Search

Santorini, Kreikka - kokemuksia postikorttimaisemien saarelta

santorini-kreikka

Santorini, Kreikka. Unohtumattomia kokemuksia tarjoava romantiikan kehto. Matkastamme on jo puolisen vuotta aikaa, mutta pimeinä talvi-iltoina on mukava palata muistoissa viime kesäiseen Kreikan saarihyppelyyn. Yksi kohteistamme oli postikorttimaisemistaan tunnettu Santorini, joka osoittautui juuri niin kauniiksi kuin kuvien perusteella saattoi olettaa.

Saavuimme lautalla Santorinille läheiseltä Milos-saarelta, joka on täydellinen paratiisi niille, jotka haluavat nauttia lomastaan ilman turistilaumoja ympärillään! Miloksen matkastamme voit lukea lisää täältä! Santorinilla turisteilta ei voi välttyä, mutta viimeistään vitivalkoiset talot, huikea valon määrä, kirkkorakennusten siniset kupolit ja kristallinkirkas merivesi vievät ajatukset pois ihmismassoista. Ei ihme, että Santorini mainitaan kohteena, joka jokaisen tulisi kokea edes kerran elämässään.

santorini-vinkit

Santorinista puhutaan usein saarena, mutta todellisuudessa se on viiden saaren muodostama saariryhmä. Kaksi saarista on asuttuja, kolme asumattomia. Suurin ja tunnetuin saarista on Thira, jolla mekin lomailimme. Pienemmät saaret ovat nimeltään Thirasía, Asproníssi, Nea Kaméni ja Palaia Kaméni.

Santorini-hotelli

Santorini-hotelli2

Hotelli Imeroviglista


santorini-hotelli3

Santorinin hotellit täyttyvät nopeasti, joten hotellia varatessa kannattaa olla ajoissa liikkeellä. Me löysimme pienen etsiskelyn jälkeen lupaavan hotellin Imeroviglin alueelta. Dreaming View Suites -hotelli ei ollut halvimmasta päästä, mutta ei myöskään kallein mahdollinen. Tässä hotellissa parasta oli näköala, joka avautui parvekkeelta suoraan merelle. Parvekkeella oli myös pieni lämmitetty poreallas, josta kelpasi ihailla henkeä salpaavia maisemia ja kaunista auringonlaskua.

Ihan perinteiseksi hotelliksi Dreaming View Suitesia ei voi kutsua, sillä se koostui vain kolmesta huoneistosta. TripAdvisorissa hotelli on saanut negatiivista palautetta asiakaspalvelusta, mikä meitä hieman kummastuttaa. Me nimittäin saimme todella hyvää palvelua koko matkan ajan. Huoneisto oli siisti, eikä meillä ole muutakaan negatiivista sanottavaa. Jos jotain pitäisi keksiä, niin se kohdistuisi aamupalaan. Se ei ollut hotellin tasoon nähden mitenkään erityinen.

Alueena Imerovigli on siitä mukava, että siellä ei ole samanlaista väenpaljoutta kuin esimerkiksi 20 minuutin kävelymatkan päässä sijaitsevassa Firan kaupungissa. Imeroviglissa maisemista ja Santorinin kauneudesta saa nauttia rauhallisemmissa merkeissä. Alueella on kivoja ravintoloita ja jokunen ruokakauppa. Muut shoppailut kannattaa sen sijaan tehdä Firassa tai Oiassa, joissa erilaisia putiikkeja piisaa. 

P6192311

santorini-yöpyminen

Santorinin viinitilat

santorini-viinitila

Meille oli jonkinlainen yllätys, kuinka monta viinitilaa Santorinilta löytyy. Ilmasto ei ole otollisin viinirypäleiden viljelylle, mutta köynnökset leikataan niin, että ne kasvavat maata pitkin, jolloin saarella ajoittain puhaltava kova tuuli ei häiritse kasvua. Myös tuliperäinen, mineraalipitoinen maaperä antaa hyvät puitteet rypäleiden viljelylle.

Saarella on kymmenisen viinitilaa, joista osa on myös yleisölle avoinna. Yksi tiloista on vuonna 1870 Grigoris ja Dimitris Koutsoyannopouloksen perustama viinitila. Sen yhteydessä toimii Volcan Wines -viinimuseo, jossa mekin vierailimme. Maanalaisessa luolassa sijaitseva museo johdattaa kävijän viinintuotannon historiaan. Kierroksen päätteeksi pääsee vielä maistelemaan ja shoppailemaan tilan viinejä.

Santorinin rannat


santorini-rannat

Myös Santorinin rannat tarjoavat hämmästeltävää. Niiden erityisyys piilee hiekan värissä, joka vaihtelee rannoittain. Suosituin ranta on Perissa, jossa hiekka on mustaa. Saarelta löytyy myös punainen ranta ja valkoinen ranta sekä monen monta muuta ihastuttavaa rantaa. Useimmilla rannoilla on mahdollista harrastaa myös erilaisia aktiviteettaja. Aurinkotuoleja voi vuokrata rannalla toimivista ravintoloista tai kahviloista. Tuolin saa useimmiten käyttöönsä, kun lupautuu ostamaan juotavaa tai syötävää kyseisestä ravintolasta.

Läpsyttimet kannattaa pakata rannalle mukaan, sillä erityisesti mustalla rannalla auringon kuumentama laavakivi polttaa jalkapohjia ikävästi. 

santorini-ranta

Santorini häämatkakohteena


santorini-kupolit

Santorini tarjoaa upeat puitteet myös häämatkalle. Moni saarelle saapunut otattaa hääkuvansakin lumoavissa maisemissa. Rakkaus kirjaimellisesti näkyy kaikkialla. Harvassa paikassa törmää yhtä moneen hääpariin yhden päivän aikana kuin Santorinilla. Koska rakkautta on ilmassa jatkuvalla syötöllä, varjopuolena on romantiikan yliannostus. Sellainenkin on mahdollista, usko pois :) Jos etsit häämatkakohdetta Euroopasta ja toivot sen tarjoavan romattiset puitteet upeissa maisemissa, se on Santorini.

santorini-hääkuvaus

Santorinin ravintolat


santorini ravintolat

Jos johonkin Kreikassa valon lisäksi rakastuu, se on ruoka! Ehkä maailman parasta. Hintataso Kreikan saarilla vaihtelee ja esimerkiksi Santorini on ruuan suhteen lähellä Suomen hintoja. Erityisesti turistien suosimissa ravintoloissa ja kahviloissa saattaa annoksesta joutua pulittamaan jopa enemmän kuin Suomessa. Saarelta löytyy kuitenkin paljon myös ihania tavernoita, joissa voi syödä hyvää ruokaa huokeaan hintaan.

Suosikkiravintolaksemme nousi ehkä jopa yllättäen pienessä Pyrgosin kylässä sijaitseva Metaxi Mas. Hurautimme kylään mönkijällä ja pienen etsiskelyn jälkeen tämä hurmaava taverna viimein löytyi. Rakastuimme ruokaan niin, että palasimme paikkaan seuraavana päivänä lounaalle. Emmekä pettyneet silloinkaan. Ruoka on perinteistä kreikkalaista ruokaa, ja monien annosten salaisuus on suussa sulavan pehmeä juusto, jonka käytössä ei ole nuukailtu.

Toinen mainitsemisen arvoinen ravintola on Firassa sijaitseva Taverna Nikolas. Täällä söimme ehkä parhaimman moussakan koko matkalla. Ravintola itsessään ei ole kovin pramea, mutta ruoka on edullista ja huikean hyvää! Vieraat otetaan lämmöllä vastaan ja palvelu pelaa. Ihastuimme myös värikkäisiin tuoleihin. Todellinen hyvän mielen ravintola! Ainoa miinus oli ulkoterassin puute. Helteisinä päivinä ravintolassa hikipisaroita ilmestyy otsalle.

ravintolat-santorini

santorini-näköalaravintola

Matkan viimeisen illan pyhitimme hieman fiinimmälle ravintolaelämykselle. Suuntasimme Imeroviglissä sijaitsevaan Kapari Wine Restaurant -ravintolaan, jossa on tarjolla fine diningia upealla näköalalla varustettuna. Ja erinomainen viinilista! 

Kolmen ruokalajin illallinen auringonlaskun aikaan on unohtumaton elämys. Ei ihme, että paikalla oli useampi hääpari. Varaus ravintolaan kannattaa tehdä jo hyvissä ajoin ennen matkaa, sillä tähän ravintolaan on pitkä varauslista. Ja illan aikana ravintolan kattotasanteelle mahtuu vain reilu kymmenkunta ihmistä syömään.

ravintola-auringonlasku-santorini

ruoka-santorini

auringonlasku-santorinilla

Santorinin auringonlasku ja Oian kylä


santorini-talo

Santorini on kuulu auringonlaskuistaan. Ja kyllähän se komeata katseltavaa on, ei siitä pääse mihinkään. Ehkä maailman kauneimmaksi sitä emme uskaltaisi mainostaa, sillä esim. Milos-saarella, josta aiemmin kirjoitimme, on aivan yhtä upeat puitteet auringonlaskun seuraamiselle kuin Santorinilla. Erityisesti Santorinin pohjoiskärjessä sijaitseva Oian kylä täyttyy iltaisin turisteista jo muutama tunti ennen h-hetkeä. Ryysis on melkoinen, joten paikalla kannattaa suunnata hyvissä ajoin!

Auringonlaskun lisäksi Oiasta löytyy paljon erilaisia putiikkeja. Tavara on laadukkaampaa kuin Firan putiikeissa. Myynnissä on mm. keramiikkaa, valkoisia pellavatuotteita, koruja, paikallisia herkkuja nahkasandaaleja, luonnonkosmetiikkaa ja toki niitä perinteisiä turistituotteita aina t-paidoista magneetteihin. Yksi must-kohde on pikkuruinen Atlantis-kirjakauppa, jossa on myynnissä erityisesti englanninkielistä kirjallisuutta. Tässä kirjakaupassa on jotain todella sympaattista. Ei siis ihme, että se on yksi suosituimmista putiikeista koko saarella.

santorini-auringonlasku

santorini-häät

Liikkuminen Santorinilla


Santorinilla on toimiva julkinen liikenne, mutta erityisesti sesonkiaikana bussit ovat tupaten täynnä. Myös saaren vähäiset taksit ovat kesällä jatkuvasti varattuja, joten pelkästään niiden varaan ei kannata omia kulkemisiaan jättää. Me vuokrasimme Santorinilla mönkijän, joka osoittautui parhaaksi mahdolliseksi kulkupeliksi mutkaisilla ja jyrkillä teillä. Vuorokausihinta oli muutamia kymppejä. Mönkijän lisäksi saarelta voi vuokrata auton tai skootterin.

Ainoa kokemamme harmi mönkijän kanssa oli 80 euron parkkisakko. Kannattaakin pysäköidessä katsoa kaikki mahdolliset kyltit, onko pysäköinti sallittu esim. tienreunalle. Sakko pitää maksaa paikalliseen postitoimistoon. Sakko puolitetaan, jos sen maksaa parin viikon sisällä saannista.

Paras aika matkustaa Santorinille?


Varsinkin sesonkiaikaan heinä-elokuussa Santorinin ahtailla kaduilla on melkoinen tungos. Jos väkimassat ahdistavat, kannattaa saarelle matkustaa keväällä, alkukesästä tai syksyllä. Toki väkeä on silloinkin, mutta huomattavasti vähemmän kuin kuumimpana sesonkina.

Ahtaiden, kapeiden ja välillä jyrkkienkin katujen lisäksi Santorinilla on paljon portaita. Liikuntarajoitteiselle Santorini saattaakin osoittautua haastavaksi matkakohteeksi. Myös pienten lasten kanssa tulisi harkita, onko Santorini paras matkakohde sillä hetkellä.

santorini2

santorini-aasi

Santorini lunasti lupaukset, mutta ajoittain paikkaa vaivaa aitouden puute. Tuntuu kuin paratiisi olisi tehty vain turisteja varten. Se ei poista sitä, etteikö Santorini tulisi kokea edes kerran elämässään. Ja kyllä tänne mielellään myös palaa uudemman kerran. Erityisesti silloin, kun Suomessa ikkunasta ulos katsoessa näkyy vain mustaa pimeyttä. 

Onko sinulla haaveissa käydä Santorinilla? Vai oletko kenties jo käynyt siellä? Lunastiko paikka odotukset? Toivottavasti ainakin kuvien myötä sinne välittyi ripaus tunnelmaa reissultamme.

14 kommenttia

  1. Ihanat matkakuvat!
    En ole käynyt Santorinilla, mutta on sekin haavelistalla. Santorini sopisi hyvin juurikin saarihyppelykohteeksi, koska kokonaista viikkoa en välttämättä haluaisi turistipaljouden keskellä viettää. Tai sitten tosiaan vaikka alkukevään kohteeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan upea kohde ja mielellään tuonne uudelleen palaisi. Turisteja on tosiaan paljon, mutta löytyy saarelta myös niitä rauhallisempia paikkoja. Ja matkustusajankohta myös vaikuttaa siiheen, miten paljon muuta poppoota saarella on.

      Poista
  2. Kreikka on aikanaa vienyt sydämeni mennessään, joten täällä vaan huokailen näitäkin kuvia katsellessa. Lemmenlomaa kyllä miehen kanssa kaivattaisiin, joten tämäkin paikka laitetaan kyllä muistiin. Aivan ihanat kuva ja ihana loma teillä on ollut.
    Mukavaa viikonloppua murut <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti teille löytyy jossain vaiheessa sauma suunnata pienelle lemmenlomalle miehesi kanssa. Santorini ja Kreikka ylipäätään tarjoavat sellaiseen romanttiset puitteet :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kyllä, ihana paikka ja siihen kun yhdistää vielä taivaallisen hyvän kreikkalaisen ruuan, niin ollaan lähes paratiisissa :D

      Poista
  4. Kyllä ajatukset täälläkin menivät takaisin tuonne lämpimään. Voittavat ainakin Helsingin kelit kyllä mennen tullen, mitä nytkin ikkunasta katsoo :D

    VastaaPoista
  5. Upeita kuvia ja hieno matkakertomus. En ole käynyt Santorinilla mutta kyllä tuonne(kin) on päästävä. Tästä oli paljon iloa tämmöiseen vuodenaikaan t. Heljä

    VastaaPoista
  6. Oi miten ihania kuvia♥ Meren tuoksu ja auringon lämpö vaan hellivät kun näitä kuvia katsoi, kiva on tällaisia matkamuistoja katsoa talvivilakoilla:) Tuo auringonlasku kuva oli upea! En ole koskaan käynyt Santorinilla, mutta näyttää kyllä sellaiselta paikalta että mielellään kävisi! Ihanaa alkanutta viikkoa sinne♥

    VastaaPoista
  7. Miten ihana postaus ja se vei minut välittömästi ajatuksissani Santorinille, jossa olen lomaillut joitain vuosia sitten. Upea paikka kuin myös Oia, joka oli myös ehdottomasti tutustumisen arvoinen.

    VastaaPoista
  8. Mä en kestä näitä kuvia! Aargh! Ihan sietämättömän kaunista.
    Silloin kun me mentiin naimisiin J järjesti meille häämatkan yllärinä ja se oli mulle huomenlahja. Oli kuulemma yrittänyt kuumeisesti järjestää reissua Santorinille, mutta kuulemma kaikki oli jo buukattua ja me päädyttiin Amalfin rannikolle. Se oli kyllä täyden kympin reissu myös ja erittäin varteenotettava vaihtoehto Santorinille (jonne mun pitää joskus vielä päästä), ja siellä ei ehkä ihan niin paljon pyörinyt niitä hääpareja ;)

    VastaaPoista
  9. Niin ihania kuvia, että kyllä näitä katselisi vaikka joka päivä!
    Meillä oli pienoinen plääni, että tulevan kesäkuun alussa olisimme matkanneet joko Santorinille tai Kroatiaan. Sitten syksyllä tuttavat yllyttivät meidät mukaansa nyt jo tammikuussa Kanarian saarille, missä eivät ole itse koskaan käyneet... Sieltä tulimme just reilu viikko sitten. Toki siihen kesäkuuhun on vielä aikaa... :D

    VastaaPoista
  10. Vau! Yhtään en ihmettele, jos noihin maisemiin ja tunnelmiin haluaa palata uudestaankin. :)
    Itselläni on tuo Sanorini haaveissa vielä! Mönkijä vinkki on kyllä hyvä, sitä voisi itsekin kokeilla. :)

    VastaaPoista