivottavasti saatte lapsenvahdin ja pääsette leffaileen. Se on mukava tapa viettä kahdenkeskistä aikaa :)

      Poista
  4. Lahjapaketti on todella tyylikäs, hienostunut! Kyllä nuo sadepäivät menee usein tuunaillessa tai leffoja katsoessa.
    Mukavaa, vaikkakin sateista tiistaita ❤️❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäs sen mukavempi kuin tuunailla, lueskella tai katsella leffoja sadepäivänä. Onneksi sateet jäivät alkuviikkoon. Nyt ainakin pari päivää ollut jo huomattavasti kivempi sää :)

      Poista
  5. Sadepäivinä neulon ja katson elokuvia, keitän teetä ja saatan sytyttää takan ja muutaman kynttilän. Syksy on parasta aikaa 🍁❤️
    ja teidän pakettioivallukset on kyllä kultaa; mistä vain voi tehdä mitä vain. Hyvä te! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksy on omalla tavallaan ihanaa aikaa. Minä pidän sadepäivistäkin, kunhan ei viikko tolkulla plojota vettä :) Kiitos kivoista sanoista Rosanna :)

      Poista
  6. Mielikuvitus peliin ja noin tyylikäs lahjapaketti saa alkunsa!
    Kaunis ja elegantti lahja.
    Ja voih, haluan nähdä tuon elokuvan!!
    Kiitos vinkistä ja lempeitä syystuulia sinne teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna. Elokuvaa suosittelemme. Ja tämän paketin ansiosta totesimme, että kyllä kotona aina yksi suklaarasia pitää olla varalta ;)

      Poista
  7. Aivan upea tuo paketti😍 Elokuva kuulosti hyvältä, kiitos vinkistä:) Minulla taitaa aina olla sellaiset "ruusunpunalasit" päässä ja rakastan romanttisia hömppäelokuvia...ja niitä onnellisia loppuja,kun saa itkeä tihrustaa:)) Leppoisaa viikkoa sinne teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Romanttiset komediat ovat usein turvallisia, kun loppu yleensä onnellinen. Toki niitäkin elokuvia on tullut katseltua, joissa imelyys on mennyt yli. Tämä leffa ei sitä onneksi tehnyt :)

      Poista
  8. Onpa kaunis paketti♥ Jos meillä olisi enemmän säilytystilaa, säästelisin ehdottomasti kaikkia tuollaisia tyhjiä laatikoita. Niille kun tuntuu aina käyttöä olevan ja lapsetkin keksivät niistä mahtavia askarteluideoitaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoppa se. Me säästelemme noita erilaisia laatikoita ja rasioita, mutta aikamoisia tilansyöjiä ne ovat. Onneksi laatikot taipuvat moneen muuhinkin kuin paketointiin. Juurikin lapset keksivät niistä varmasti vaikka mitä kivaa :)

      Poista
  9. Oi, miten kaunis ja tyylikäs paketti!

    VastaaPoista
  10. Elokuva olisi varmasti minun makuuni. Lahjapaketti on mainio idea. Pian koittaa se aika vuodesta eli joulu, jolloin minua ei pidättele mikään ja suklaat saavat kyytiä. Rasioita tulee vaikka useampaan lahjaan 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulu saa kyllä ihmeitä aikaan meissä jokaisessa jouluhöperössä. Ja tosiaan, suklaata tulee syötyä ehkä enemmän kuin laki sallii :) Kivaa loppuviikkoa :)

      Poista
  11. Aivan mielettömän tyylikäs lahjapaketti!! Hyvää laatikonkierrätystä samalla.

    VastaaPoista
  12. Todella tyylikäs lahjapaketti. Hääpari oli varmasti iloinen sen saatuaan. Minun tulee käytyä elokuvissa tosi harvoin. Aina kun menen päätän, että tätä pitäisi harrastaa useamminkin. Ja sitten se taas jää... Mukavaa loppuviikkoa sinne...Melkein jo weekend.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KYllä pieni tuunaus teki suklaarasialle ihmeitä. Kovasti hääparikin piti lahjastaan :)

      Poista
  13. Oi, oi, miten upea lahjapaketti!! Kyllä tuon kelpasi antaa eikä varmasti joutunut sen jälkeen roskiin. Minä olen aika moniruokainen noihin leffoihin nähden, mutta kyllä romanttinen hömppä uppoaa. Mukavaa viikonloppua!!

    VastaaPoista
  14. Todella tyylikäs lahjapaketti! Kaksipuolisella teipillä saa kyllä siistin lopputuloksen.
    Kiitti leffavinkistä, kuulostaa just hyvältä.

    VastaaPoista